Hyppää sisältöön

Kiinteistön sähköjärjestelmän ennakoiva kunnossapito on riskienhallintaa, jolla ehkäistään mittavia vahinkoja

Tukes
Julkaisuajankohta 10.8.2017 8.39
Tiedote

Kiinteistön sähköjärjestelmän kunnosta kannattaa huolehtia. Huonokuntoinen sähköjärjestelmä voi aiheuttaa vakavan henkilövahingon, sähköiskun tai tulipalon sekä pitkäaikaisen tuotantokeskeytyksen.  Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kehottaa kiinteistön omistajia ja vuokralaisia ennaltaehkäisemään vahinkoja ja häiriöitä ennakoivalla kunnossapidolla, ei pelkästään korjaamaan jo vikaantuneita asennuksia ja laitteita. 

Työpaikoilla, yritysten tuotantotiloissa, toimisto- ja liikerakennuksissa ja julkisissa tiloissa tulisi sähköjärjestelmän kunnosta huolehtia ennakoivasti. Näin varmistetaan sekä turvallisuus että toiminnan häiriötön jatkuminen.

Kunnossapidon laiminlyönti voi johtaa sähkölaitteiston vaaralliseen vikaantumiseen, sähköiskuun tai tulipaloon, josta pahimmillaan seurauksena voi olla ihmishenkien menetys. Kiinteistöjen sähköpaloissa menetetään vuosittain myös mittavia määriä omaisuutta, kuten esimerkiksi rakennuksia, koneita ja tuotantoeläimiä. Tämän lisäksi toiminta ja tuotanto saattavat keskeytyä tai jopa loppua kokonaan. Vahinko ja siitä aiheutuneet menetykset ovat usein isompia kuin vakuutuskorvaus. 

Merkittävä osa sähkön käytöstä aiheutuvista henkilö- ja palovahingoista voitaisiin välttää, jos sähköjärjestelmien kuntoa tarkkailtaisiin säännöllisesti, niiden kunnossapito olisi ennakoivaa ja ilmenneet viat ja puutteet korjattaisiin viipymättä.

Sähköjärjestelmä ei ole ikuinen

Sähköasennusten ja -laitteiden kunnosta on huolehdittava siinä missä muistakin rakennuksen osista, kuten esimerkiksi sen vesi- ja viemärijärjestelmistä. Turvallisuuden ja riskienhallinnan kannalta ei ole järkevää odottaa siihen asti, että jokin sähköjärjestelmän osa menee rikki tai pääsee vaarallisen huonoon kuntoon ja ryhtyä korjaustyöhön vasta sitten. Huonokuntoisista ja elinkaarensa päähän tulleista asennuksen osista, kuten tavanomaisista sähkökeskuksista, valaisimista ja pistorasioista, aiheutuu vuosittain lukuisia vaaratilanteita ja vahinkoja.

Sähköjärjestelmän turvallisuudesta ja kunnossapidosta vastaa rakennuksen omistaja tai vuokralainen. Työpaikan turvallisuudesta vastuu on työnantajalla.

Kuinka rakennuksen sähköjärjestelmän kunnosta huolehditaan?

Hyvä kunnossapito on kokonaisuus, johon kuuluu laitteistojen kunnon seuranta, vikojen korjauttaminen, tarvittaessa säännönmukaisen ammattimaisen kunnossapidon järjestäminen ja määräaikaistarkastukset. Sähköasennukset ja niiden kunnossapito, samoin kuin järjestelmään kuuluvien sähkölaitteiden huolto ja korjaukset, ovat sähköalan ammattilaisten töitä.

Kunnon seuranta: Kiinteistön omistajan tai käyttäjän täytyy seurata laitteiden käyttöä ja kuntoa normaalin toiminnan lomassa. On tarkkailtava, toimivatko laitteet normaalisti ja ovatko niiden kotelot ja johdot silmämääräisesti tarkastellen ehjiä ja siistejä. Oudosti välkkyvät valot, usein palavat sulakkeet tai laitteen läheisyydessä tuntuva palaneen käry kertovat, että jokin on vialla tai vika on alkanut kehittyä.

Pelkkä tarkkailu ei riitä, vaan havaitut viat pitää korjauttaa heti.

Ammattimainen kunnossapito: Hyvään kiinteistön sähköhuoltoon ja kunnossapitoon kuuluu myös suunnitelmallinen sähköammattilaisen suorittama kunnossapito ja kunnossapitotarkastukset. Sähkökunnossapidon ammattilainen tunnistaa järjestelmän osien korjaus- ja uusimistarpeet. Sähköteknisillä testauksilla ja mittauksilla todetaan muun muassa turvallisuuden kannalta tärkeiden suojalaitteiden ja -järjestelmien toiminta.

Lämpökuvaus on todettu tehokkaaksi kunnossapidon välineeksi. Sen avulla voidaan havaita ja ennaltaehkäistä huonojen sähköisten liitosten ja viallisten komponenttien aiheuttamia ongelmia.

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n asiantuntijaryhmä on tuottanut sähkökunnossapitoa käsittelevän oppaan, jonka käyttäjäkuntaa ovat muun muassa rakennusten haltijat, kiinteistöyhtiöt ja toiminnanharjoittajat, joilla on toimi- ja tuotantotiloja.

Määräaikaistarkastukset: Lakisääteiset määräaikaistarkastukset täydentävät sähköasennusten kunnossapitoa. Määräaikaistarkastuksia on tehtävä yli 35 ampeerin sulakkeilla varustetuille liike-, toimisto-, teollisuus- ja maatalousrakennuksille sekä näitä laajemmille sähkölaitteistoille. Tällaisia kiinteistöjä ovat myös monet julkiset tilat, kuten päiväkodit, kaupat tai lääkäriasemat. Määräaikaistarkastus on tehtävä 10 vuoden välein. Tarkastusta voi verrata ajoneuvon määräaikaiskatsastukseen. Tarkastuksessa varmistetaan, että sähköjärjestelmän käyttö on turvallista, kunnossapito on riittävää ja laitteistoa on pidetty asianmukaisessa kunnossa.

Tarkastus on pistokoeluonteinen. Tarkastaja ei korjaa tai poista siinä esiin tulleita vikoja ja puutteita. Harvoin tehtävä määräaikaistarkastus ei myöskään korvaa säännönmukaista kunnossapitoa. Yksittäisten puutehavaintojen korjaamisen lisäksi tarkastuksen tulos tulisi mieltää siten, että sen pohjalta kehitetään kunnossapidon kokonaisuutta.

Sähkötöihin oikeudet omaavien toiminnanharjoittajien sekä tarkastajien yhteystiedot löytyvät Tukesin verkkosivuilta.

Aiheesta lisää:

Kiinteistöjen sähkökunnossapito ja määräaikaistarkastukset -opas

Uusi sähköturvallisuuslaki velvoittaa kunnossapitoon ja yksinkertaistaa tarkastusvaatimuksia (Tiedote 3.2.2017)

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Esko Iivonen, p. 029 5052 004, [email protected]

Ylitarkastaja Sakari Hatakka, p. 029 5052 562, [email protected]

 
Sivun alkuun