Hyppää sisältöön

Kasvisten käyttöä voi turvallisesti lisätä

Tukes
Julkaisuajankohta 27.1.2011 15.04
Tiedote

 

Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran tiedote

Laaja tutkimus kasvinsuojeluainejäämien riskeistä

Kasvinsuojeluainejäämien riskejä kuluttajille on arvioitu laajassa riskinarviointitutkimuksessa. Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran riskinarvioinnin tutkimusyksikössä valmistunut raportti tarkastelee suomalaisten aikuisten pitkäkestoisen altistuksen lisäksi ensi kertaa myös lasten altistumista. Samoin ensimmäistä kertaa tarkastellaan lyhytaikaista eli akuuttia altistusta. Altistusta kasvinsuojeluaineiden jäämille on mahdollista vähentää monipuolisella kasvisten ja hedelmien käytöllä.

Ei erityisiä ruoankäyttösuosituksia

Tutkimuksen perusteella kasvisten käyttöä voi turvallisesti lisätä. Tutkimustulokset viittaavat siihen, että lasten ja aikuisten pitkäaikainen altistustaso on turvallisella tasolla, eikä se ole muuttunut 2000-luvulla.

Kasvisten merkittävä hyöty terveyden kannalta ei vaarannu kasvinsuojeluaineiden vaikutuksesta. Suomalaisten kuluttajien kasvisten käyttö on ollut yksi alhaisimpia Euroopassa. Aikuisilla todennäköisyys akuutin altistuksen viiteannoksen ylittymiselle on vuosien 2007 ja 2008 perusteella vähentynyt hyväksyttävälle tasolle 0,01 %, eli ylitys on todennäköinen yhdellä kymmenestä tuhannesta henkilöstä.

Lapset erityisen herkkä väestöryhmä

Lapsilla ruokavalion koostumus on erilainen ja ruoankulutus painoa kohden on suurempi kuin aikuisilla. Tarkasteluajanjakson päättyessä vuonna 2008 oli kolmivuotiailla lapsilla todennäköisyys akuutin altistuksen viiteannoksen eli aRfD:n ylittymiselle ollut luokkaa 0,1 % eli teoreettisesti viiteannos on ylittynyt yhdellä lapsella tuhannesta.

Tärkeimmät altisteryhmät olivat karbamaatit ja organofosfaatit. Lyhytaikaista altistusta tarkasteltaessa pinaatti, kurkku, omena ja salaatti sekä pavut osoittautuivat kolmivuotiailla tuotteiksi, jotka myötävaikuttivat toksikologisen viitearvon, aRfD:n, ylittymisen todennäköisyyteen eniten.

Koska EU:n ulkopuolelta tuotavissa tuotteissa esiintyy organofosfaatteja ja karbamaatteja, on kolmivuotiaiden lasten altistukseen kiinnitettävä huomiota.

Suosituksena monipuolinen kasvisten käyttö

Suomessa organofosfaateista oli vuonna 2010 käytössä ainoastaan dimetoaatti. Myös muualla EU-alueella on käytettyjen eri organofosfaattien lukumäärä vähentynyt merkittävästi. Tehoaineiden hyväksymiseen liittyvä EU-tason riskinarviointi on vähentänyt yhteismarkkinoilla olevissa valmisteissa käytettyjen tehoaineiden lukumäärää.

Osa korkeimmista satunnaisista altistuksista on peräisin yksittäisten EU:n ulkopuolelta tuotujen kasvisten suurkulutuksesta. Siksi osa korkeimmista lasten satunnaisista altistumisista on vältettävissä suosimalla EU-alueella tuotettuja kasvituotteita. Monipuolinen hedelmien ja muiden kasvisten käyttö vähentää satunnaisen liiallisen altistuksen mahdollisuutta.

Aineistona lähes 11 000 elintarvikenäytettä

Suoritettu yhteisaltistuksen riskinarviointi perustuu Eviran, Tullin, Sosiaali- ja terveysalan lupa- ja valvontavirasto Valviran, Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen ja Kotimaiset Kasvikset ry:n 10 565 elintarvikenäytteestä vuosina 2002-2008 Tullilaboratoriossa ja MetropoliLabissa tehtyihin noin 250 eri tehoaineen jäämämittauksiin. Pitoisuusaineisto koostui valikoiduista aineista käsittäen sekä EU:ssa sallittuja että kiellettyjä tehoaineita.

Ruuankäyttötiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen Finravinto 2007 ja DIPP -ravintotutkimusten  tuottamiin aikuisten ja lasten ruoankulutustietoihin.

Miksi kasvinsuojeluaineita käytetään

Kasvinsuojeluaineita käytetään elintarviketuotannossa kasvitautien ehkäisemiseen sekä kasvintuhoojien kuten rikkakasvien, hyönteisten ja punkkien vaikutusten rajoittamiseen sekä kasvun säätelyyn.

Lue riskinarviointiraportti Ravinnon kasvinsuojeluainejäämät kokonaisuudessaan (Evira) Tiivistelmän voit lukea tästä (pdf, 11 kt)

Tutustu Eviran riskinarvioinnin tutkimukseen

Lisää tietoa kasvinsuojeluainejäämien valvonnasta

Lisätietoja tutkimuksesta:
Eurooppalainen toksikologi, erikoistutkija FT Juha Laakso, riskinarvioinnin tutkimusyksikkö, Evira 1.1.2011 alkaen Juha Laakso on siirtynyt erikoistutkijaksi Turvallisuus- ja kemikaalivirastoon (Tukes). p. 040 489 3369, juha.laakso tukes.fi

Lisätietoja valvonnasta:
ylitarkastaja Ulla Karlström, Evira, tuoteturvallisuusyksikkö, kemiallisen riskinhallinnan jaosto p. 040 487 7798, ulla.karlstrom evira.fi

 
Sivun alkuun