Hyppää sisältöön

Ilotulitteiden turvallisuuden parantamisesta selvitys

Tukes
Julkaisuajankohta 4.2.2011 8.30
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote Työ- ja elinkeinoministeriö on selvittänyt ilotulitteiden laadunvalvonnan ja turvallisuuden parantamista. Selvitys katsottiin aiheelliseksi, kun vuodenvaihteessa esiintyi epäilyjä, että ilotulitteiden laadunvalvontaan liittyviä koeammuntoja olisi laiminlyöty eivätkä kaikki markkinoilla olleet ilotulitteet olisi turvallisia. Epäilyjä oli myös ilotulitteiden sisältämistä myrkyllisistä aineista ja ilotulitusnäytösten turvallisuudesta.


Ongelmia selvitettiin ilotulitteiden valvonnasta vastaavan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kanssa. Myös keskeisten ilotuliteyritysten edustajia kuultiin.


Ilotulitteita ja niiden käyttöä koskevaa lainsäädäntöä tiukennettiin vuoden 2009 lopussa. Osin näiden muutosten ansioista ilotulitteiden käytöstä aiheutui vuodenvaihteessa aikaisempia vuosia vähemmän vahinkoja, onnettomuuksia ja häiriöitä.


Toiminnanharjoittajat vastaavat myytävien ilotulitteiden turvallisuudesta ja vaatimustenmukaisuudesta. Tässä keskeisessä asemassa on toiminnanharjoittajien tekemä ilotulitteiden laadunvalvonta. Ilotulitteiden laadunvalvonta on jo Suomessa hyvällä tasolla, mutta sitä voidaan vielä ministeriön käsityksen mukaan parantaa.


Laadunvalvontaa koskevia toimintatapoja täsmennetään Tukesin ja toiminnanharjoittajien yhteistyönä ensi vuodenvaihteeseen mennessä.


Toiminnanharjoittajien tulisi toimittaa Tukesille koeammuntojen laadunvalvontapöytäkirjojen mukana yhteenveto tai vakuutus siitä, että laadunvalvonta on tehty määräysten ja ohjeiden mukaisesti. Tämä nopeuttaisi asian käsittelyä ja korostaisi toiminnanharjoittajan vastuuta laadunvalvonnasta. Ilotulitteiden koeammuntojen määrää myös lisättäisiin. Tämä laskisi entisestään riskiä, että markkinoille pääsee ilotulitteita, jotka eivät täytä vaatimuksia. Tukesin ja toiminnanharjoittajien tulisi lisäksi täsmentää myös laadunvalvontaan liittyvien tietojen toimittamisen aikataulutusta.


Ilotulitteiden kansallinen hyväksyntäjärjestelmä korvautuu vuoteen 2017 mennessä kokonaan EU:n hyväksyntäjärjestelmällä. Sen puitteissa ilotulitteet todennäköisesti hyväksytään muissa EU-maissa ja CE-merkittyjä ilotulitteita voidaan vapaasti markkinoida Euroopan talousalueella ottaen kuitenkin huomioon kansalliset tuoterajoitukset.


Uuden menettelyn käyttöönotto merkitsee sitä, että laadunvalvonta siirtyy osaksi valmistuksen valvontaa. Ilotulitteen maahantuoja tai valmistaja vastaa kuitenkin edelleen siitä, että markkinoilla olevat ilotulitteet ovat turvallisia.


Tukesin tehtävä on ilotulitteiden markkinavalvonta, jonka tavoitteena on varmistaa, että myynnissä olevat ilotulitteet ovat turvallisia ja vaatimusten mukaisia. Tukesin on syytä selvittää, miten se voi EU-järjestelmässäkin parhaiten toteuttaa markkinavalvontaa ottaen huomioon käytettävissä olevat resurssit ja ilotulitealan poikkeukselliset myynti- ja markkinointiajat.


Tukesin tulee jatkaa ja kehittää viestintätoimia ja kampanjoita ilotulitteiden ja niiden käytön turvallisuuden parantamiseksi. Toiminnanharjoittajia kannustetaan jatkamaan ja kehittämään ilotulitteiden käytön turvallisuusvalistusta kuluttajamyynnin yhteydessä.


Tukesin ja Suomen ympäristökeskuksen (SYKE) tulisi selvittää tämän vuoden aikana, sisältävätkö ilotulitteet vuodenvaihteessa esillä olleita kiellettyjä, vaarallisia aineita.


Selvitys on verkossa osoitteessa: www.tem.fi/julkaisut -> muut julkaisut ja raportit.

Lisätiedot:

teollisuusneuvos Petri Lehto, työ- ja elinkeinoministeriö, TEM, puh. 010 606 3218

neuvotteleva virkamies Tapani Koivumäki, TEM, puh. 010 606 3722

 
Sivun alkuun