Hyppää sisältöön

EU ehdottaa mikromuovien käytön rajoittamista

Julkaisuajankohta 1.2.2019 12.35
Tiedote

Euroopan kemikaalivirasto ECHA ehdottaa mikromuovien käytön rajoittamista. ECHA on arvioinut mikromuovien terveys- ja ympäristöriskejä ja päätynyt siihen, että mikromuovien käyttöä olisi syytä rajoittaa. Tavoitteena on, että mikromuovia päätyisi ympäristöön nykyistä vähemmän.

ECHAn rajoitusehdotus koskee tuotteisiin lisättyjä mikromuoveja. Mikromuoveja käytetään mm. kosmetiikassa, pesuaineissa, maaleissa, rakennusmateriaaleissa, lääkkeissä, maataloudessa käytettävissä tuotteissa sekä öljy- ja kaasualalla.

Rajoitusehdotus on tulossa ECHAn julkiseen kuulemiseen, jonka aikana ehdotusta voi kommentoida. Rajoitusehdotuksen hyväksymisestä päättää myöhemmin Euroopan komissio yhdessä jäsenvaltioiden edustajista koostuvan komitean kanssa.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) valvoo Suomessa, että EU:n kemikaalilainsäädäntöä noudatetaan.

Lisätietoa:

Johtava asiantuntija Riitta Leinonen, puh. 029 5052 051, sähköposti [email protected]

ECHAn tiedote rajoitusehdotuksesta 

EU harkitsee mikromuovien käyttökieltoa (Tiedote 22.2.2018)

REACH
 
Sivun alkuun