Kosmeettisten valmisteiden pakkausmerkintöjen oltava kosmetiikkalainsäädännön mukaisia

22.6.2017 Ammattilaistiedote

 

Kosmeettisista valmisteista annettavista tiedoista ja niitä koskevista merkinnöistä on säädetty EU:n kosmetiikka-asetuksessa (EY N:o 1223/2009). Aerosolimuodossa olevan kosmeettisen valmisteen merkinnöistä on lisäksi säädetty kansallisessa aerosoliasetuksessa (1433/1993), ja ne koskevat muun muassa aerosolin syttyvyyttä.

 

Kosmeettisen valmisteen turvallisuusarvioinnin yhteydessä on voitu katsoa tarpeelliseksi antaa loppukäyttäjälle myös muita ohjeita valmisteen käyttöön liittyvistä erityisistä varotoimenpiteistä, esimerkiksi syttyvyyden osalta. Tällaisten varotoimenpiteiden merkintätapaa ei ole kosmetiikkalainsäädännössä tarkemmin määritelty. Tukesin tulkinnan mukaan tällainen merkintätapa voisi olla esimerkiksi sanallinen kuvaus.

 

Kemikaalien luokitusta, merkintöjä ja pakkaamista koskevaa asetusta (ns. CLP-asetus N:o 1272/2008) ei sovelleta lopullisessa muodossa oleviin loppukäyttäjille tarkoitettuihin kosmeettisiin valmisteisiin.

 

Markkinoilla saattaa olla kosmeettisia valmisteita, esimerkiksi kynsilakanpoistoaineita, joiden merkinnöissä on käytetty vanhan kemikaalilainsäädännön mukaisia oranssipohjaisia varoitusmerkkejä ilman lainsäädännöllistä perustaa. Näitä valmisteita ei tarvitse poistaa markkinoilta, mutta niiden syttyvyyttä koskevien varotoimenpiteiden merkitsemiseen on hyvä jatkossa kiinnittää huomiota.  

 

Mikä on kosmeettinen valmiste?

”Kosmeettisella valmisteella tarkoitetaan ainetta tai seosta, joka on tarkoitettu olemaan kosketuksissa ihmiskehon ulkoisten osien kanssa (iho, hiukset ja ihokarvat, kynnet, huulet ja ulkoiset sukupuolielimet) tai hampaiden ja suuontelon limakalvojen kanssa, tarkoituksena yksinomaan tai pääasiassa näiden osien puhdistaminen, tuoksun muuttaminen, niiden ulkonäön muuttaminen, niiden suojaaminen tai pitäminen hyvässä kunnossa tai hajujen poistaminen.”

 

Kosmeettisia valmisteita ovat mm. ihovoiteet, kylpy- ja suihkuvalmisteet ja hiusvärit. Ripsi- ja kynsiliimoja ei katsota kosmeettisiksi valmisteiksi, koska niiden tarkoituksena ei ole edellä kuvatun kosmeettisen valmisteen määritelmän mukainen käyttö. Ripsi- ja kynsiliimat katsotaan Tukesin tulkinnan mukaan kemikaaleiksi, joiden merkinnöistä säädetään CLP-asetuksessa.

 

Lisätietoja

Ylitarkastaja Terhi Tauriala-Rajala, puh. 029 5052 044

Ylitarkastaja Jarkko Loikkanen, puh. 029 5052 068

etunimi.sukunimi@tukes.fi

 

Linkit:

Aerosoliasetus

Esite aerosoliasetuksesta

Tukesin kosmetiikkasivut

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

 

Haluamme olla suojan tuoja – turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja.