Hyppää sisältöön

Hengitysilman hiukkaspitoisuudet uudenvuodenyönä pahimmillaan monikymmenkertaisia normaaliin verrattuna

Tukes
Julkaisuajankohta 27.12.2017 9.00
Tiedote

HSY:n, THL:n ja Tukesin yhteistiedote Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua uudenvuodenaattona etenkin tyynellä säällä ja erityisesti keskiyön molemmin puolin, jolloin ilotulitteita ammutaan paljon. Tyynellä säällä ilmanlaatu voi olla huono tai jopa erittäin huono. Tuulisella säällä savut laimenevat kohtalaisen hyvin ja pienhiukkasten pitoisuudet ovat pienempiä. Ilmansaasteille herkkien henkilöiden kannattaa katsoa ilotulitusta hieman etäämmältä kuin niiden käyttöpaikalta, missä pienhiukkasille ja ärsyttäville kaasuille altistuminen on suurimmillaan.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) arvion mukaan suomalaiset ampuvat vuodenvaihteessa taivaalle noin 300 000 kiloa ilotulitteita. Niiden myötä ilmaan lentää useita kemikaaleja, muun muassa noin 10 000 kiloa metalleja.

– Ilotulitteet sisältävät aina ruutia, joka koostuu rikistä, hiilestä ja kaliumnitraatista. Lisäksi ilotulitteissa käytetään usein muun muassa kuparia ja strontiumia, kertoo ylitarkastaja Mikko Ojala Tukesista. 

Strontiumin tai litiumin avulla saadaan punaista väriloistoa, vihreää väriä taas bariumista, violettia strontiumia ja kuparia sekoittamalla, oranssia kalsiumista, keltaista natriumista, sinistä kuparista, hopeaa alumiinista, titaanista tai magnesiumista. Kuparia sisältää esimerkiksi crackling star -niminen rätinää ilotulitteissa aikaansaava aine.

Ilotulitteet heikentävät ilmanlaatua muutamaksi tunniksi keskiyön molemmin puolin

Ilotulitteiden savuissa on runsaasti haitallisia kaasuja ja pienhiukkasia, joiden hengittäminen ei ole terveydelle hyväksi. Tyypillisesti ilotulitus heikentää kaupunkien keskustoissa ilmanlaatua muutamaksi tunniksi keskiyön molemmin puolin. Pääkaupunkiseudulla korkeimmat ilotulitusten aiheuttamat pienhiukkasten tuntipitoisuudet ovat olleet 250–350 mikrogrammaa kuutiometrissä. Vuoden 2010 alussa mitattiin korkeimpana tuntipitoisuutena Etelärannassa jopa lähes 550 mikrogrammaa kuutiometrissä.

– Pienhiukkasten vuosikeskiarvo pääkaupunkiseudulla on 8–13 mikrogrammaa kuutiometrissä. Tyynellä säällä tuntipitoisuudet voivat uudenvuodenyönä olla pahimmillaan ilotulitusalueilla jopa 20-40-kertaiset normaaliin verrattuna, kertoo Helsingin seudun ympäristöpalvelujen HSY:n ilmansuojeluyksikön päällikkö Maria Myllynen.

Ilotulitukset ovat näkyneet ilmanlaatumittauksissa myös muissa suurissa kaupungeissa, kuten Turussa, Tampereella ja Kuopiossa. Pienhiukkasten tuntipitoisuudet ovat olleet korkeimmillaan 60–100 mikrogrammaa kuutiometrissä.

Ilmansaasteille herkkien henkilöiden kannattaa pysytellä loitolla

Lyhytaikaisetkin korkeat hiukkaspitoisuudet voivat pahentaa ilmansaasteille herkkien henkilöiden kroonisia keuhko- ja sydänsairauksia. Myös alle 5-vuotiaat lapset saavat epäpuhtaasta ilmasta haitallisia hengitysoireita kuten yskää, kurkkukipua ja nuhaa herkemmin kuin terveet aikuiset.

– Yskän, hengenahdistuksen ja keuhkoputkien supistumisen lisäksi pienhiukkaset voivat aiheuttaa sydämen rytmihäiriöitä ja niiden vaikutukset voivat ulottua myös verenkiertoon, jossa tulehdus voi lisätä riskiä veritulppien muodostumisesta, sanoo ylilääkäri Raimo O. Salonen Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksesta THL:stä.

Astmaa, muita kroonisia keuhkosairauksia ja sepelvaltimotautia sairastavien kannattaa katsoa ilotulituksia etäämmältä kuin niiden käyttöpaikoilta. Eli välttää paikkoja, missä maanpinnan läheisyydessä on silmin nähtävää savua ja ilma haisee pahalta. Kroonisia hengitys- ja sydänsairauksia sairastavien kannattaa myös pitää lääkärin määräämät kohtauslääkkeet varmuuden vuoksi mukana. 

Lisätietoja:

Yksikön päällikkö Maria Myllynen, Helsingin seudun ympäristöpalvelut HSY (ilmanlaatu), puh.  044 5643 748, [email protected]

Ylilääkäri Raimo O. Salonen, THL (terveys), puh. 0400 673 198, [email protected]

Ylitarkastaja Mikko Ojala, Tukes (ilotulitteet), puh. 029 5052427, [email protected]

Linkkejä ja aineistoja:

Voit seurata pääkaupunkiseudun ilmanlaatua tunneittain osoitteessa hsy.fi/ilmanlaatu

Pienhiukkasten tasoa voi seurata pääkaupunkiseudulla ajantasaisesti

Suomen tilanne

Lisätietoja pienhiukkasten terveyshaitoista

Ilotulitteiden sisältämät värit & kemikaalit

 
Sivun alkuun