Hyppää sisältöön

Kaikille kaivospiireille Suomessa määrätään vakuus

Tukes
Julkaisuajankohta 23.6.2014 9.42
Tiedote

Kaikki Suomen kaivospiirit määrätään asettamaan vakuus kaivoksen lopettamisen jälkitoimenpiteitä varten. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) antaa kaivosoikeuksien haltijoille määräyksen vakuuden asettamisesta kesäkuun lopussa, ja vakuus on asetettava vuoden kuluessa. Kaivosvakuuden tulee kattaa kaivoslain mukaiset toimenpiteet, joilla suljetun kaivoksen alue saatetaan turvalliseen kuntoon ja maisemoidaan.

Tukes antaa 24.–30.6.2014 kaikille Suomen kaivosoikeuksien haltijoille määräyksen kaivosvakuuden asettamisesta. Vakuus kattaa ne kaivoslain mukaiset toimenpiteet, joilla kaivostoiminnan päättymisen jälkeen hoidetaan alue yleisen turvallisuuden vaatimaan kuntoon ja maisemoidaan alue.

Kaivospiireillä on määräyksen jälkeen vuosi aikaa asettaa vakuus. Tukesin päätöksessä määrätään vakuuden suuruus ja laji sellaiseksi, että se kattaa kaivoslaissa säädetyt toimenpiteet.

– Kaivosvakuuden suuruus vaihtelee kaivospiireittäin. Siihen vaikuttaa muun muassa kaivostoiminnan elinkaaren vaihe: ollaanko koelouhintavaiheessa, onko kaivostoiminta vasta alkanut vai ollaanko toimintaa jo päättämässä.  Myös se vaikuttaa, louhitaanko malmia maan alta vai avolouhoksesta, ja jälkihoidetaanko aluetta jo toiminnan aikana esimerkiksi aitaamalla avolouhoksia, kuvailee Tukesin kaivosyli-insinööri Terho Liikamaa.

Usein lopullinen kaivosvakuuden suuruus voidaan asettaa vasta kaivoksen elinkaaren lopulla, kun kaivosalueen rakennusten jatkokäytön mahdollisuudet voidaan arvioida.

Kaivosvakuuteen määrätään myös tarkistusväli. Tarkistusvälit vaihtelevat kahdesta kymmeneen vuoteen riippuen kaivoksen elinkaaresta ja mahdollisista muutoksista kaivostoiminnan luonteessa.

Kaivosvakuutta tarkistetaan aina myös, jos Tukesin tai muun kaivosviranomaisen käynneillä ilmenee siihen aihetta.

Lisätietoja:

Ossi Leinonen, ylitarkastaja, p. 029 505 2205

Terho Liikamaa, kaivosyli-insinööri, p. 029 505 2117

[email protected]

 
Sivun alkuun