Hyppää sisältöön

Kuluttajille tietoa kosmetiikkavalmisteiden sisältämistä nanomateriaaleista

Tukes
Julkaisuajankohta 18.3.2013 7.49
Tiedote

Yhteistiedote sosiaali- ja terveysministeriö ja Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) Kuluttajat voivat jatkossa tarkastaa kosmetiikkavalmisteiden pakkausselosteista, sisältääkö tuote nanomateriaaleja. Lisäksi pakkauksissa on mainittava tuotteen alkuperämaa, mikäli tuote on valmistettu EU:n ulkopuolella. Uudistuksille annettu siirtymäaika päättyy 11.7.2013, jolloin EU:n uutta kosmetiikka-asetusta aletaan soveltaa käytännössä.

Tuotteissa, jotka säilyvät enintään 30 kuukautta, on vaadittu aiemmin pakollinen merkintä ”parasta ennen / bäst före”. Välittömästi merkinnän yhteydessä on ollut säilyvyysajan päättymisen ajankohta tai ilmoitus siitä, mihin pakkauksessa ajankohta on merkitty. Jatkossa merkinnän korvaa uusi merkintä vähimmäissäilyvyysajasta. Merkinnän voi tehdä ns. tiimalasi-symbolilla tai ilmaisulla ”parasta käytettynä ennen / bäst före utgången av ”. Sen yhteyteen merkitään säilyvyysajan päättymisajankohta tai ilmoitus siitä, mihin pakkauksessa ajankohta on merkitty.

Sen sijaan ne tuotteet, jotka säilyvät yli 30 kuukautta, merkitään jatkossakin entiseen tapaan ”säilyvyys avaamisen jälkeen” -merkinnällä. Se kertoo, kuinka kauan tuote on avaamisen jälkeen turvallinen. Kaikki muut nykylainsäädännön mukaiset pakkausmerkintävaatimukset säilyvät ennallaan.

Vastuu turvallisuudesta säilyy toiminnanharjoittajilla

Voimassa olevan kosmetiikkalainsäädännön periaatteena on, että markkinoilla on vain turvallisia tuotteita. Sama periaate sisältyy myös uuteen kosmetiikka-asetukseen.

Asetuksen mukaan jokaisella EU-markkinoilla olevalla kosmeettisella valmisteella täytyy olla vastuuhenkilö (toiminnanharjoittaja). Vastuuhenkilön tehtävänä on varmistaa, että markkinoille tuodaan ainoastaan turvallisia tuotteita, joille on tehty asetuksen mukaiset turvallisuusarvioinnit. Myös jakelijoiden on osaltaan toimittava huolellisesti.

Myös kosmeettisten valmisteiden jäljitettävyydelle on asetettu uusia vaatimuksia. Niiden avulla pyritään varmistamaan, että valmisteiden tuotantoketjun jäljittäminen on mahdollista ja että tiedonkulku paranee toimijaketjussa. Lisäksi sekä nykyisin markkinoilla olevat että uudet kosmeettiset valmisteet täytyy jatkossa ilmoittaa komission sähköiseen tietokantaan (CPNP). Ilmoitusmenettely korvaa kansalliset rekisteröintimenettelyt ja sen on voinut tehdä jo 11.1.2012 alkaen.

Yritysten on siirryttävä noudattamaan asetuksen vaatimuksia ennakoivasti, koska kaikkien kosmeettisten valmisteiden on oltava asetuksen vaatimusten mukaisia 11.7.2013. Asetuksen noudattamisen valvonnasta vastaavat pääasiassa Turvallisuus - ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Tulli.

EU:n kosmetiikka-asetus korvaa nykyiseen kosmetiikkadirektiiviin perustuvan kansallisen kosmetiikkalainsäädännön. Koska kyseessä on EU:n asetus, sitä sovelletaan sellaisenaan kaikissa EU:n jäsenvaltioissa. Näin ollen myös Suomen kansallista lakia ollaan parhaillaan uudistamassa.

Lisätietoja

neuvotteleva virkamies Marilla Lahtinen, STM, 02951 63313, [email protected]

lakimies Pauliina Kanerva, Tukes, 029 5052 136, [email protected]

Kosmetiikkavalmisteet sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla

Nanomateriaalit ja -teknologia sosiaali- ja terveysministeriön sivuilla

EU:n kosmetiikka-asetus (1223/2009/EY)

Kosmetiikka Tukesin verkkosivuilla 

Cosmetics (Komissio) 

Komission sähköinen tuotteiden ilmoitustietokanta (CPNP)

 
Sivun alkuun