Hyppää sisältöön

Blogi: Buumi rakentamisessa – duunia valvonnassa?

Tukes
Julkaisuajankohta 29.1.2018 10.55
Tiedote

 

Rakennustuotteiden testausohjelma sattui samaan ajankohtaan kuin rakennusalan nousukausi, jonka kasvusuunta näyttää jatkuvan. Rakentaminen on ollut viime aikoina niin kiivasta, että pääkaupunkiseudulla on jouduttu sulkemaan jopa työmaita. Rakentamisen kiivaus ei ole aiheuttanut tuotteiden markkinavalvonnassa mitään piikkiä eikä testausohjelmassa ole tullut ilmi mitään todella poikkeuksellista. Suurin osa testatuista tuotteista on todettu vaatimustenmukaiseksi. Olisi kuitenkin outoa, jos jotain ei löytyisi tällaisessa laajassa otannassa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirastossa (Tukes) käynnistettiin laaja rakennustuotteiden testausohjelma vuoden 2016 keväällä. Kevät ja kesä määritettiin testattavia tuoteryhmiä ja syksy 2016 käytettiin tutkimusten kilpailutuksiin ja tarjouspyyntöjen käsittelyyn. Ensimmäiset testaukset saatiin käyntiin loppusyksystä 2016, ja suurin osa testauksista toteutettiin 2017.  Rakennustuotteiden markkinavalvonnan rahoitus tulee ympäristöministeriöltä, joka myönsi testaushankkeeseen erillisen rahoituksen.

Testaukset ovat tärkeä osa proaktiivista, ennakoivaa valvontaa. Osa testaukseen valituista tuotteista tai tuoteryhmistä valittiin aiemmin saatujen vihjeiden perusteella, mutta iso osa tuotteista valittiin laajentamaan tietämystä kyseisestä tuoteryhmästä yleensä ja toisaalta tuottamaan myös lisätietoa esimerkiksi säädöstyötä varten.

Testauksissa selvitetään, ovatko tuotteet standardien tai esimerkiksi tuotehyväksyntälakien mukaisia. Tuloksien avulla päivitetään jatkuvasti tilannekuvaa markkinoilla olevien rakennustuotteiden yleistilanteesta sekä laadusta. Tietoa hyödynnetään kehitettäessä markkinavalvontaa niin lyhyellä kuin pitkällä aikavälillä. Ohjelman tavoitteena on myös tiedottaa aktiivisesti testausohjelman tuloksista sekä samalla avata hieman enemmän markkinavalvonnan tekemistä.

Tuloksissa ei isoja yllätyksiä

Erilaisia testauksia on tehty tähän päivään mennessä noin kaksikymmentä ja testattuja tuotteita on ollut yhteensä noin 130. Muutamille tuotteille on tehty lisätestauksia, joilla on varmennettu saadut tulokset joko siitä syystä, että ensimmäiset tulokset olivat hyväksyttävien vaatimusten rajoilla tai että tuloksiin liittyi toiminnanharjoittajan mielestä epävarmuustekijöitä. Testauksiin valitut tuotteet on ostettu verkkokaupasta, kauppojen hyllyltä, tukkukaupoista ja joitain tuotteita suoraan valmistajilta. Tuotteet ovat olleet kotimaassa valmistettuja sekä Euroopan alueelta ja Euroopan ulkopuolelta maahantuotuja tuotteita.

Testausten perusteella voidaan jo nyt sanoa, että rakennustuotteiden laadullinen tilanne näyttää kohtalaisen hyvältä. Monissa tuoteryhmissä ei ole löydetty minkäänlaista ongelmaa. Esimerkiksi hanojen testauksessa vaatimukset täyttivät niin muutaman kymmenen euron hanat kuin kalliimmat usean sadan euron tuotteet, eikä hanoista myöskään todettu terveydelle haitallista lyijyä tai kadmiumia. Lasiset suihkuseinät valittiin testaukseen useiden ilmoitusten perusteella, joissa suihkuseinät olivat rikkoutuneet yllättäen ilman niihin kohdistunutta iskua. Testaukseen valitut suihkuseinät läpäisivät testaukset, eikä saatujen ilmoitusten mukaisille rikkoutumisille löydetty selitystä itse tuotteista. Betoniteräksiset tuotteet, harjaterästangot ja betoniteräsverkot, valikoituivat suuren valmistus- ja käyttömäärän, maahantuonnin ja ilmoitusten perusteella. Kaikki tuotteet täyttivät vähimmäisvaatimukset.

