Hyppää sisältöön

Konfliktialueilta tuotavien mineraalien maahantuontiin tiukennuksia – tavoitteena on estää aseellisia konflikteja

Julkaisuajankohta 24.2.2020 13.11
Tiedote

Tinaa, tantaalia, volframia ja kultaa konfliktialueilta maahantuovien yritysten pitää vuoden 2021 alusta lähtien tehdä uudenlaisia toimia. Tavoitteena on, että yritysten toiminta tukisi aiempaa paremmin rauhaa ja vakautta mineraalien tuotantoalueilla. Mineraalien EU-maahantuojien pitää jatkossa esimerkiksi tunnistaa ja arvioida mineraalien tuottamiseen liittyvät riskit ja estää omalla toiminnalla riskien toteutuminen. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) kannustaa yrityksiä ottamaan selvää uusista vaatimuksista viimeistään nyt.

Konfliktialueiden mineraalivaroihin liittyy suuria mahdollisuuksia, mutta mineraalit voivat olla myös vakava kiistan aihe. Ongelma on, että mineraaleista saatavia tuloja voidaan käyttää konfliktialueilla ruokkimaan väkivaltaista konfliktia tai sellaisen puhkeamista. Euroopan unioni tiukentaa maahantuojiin kohdistuvia vaatimuksia, jotta konfliktialueella toimivat aseistetut ryhmät eivät saisi rahoitusta myymällä näitä neljää niin kutsuttua konfliktimineraalia.

Tukesin verkkosivuilta löytyy tietopaketti yrityksille konfliktialueilta tuotavista mineraaleista ja mineraaleihin liittyvistä vaatimuksista.

Tukes valvoo konfliktimineraalien maahantuontiin liittyviä velvollisuuksia Suomessa. Ensimmäiset tarkastukset tulevat ajankohtaiseksi 2022.

Lisätietoja:

ylitarkastaja Heikki Puhakka, p. 029 5052 201

ryhmäpäällikkö Terho Liikamaa, p. 029 5052 117

sähköpostit muotoa: [email protected]

 
Sivun alkuun