Hyppää sisältöön

Hyvä tietää jouluvaloista

Tukes
Julkaisuajankohta 15.12.2016 15.43
Tiedote

 

Ovatko ledit muita jouluvaloja turvallisempia? Pitääkö jouluvalot sammuttaa ulos lähtiessä? Käyvätkö ulkovalot sisäkäyttöön ja päinvastoin? Lue Tukesin asiantuntijoiden vastauksia jouluvaloja koskeviin kysymyksiin.

Ovatko led-jouluvalot turvallisempia kuin muut?

Led-valosarjat toimivat yleisimmin pienoisjännitteellä (12 V tai 24 V) ja niiden lamput eivät kuumene, joten niiden käyttö on turvallisempaa kuin perinteisten verkkojännitteellä toimivien, hehkulampuilla varustettujen valosarjojen käyttö.

Voinko jättää turvallisin mielin jouluvalot päälle, kun lähden yön yli jouluna kyläilemään? 

Jos kyseessä on toimiva ja kunnossa oleva valosarja, ei ole mitään estettä jättää sitä päälle. On hyvä huomioida, että jouluvalo on valaisin siinä missä kodista löytyvät lattia- ja pöytävalaisimet. Turvallisuuteen liittyvien perusasioiden pitää kuitenkin olla kunnossa:

  • katso, että jouluvalo on kiinnitetty hyvin, ettei se esimerkiksi tipu ja aiheuta vaaraa

  • tarkista, että tasoille laitettava jouluvalo (esim. kynttelikkö) on asetettu riittävän tukevasti. Tämä on tärkeää, etteivät esimerkiksi paikalle jääneet lemmikit pääse kaatamaan jouluvaloa.


Jouluvalon muuntaja kuumenee käytössä, onko se vaarallista?

On normaalia, että tietyt muuntajat lämpenevät jonkin verran. Muuntajan lämpeneminen riippuu myös siitä, millainen muuntaja on rakenteeltaan. Normaali kosketuslämpötila voi olla jopa 40–70 astetta. Kuumenemiseen voi myös itse vaikuttaa: muuntaja kannattaa sijoittaa paikkaan, jossa ilma pääsee kiertämään.

Jos muuntaja lämpenee tavallista enemmän, sen käyttöä ei ole syytä jatkaa.

Voiko jouluvaloista tehdä ”sisustusasetelmia” esimerkiksi isoihin lasivaaseihin tai lyhtyihin?

Jouluvalojen käyttöohjeet kannattaa ja pitää aina lukea. Jos käyttöohjeessa on kielletty pitämästä valoja pienessä nipussa, älä silloin laita valoja vaasiin. Jos lamput ovat kovin lähellä toisiaan, koko lamppusarjan kehittämä lämpö jää hyvin pienelle alueelle ja vaarana on, että lämpötila nousee liikaa. Vaasin tai lyhdyn lämpötilaa kannattaakin tarkkailla. Led-valosarjat yleensä soveltuvat hyvin tällaiseen käyttöön.

Käyvätkö kaikki ulkovalot sisäkäyttöön ja päinvastoin?

Eivät käy. Ulkojouluvaloja voi käyttää myös sisällä, mutta sisävaloja ei ole tarkoitettu ulkokäyttöön. Jouluvalon arvokilpeen on merkitty soveltuuko se ulkokäyttöön. Ulos tarkoitetuilta valoilta vaaditaan sisävaloja parempia ominaisuuksia. Sisäkäyttöön tarkoitettujen jouluvalojen johdot eivät kestä kylmää ja märkää, vaan saattavat murtua, eikä niiden muuntaja sovellu ulos.

Miten Tukes valvoo jouluvalojen turvallisuutta?

Viranomaiset eivät testaa jouluvaloja (tai muitakaan sähkötuotteita) etukäteen, vaan valvontamme on riskiperusteista ja sitä tehdään pistokokein. Tarkastajamme kiertää kaupoissa etsimässä jouluvaloja turvallisuustesteihin. Jos tuotteen merkinnöissä ja käyttöohjeissa on puutteita, saattaa puutteita löytyä myös testeissä. Kokenut tarkastaja havaitsee usein ongelmia jo katsomalla jouluvalon rakennetta. Vuosittain lähetämme testeihin useita jouluvaloja, takaisinveto tai myyntikielto annetaan alle kymmenelle. Kaikki vaaralliset jouluvalot löytyvät Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

Mitkä ovat yleisimmät jouluvaloihin liittyvät turvallisuusongelmat?

  • Lamppujen tai lampunpitimien kiinnitys ei ole luotettava.

  • Liitäntäjohdon vedonpoisto on huonosti toteutettu.

  • Muuntajan eristys on puutteellinen.

  • Merkinnöissä ja ohjeissa on puutteita.


Huomio!

Tarkista huolellisesti jouluvalojen kunto ottaessasi niitä käyttöön. Varsinkin ulkokäytössä olleiden valosarjojen johtimet sekä liitäntälaitteen kotelo voivat vanhetessaan haurastua. Rikkinäistä tai epäilyttävää tuotetta ei pidä käyttää.

kuusi_ja_valo


...................

Kysymyksiin ovat vastanneet Tukesin sähkötuotteet -ryhmän asiantuntijat

Lisää vinkkejä jouluvalojen turvalliseen käyttöön Valoa pimeyteen -oppaasta.

Toim: Paula Kuusio  
 
Sivun alkuun