Säädöstöiden pohjaksi on haettu aineistoa tekemällä sellaisia lisätutkimuksia, joilla saataisiin luotettavaa mitattua taustatietoa markkinoilla olevien tuotteiden ominaisuuksista.

Havaittuja ongelmia

Reilusta sadasta tuotteesta on tähän mennessä annettu kolmelle tyyppihyväksytylle tuotteelle myyntikieltopäätös. Tuotteisiin liittyivät sellaiset riskit, joita ei korjaavilla toimenpiteillä voitu saattaa kuntoon. Lisäksi muutamille tuotteille on annettu korjaavia kehotteita.

Testausohjelman aikana nousivat erityisesti esille betonin laatuongelmat sekä teräsrunkoisten PVC-hallien vakauteen ja lujuuteen liittyvät ongelmat. Näiden selvitykseen liittyneet tutkimukset otettiin osaksi testausohjelmaa. Ohjelman aikana on otettu mukaan myös muutamia uusia tuoteryhmiä testausohjelman aikana tehtyjen havaintojen ja ilmoitusten perusteella.

Laatu on asenne

Pienet ja merkityksettömän oloiset muutaman euron tuotteet ovat joskus merkityksellisiä koko järjestelmässä. Järjestelmä on yhtä hyvä kuin sen heikoin lenkki. Esimerkiksi messinkisissä käyttövesiputkistojen putkiliittimissä muutama tuote ei täyttänyt tyyppihyväksyntää sinkinkadon osalta. Sinkinkadon seurauksena liittimien käyttöikä putkiston osana saattaa vähentyä merkittävästi. Tutkimuksissa on todettu, että jo muutaman vuoden käytön jälkeen saattavat liittimet alkaa vuotamaan aiheuttaen näin kuluja niin vesivahinkona kuin järjestelmän uusimisena huomattavasti aiemmin kuin järjestelmän käyttöiäksi on ajateltu.

Eräiden tuotteiden osalta herää ajatuksia laadunvarmennusjärjestelmien toimivuudesta, erityisesti eräiden tyyppihyväksyttyjen ja sertifioitujen tuotteiden osalta, mutta myös yleisellä tasolla. Markkinavalvonnan testaustulokset ja tuotannon aikana tehdyt laadunvarmennukseen liittyvät tutkimustulokset ovat poikenneet merkittävästi toisistaan. Edistävätkö teollisen toiminnan laadunvarmennustoimenpiteet ja omavalvonta laatutietoisuutta, laadullista asennoitumista sekä erilaisten riskien tunnistamista ja niiden huomioimista toiminnan kehittämisessä. Vai koetaanko tällaiset toiminnot pelkkinä kustannustekijöinä?

cof


Kohti riskiperusteista valvontaa

Rakennustuotteiden markkinavalvonnassa ollaan siirtymässä kohti riskiperusteista valvontaa. Testausohjelmasta saadut tiedot ovat tärkeä osa siirtymisessä asteittain kohti tätä tavoitetta. Laajeneva yhteistyö ja tiedonvaihto niin Suomessa eri viranomaisten kuin Euroopan jäsenvaltioiden välillä lisää ja jalostaa tilannekuvaa rakennustuotteista, ja edelleen tehostaa riskiperusteista valvontaa. Tämä edistää tuotteiden vapaata liikkuvuutta Euroopan alueella.

