Hyppää sisältöön

Hormiton sisustustakka vaatii valvontaa

Tukes
Julkaisuajankohta 11.11.2015 10.00
Tiedote

Syysiltojen pimentyessä Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa kuluttajia olemaan erityisen huolellisia kynttilöiden, öljylyhtyjen ja sisustustakkojen kanssa. Elävään tuleen liittyy aina palovaara, eikä kynttilätuotteita tai takkoja saa koskaan jättää palamaan ilman valvontaa. Espoossa syttyi marraskuussa raju asuntopalo, kun sisustustakka kaatuessaan sytytti nojatuolin, josta tuli levisi nopeasti ympäristöön.

Tulipalon yleisin syttymissyy on varomaton tulen käsittely. Hengenvaarallisia tekijöitä tulipalossa ovat savukaasut ja kuumuus, jotka kehittyvät hyvin nopeasti. Asuntopalossa aikaa pelastautumiseen on yleensä vain noin 2–3 minuuttia palon syttymisestä. Suomessa palokuolemien määrä on suuri verrattuna muihin Länsi-Euroopan maihin. Suomen Pelastusalan Keskusjärjestön ylläpitämien tilastotietojen mukaan vuosittain Suomessa kuolee tulipaloissa keskimäärin 50–90 henkilöä. Lisäksi pelastusviranomaiset pelastavat useita satoja. Tänä vuonna kynttilöistä tiedetään syttyneen jo kaksi kuolemaan johtanutta paloa.

Ole tarkkana tulen kanssa

  • Sijoita kynttilätuotteet ja takat palamattomalle ja tukevalle alustalle riittävän kauas syttyvistä materiaaleista.
  • Älä koskaan jätä palamaan ilman valvontaa.
  • Pidä aina lapset ja lemmikit riittävän etäällä.

Käytä sisustustakkoja turvallisesti  

  • Sisustustakoista on annettava kuluttajille asianmukaiset ohjeet mm. takan asennuksesta ja käytöstä. Noudata ohjeita ja säästä ne myöhempää käyttöä varten.
  • Sisustustakka tulee sijoittaa tukevasti paikalleen niin, ettei se kaadu esim. siihen kohdistuvan tönäisyn tai törmäyksen voimasta.
  • Sisustustakassa voi polttaa vain siihen tarkoitukseen soveltuvaa polttoainetta. Takkojen polttoaineet ovat herkästi syttyviä aineita ja ne tulee säilyttää paloturvallisessa paikassa.
  • Polttoainesäiliöön jäänyt polttoaine voi höyrystyä – seuraa tarkoin käyttöohjeita takan sytyttämisestä.
  • Sammuta tuli aina annettujen ohjeiden mukaisesti. Älä käytä vettä roiskumisvaaran vuoksi.
  • Tuuleta huoneisto huolellisesti takan käytön jälkeen.
  • Sijoita takan lähistölle alkusammutusvälineitä, kuten sammutuspeite.

Toiminnanharjoittaja vastaa tuotteen turvallisuudesta

Kynttilät, kynttilälyhdyt, muut kynttilätuotteet ja hormittomat sisustustakat ovat yleisiä kulutustavaroita, ja niiden tulee täyttää kuluttajaturvallisuuslain ja sen nojalla annettujen säädösten vaatimukset. Tuotteen valmistaja, maahantuoja, myyjä ja muut jakelijat ovat velvollisia arvioimaan tuotteisiinsa liittyvä riskit ja varmistamaan, ettei tuotteista aiheudu vaaraa.

EU:n komissio on antanut päätöksen, jossa esitetään ne turvallisuusvaatimukset, jotka sisustustakkoja koskevien standardien toivotaan kattavan. Toiminnanharjoittajat voivat hyödyntää päätöstä omien tuotteidensa riskien arvioinnissa. Toiminnanharjoittajat vastaavat myös siitä, että tuotteiden käyttöohjeet ovat kattavat ja selkeät. Turvallisuuden kannalta tarpeelliset tiedot, kuten käyttöohjeet, on annettava suomen ja ruotsin kielellä, ellei niitä ole annettu yleisesti tunnetuilla kuvallisilla symboleilla.

Lisätietoja:
www.tukes.fi/sisustustakat

Suunnittelija Nina Majuri, puh. 029 5052 145,
sähköposti: [email protected]

 
Sivun alkuun