Trampoliinit

 

Turvallisuusvinkkejä trampoliinin ostajalle ja käyttäjälle

Trampoliinien suosio on jatkuvasti lisääntynyt ja niitä on yhä useammalla suomalaisella pihalla. Trampoliinilla hyppiminen on hyvää liikuntaa, mutta siihen liittyy myös vaaratekijöitä, jotka on hyvä tunnistaa. Trampoliinit ovat aiheuttaneet onnettomuuksia lapsille useana kesänä. Vammat ovat olleet käsien ja jalkojen murtumia sekä aivotärähdyksiä.

 

Vaaratilanteita syntyy esimerkiksi silloin, kun trampoliinilla hyppii monta ihmistä yhtä aikaa. Tällöin hyppijät voivat törmätä toisiinsa. Vaarana on myös, että pienimmät lapset voivat lentää trampoliinilta hallitsemattomasti ja loukata näin itsensä (pudota tai hypätä vahingossa maahan tai trampoliinin jousien taikka kehikon päälle). Toisaalta vammoja on myös tapahtunut kokeneemmille trampoliiniharrastajille, sillä kokemuksen karttuessa rohkeus ja riskinottokin näyttäisivät kasvavan. Volttien ja kuperkeikkojen tekijät saattavat pudota trampoliinille pää tai niska edellä.

 

Valtaosa trampoliinivammoista voitaisiin välttää käyttämällä turvaverkkoa ja noudattamalla turvallisuusohjeita.

 

Trampoliinin ostajan kannattaa muistaa ostotilanteessa

  • Osta trampoliinin lisäksi siihen sopiva turvaverkko. Helpoin ratkaisu on ostaa trampoliini, jonka mukana on siihen sopiva turvaverkko. Jos ostat trampoliinin ja turvaverkon erikseen, varmistu että ne ovat yhteensopivia. 
  • Vertaile eri tuotteita niiden ominaisuuksien suhteen (esimerkiksi vakaus sekä jousien, koukkujen ja kehikon päällä käytetyt kehyspehmusteet). 
  • Varmistu, että trampoliinin mukana on tuoteturvallisuuslainsäädännön edellyttämät suomen- ja ruotsinkieliset kokoamis- ja käyttöohjeet.

 

Trampoliinia asennettaessa on otettava huomioon

  • Aseta trampoliini mahdollisimman tasaiselle alustalle (esimerkiksi hiekalle tai nurmikolle) siten, että se on alustalla vakaasti. 
  • Huolehdi, että trampoliinin ympärillä on riittävästi vapaata tilaa ja, että trampoliinin alla, sivuilla ja yläpuolella ei ole teräviä tai kovia esteitä taikka muita vaaratekijöitä (esimerkiksi seiniä, puun oksia, muita harrastusvälineitä tai sähköjohtoja).  
  • Kokoa trampoliini huolellisesti ja mukana olevien ohjeiden mukaisesti. Kiinnitä erityistä huomiota jalkojen kiinnitykseen.  
  • Asenna turvaverkko ohjeiden mukaisesti. Turvaverkkoa käyttämällä voidaan tehokkaasti estää trampoliinilta putoaminen.

 

Tärkeä tarkastaa aina ennen kuin trampoliinia käytetään

  • Trampoliinin kunto (kaikki osat ovat ehjiä). Erityisen tärkeää, kun trampoliini otetaan käyttöön talven jälkeen. Vaihda rikkoutuneet osat tarvittaessa uusiin. Trampoliinia ei tule käyttää, jos se on märkä, likainen tai vahingoittunut. 
  • Jalkojen kiinnitys (erityisen tärkeää, kun trampoliinia on siirretty). 
  • Trampoliinin ympäristö (alla, sivuilla ja yläpuolella ei ole esteitä taikka muita vaaratekijöitä). 
  • Trampoliinin käyttäjillä ei ole vaatteissaan tai taskuissaan teräviä tai kovia esineitä, jotka voivat aiheuttaa loukkaantumisen vaaran.

 

Trampoliinilla hyppiminen ja sen valvominen

  • Vanhempien tulee valvoa lasten hyppimistä trampoliinilla. 
  • Trampoliinilla saa hyppiä vain yksi henkilö kerrallaan. Tällä estetään hyppijöiden törmääminen toisiinsa. Jos eri painoiset ihmiset käyttävät trampoliinia yhtä aikaa, vaarana on, että pienemmät hyppivät voivat lentää trampoliinilta hallitsemattomasti tai suuremmat hyppijät voivat pudota pienempien päälle. 
  • Alle kuusivuotiaiden lasten ei suositella hyppivän trampoliineilla, sillä pienten lasten tasapainon hallinta ei ole vielä kehittynyt riittävästi. 
  • Trampoliinille noustessa tai siitä poistuttaessa tulee olla varovainen (mahdollisuuksien mukaan käyttää portaita). Trampoliinilta ei tule koskaan hypätä pois. 
  • Hyppijän on syytä opetella ensin perushypyt ja vasta sitten kokeilla vaikeampia hyppyjä. Kuperkeikoista ja volteista voi pudota pää tai niska edellä, jolloin seurauksena voi olla halvaantuminen tai jopa kuolema. Hyppiessä on tärkeä pitää katse matossa. 
  • Trampoliinilla ei tule hyppiä liian kauan tai liian montaa kertaa peräkkäin. Ylirasittuneena on vaikea hallita tasapainoa, Edelleen, jos tasapaino järkkyy, on tärkeää lopettaa hyppiminen ja rauhoittaa tilanne. Hyppimisen lopettaminen tapahtuu joustamalla polvilla. 
  • Älä hypi sateella, sillä silloin trampoliinin matto saattaa olla liukas.  
  • Älä hypi alkoholin vaikutuksen alaisena. 
  • Silloin kun trampoliini ei ole käytössä, se kannattaa varastoida sopivaan paikkaan valvomattoman käytön ja onnettomuuksien estämiseksi.

 

Päivitetty 16.2.2012