Riskiperusteisen markkinavalvonnan tulee perustua kerättyyn ja käsiteltyyn tietoon, jolloin valvontaresurssit voidaan kohdentaa oikein ja valvonnasta saadaan maksimaalinen hyöty. Riskiperusteisuus tarkoittaa myös, että valvonta on suhteellista, kaikkea ei voida valvoa. Valvontatoimenpiteitä kohdistetaan enemmän niihin toimijoihin, joilla on ollut aiemmin puutteita ja vähemmän sellaisiin toimijoihin, jotka toimivat pelisääntöjen mukaisesti ja joiden tuotteet ovat olleet vaatimustenmukaisia. Valvonnan kohdistamat toimet tulee olla myös suhteutettu tuotteen mahdollisesti aiheuttamaan riskiin.

Rakennustuotteiden testausohjelma on ollut merkittävin asiantuntijoiden työllistäjä vuoden 2016 kesästä alkaen. Tukesin asiantuntijat ovat toteuttaneet ohjelman suunnitellusti ja kokemusta on saatu runsaasti. Testausohjelmassa ajettiin myös sisään tuotteiden testaukseen liittyvä prosessi, jotta tuotteiden testaus jatkossa sujuisi jouhevasti osana normaalia valvontaa.  Yhteydenottojen perusteella rakennustuoteteollisuus on nyt myös tietoinen, että tuotteita valvotaan myös testaamalla.

Rakennustuotteiden valvonta vuonna 2018

Testausohjelmassa eletään viimeisiä henkäyksiä. Tutkimuksia on edelleen käynnissä ja viimeiset tulokset saadaan kevään kuluessa ja kesään mennessä on todennäköisesti tiedotettu lopuistakin tutkimustuloksista.

Tuotteiden testaaminen ei pääty testausohjelmaan, vaan testaukset ovat tämän jälkeen osa normaalia markkinavalvonnan prosessia.

Rakennustuotteiden markkinavalvonnassa käynnistetään myös yhteistyö Tullin kanssa, jolloin kohteeksi valituissa tuoteryhmissä päästään kohdistamaan valvonta tuotteiden jo saapuessa maahan. Aiempien kokemusten perusteella uskon, että yhteistyö Tullin kanssa tulee olemaan hedelmällistä, ja antaa myös valvonnan suunnittelulle ihan uusia ulottuvuuksia.

Markkinavalvonnan hengen mukaisesti toivottavasti myös yllätämme sekä olemme näkyvillä niin kentällä kuin erilaisissa tilaisuuksissa.

Rakentamisen kiivas tahti ei voi olla näkymättä esimerkiksi rakennustuotteiden tilausjonojen kasvuna ja ruuhkana, sekä tuotteiden toimitusaikojen pidentymisenä ja mahdollisina laatuongelmina. Joten kyllä, rakentamisen buumi kasvattaa valvonnan duunia ja haastaa myös tuotteiden valvonnan nopeampaan reagointikykyyn – mahdollistetaan reilu peli.

 Kokko_Kurt


 

 

Ryhmäpäällikkö Kurt Kokko,

ammattilaistuotteet

 ...........................................

Aiheeseen liittyviä tiedotteita ja blogi:

21.12. Kiviaineksia CE-merkitään aiempaa tunnollisemmin

20.12. Betoniteräksistä ei löytynyt puutteita

13.12. Betonirakenteiden laadunvarmistus vaihtelee paljon pääkaupunkiseudulla

29.11.  Messinkisistä putkiliittimistä löytyi puutteita

7.11. Tukesin testauttamista pilari- ja palkkikengistä ei löytynyt vakavia puutteita

12.10. Tukes löysi puutteita routaeristeistä

5.6. Keittiöhanoista ja suihkuseinistä ei löytynyt puutteita

Blogi 21.2.  Harmaan eri sävyjä (liittyy betonin laatuongelmiin)

16.1. Rakennustuotteita testautetaan tänä vuonna tehostetusti
 
Sivun alkuun