Hyppää sisältöön

Katso, mitä kemikaaleja vauvat ja taaperot laittavat suuhunsa

Tukes
Julkaisuajankohta 15.6.2016 12.28
Tiedote

 

Utelias on lapsen mieli ja makuaisti tärkeä työkalu ympäristön tutkiskelussa. Videossa esiintyvien tuoteryhmien lisäksi vauvat ja taaperot laittavat usein suuhunsa esimerkiksi erilaisten tuotteiden mukana tulevia pieniä pussukoita, jotka sisältävät kosteutta sitovia aineita. Myös tupakantumpit menevät suuhun vikkelästi, samoin kuin paristot ja kotoa löytyvät luontaistuotteet. Houkuttelevan väriset sampoot ja kosmetiikka vetävät myös pikkuisia puoleensa.
 

 


 

Alle 3-vuotiaiden suuhun laittamat kemikaalimäärät ovat onneksi pieniä:

”Mitään tarkkoja määriä on vaikea antaa, mutta lapset usein lähinnä maistelevat, eivät syömällä syö kemikaaleja, jotka eivät maistu erityisen  hyvälle. Esimerkiksi yksittäiset kulaukset ovat hyvin pieniä: aiheesta tehdyissä tutkimuksissa lasten nielemät määrät ovat olleet yleensä muutamia millilitroja.” Myrkytystietokeskuksesta kerrotaan.

Vaikka määrät ovat pieniä, vaara voi olla suuri. Esimerkiksi syövyttävät kemikaalit voivat nieltynä aiheuttaa vakaviakin vaurioita - kemikaalien kanssa on syytä olla tarkkana. Perheenäidit, -isät, isovanhemmat, kummit, tädit ja sedät: huolehtikaa, että KAIKKI kodin kemikaalit ovat teillä sellaisessa paikassa, etteivät pikkuseikkailijat pääse niihin käsiksi. Perheen aikuisten on syytä osata myös kemikaalien varoitusmerkit, niitä voit opiskella täällä.

 

Teksti ja video: Heta Kylmämaa

 

 

 

 
Sivun alkuun