Hyppää sisältöön

Kukkahattutäti kemikaalien maailmassa

Tukes
Julkaisuajankohta 10.6.2015 15.16
Tiedote

 

Miten Kukkahattutäti ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto liittyvät toisiinsa? Tietenkin siten, että kemikaalien markkinavalvonnasta Suomessa vastaava Tukes on valtuuttanut Kukkahattutädin Nuoret ja kemikaalit -viestintäkampanjansa keulahahmoksi. Kukkahattutäti, itsekin innokas kaunistautuja, valistaa nuoria kaunistautumiseen liittyvistä kemikaaleista huumorin keinoin mutta silti asiallisesti.
 

 

 

 


Näin Kukkahattutäti esittelee itsensä: "Olen hyväntahtoinen ja nuorekas 45-vuotias mimmi, jota kauneuteen ja terveyteen liittyvät asiat ovat aina kiinnostaneet. Olen ystäväpiiristäni se, joka aina lukee ryppyvoiteen ainesosaluettelon ja on tietoinen eniten allergisoivista tehoaineista. Tatuointia en voisi kuvitellakaan ottavani ja olenkin hieman huolissani kummitytöstäni, joka haluaa valmistujaislahjaksi ikuistaa kylkeensä lentokoneen."

- Tukes on ottanut minut, tavallisen naisen, tuomaan kosmetiikkaan, arjen kemikaaleihin, itsensä koristamiseen (ripsienpidennykset, tatuoinnit, rakennekynnet ja rihkamakorut) ja vaatteiden kemikaalikuormaan liittyviä asioita esille nuorten keskuudessa. Tarvittaessa osaan kertoa kemikaaliturvallisuusasioista paljonkin, koska olen ystävystynyt useamman Tukesin virkamiehen kanssa, Kukkahattutäti jatkaa.

Tukesin asiantuntijat kertovat, miksi nuoria halutaan valistaa kemikaaleista ja miksi Kukkahattutäti on hyvä henkilö tähän tarkoitukseen.

- Nuoret ovat aina olleet etunenässä kokeilemassa uusia asioita. Kemikaaliturvallisuuden näkökulmasta he käyttävät paljon sellaisia palveluita ja tuotteita, joiden suhteen on syytä käyttää hyvää harkintaa. Kukkahattutäti haluaa haastaa nuoria miettimään ensin ja ottamaan selvää, ennen kuin esimerkiksi ottaa tatuoinnin tai ripsienpidennykset. On tärkeää tiedostaa, millaisia kemikaaleja itsensä koristamisessa käyttää, ryhmäpäällikkö Marilla Lahtinen Tukesista sanoo.

- Olemme Tukesissa tuoneet kemikaaleihin liittyviä turvallisuusasioita esille vuosikampanjoilla. Viime vuonna suuntasimme viestejä erityisesti lapsiperheille, tänä vuonna kohderyhmänä ovat nuoret. Olemme ylpeitä, että saimme nuoret ja kemikaalit -teemavuotemme suojelijaksi juuri Kukkahattutädin. Hän edustaa positiivisella tavalla sitä kaikkea, mitä meihin viranomaisiin usein liitetään. Toivottavasti myös nuoret ottavat tädin omakseen, viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo Tukesista kertoo.

Nuoret ja kemikaalit -teemavuodella on omat verkkosivut, jossa on tietoa hiusvärien, tatuointien, kosmetiikan ja muun ehostamisen sekä vaatteiden kemikaaleista. Sivut löytyvät osoitteesta http://www.sussiunatkoon.fi

Kukkahattutäti  toimii aktiivisesti myös somessa käyttäjänimellä @sussiunatkoon:

https://instagram.com/sussiunatkoon/

https://twitter.com/Sussiunatkoon

https://www.facebook.com/sussiunatkoon

Youtube: Tukesin Kukkahattutäti

Kesällä tädin voi tavata myös Tammerfestissa Tampereella ja Weekend Festivalissa Helsingissä, joihin täti tulee Tukesin asiantuntijan kanssa juttelemaan nuorten kanssa.

 

Teksti: Nilla Hietamäki ja Heta Kylmämaa

 

 

 

 

 
Sivun alkuun