Hyppää sisältöön

Laittomat sähkötyöt vaarallisia

Tukes
Julkaisuajankohta 25.2.2015 13.15
Tiedote

Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry:n tuoreen kyselyn mukaan laittomia sähkötöitä tehdään Suomessa paljon enemmän kuin on arvioitu. Kyselyyn vastanneista ammattilaisista lähes kaikki olivat havainneet kuluneen vuoden aikana laittomia sähkötöitä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa, että laittomat sähkötyöt ovat iso turvallisuusriski.

STUL:n alkuvuonna toteuttamassa kyselyssä tiedusteltiin liiton jäseninä olevien sähkö- ja teleasennusalan yrittäjien havaintoja laittomista sähköasennuksista. Laittomuus tarkoittaa, että asennuksia tekevä taho ei ole tehnyt toimintailmoitusta Tukesin rekisteriin eikä hänellä ole pätevää sähkötöiden johtajaa vastaamassa asennusten turvallisuudesta.

Kyselyn perusteella laittomat sähkötyöt ovat paljon yleisempiä, kuin STUL ja Tukes olivat arvioineet. Kyselyyn vastasi 328 henkilöä, joista yli 90 prosenttia kertoi havainneensa viimeksi kuluneen vuoden aikana laittomia sähkötöitä ja 74 prosenttia havainneensa sitä yli viisi kertaa kuluneen vuoden aikana. Laittomat sähkötyöt ovat vastaajien mielestä pikemminkin lisääntyvä kuin poistuva ongelma. Entistä huolestuttavamman tuloksesta tekee se, että havaituissa kohteissa oli yleensä nähty myös sähköturvallisuuden vaarantuneen.

Kotitaloudet riskiryhmä

Kyselyn mukaan laittomia sähköasennustöitä tehdään pääasiassa omakotitalojen rakennustyömailla, kotien keittiö- ja kylpyhuoneremonttien yhteydessä niin pientaloissa kuin kerrostaloasunnoissa sekä vapaa-ajan asuntojen rakennus- ja remonttikohteissa. Isommissa rakennuskohteissa laittomia sähköasennustöitä oli kohdattu vain harvoin.

Riskiryhmässä ovat siten tavalliset perheet, jotka eivät todennäköisesti tunnista laittomista sähköasennustöistä seuraavaa hengen- ja omaisuudenvaaraa. Sähköt voivat toimia normaalilla tavalla, mutta asennukset voivat silti aiheuttaa välittömän vaaran. Tukesin tapaturmarekisterissä on lähivuosiltakin monta kuolemantapausta, jotka ovat aiheutuneet laittomista sähkötöistä ja niinkin yksinkertaisesta asennuksesta kuin pistorasiasta. Uhrina on ollut joko laittomien töiden tekijä itse, hänen lähiomaisensa tai täysin ulkopuolinen.

- Puutteellisia ja virheellisiä asennuksia ei varsinkaan maallikko useinkaan havaitse päällepäin. Vaaranpaikkojen paljastamiseen tarvitaan sähköalan ammattilainen mittareineen. Suosittelemmekin, että ihmiset olisivat yhteydessä sähköalan ammattilaiseen, mikäli on syytä epäillä sähköasennusten turvallisuutta, kehottaa STUL:n tekninen johtaja Esa Tiainen.

Suureen huoleen ei kuitenkaan ole aihetta, jos sähkötyöt on aikanaan teetetty ammattilaisella, jolla on sähkötyöoikeudet.  Ammattilainen tarkastaa oman työnsä monenlaisin mittauksin ja luovuttaa tilaajalle käyttöönottotarkastuspöytäkirjan turvallisuuden vakuudeksi. Pöytäkirja kannattaakin aina muistaa pyytää asennustöitä vastaanotettaessa.

Tutkimuksen perusteella laittomia sähköasennuksia tekevät joko muiden alojen ammattilaiset tai sähköalan asiantuntijat, joilla ei ole tarvittavia oikeuksia.

- Vastaajat nimeävät syyllisiksi muun muassa kylpyhuone-, keittiö- yms. remontteja tekevät rakennusmiehet, joilta puuttuu sähköalan osaaminen ja pätevyys. Toinen suuri ryhmä ovat sähköalan ammattilaiset, joilla ei kuitenkaan ole sähkötyöoikeuksia, kertoo ryhmäpäällikkö Harri Westerlund Tukesista. Myös asukkaiden tekemiä laittomia töitä tulee ilmi asuntojen vaihtaessa omistajaa tai vuokralaista.

Tietoa ja valvontaa kaivataan lisää

Kaksi suurinta syytä laittomiin sähköasennustöihin olivat vastaajien näkemyksen mukaan ihmisten yleinen tietämättömyys siitä, kuka saa näitä töitä tehdä, sekä valvonnan ja sanktioiden puute. Poliisitutkinnat laittomista sähkötöistä ovat kuitenkin melko tavallisia. Vakavimmat tapaukset etenevät syyttäjän kautta käräjäoikeuteen. Myös vakuutusyhtiöt ovat asiasta kiinnostuneita varsinkin, jos syttyneen tulipalon syyksi osoittautuu epäkelpo sähköasennus.

Laittoman sähköasennustoiminnan taustalla nähtiin myös ihmisten haluttomuus maksaa sähköasennustöistä sitä hintaa, mitä yhteiskuntavastuullisesti ja laillisesti toimiva alan yrittäjä normaalisti veloittaa. Monelta myös unohtuu, että verotuksessa kotitalousvähennystä ei voi saada pimeästi töitä tekevän toimijan töistä.

- Kodin sähkötöiden tekijä valitaan vastaajien mukaan usein periaatteella sieltä, mistä työ halvimmalla saadaan. Ihmiset eivät välttämättä tiedosta laittomaan sähköasennustoimintaan liittyviä riskejä, pohtii Westerlund.

Kyselyyn vastanneet STUL ry:n jäsenyritykset nimesivät laittoman asennustyön yleistymisen syyksi myös sen, että sähkötarvikkeet ovat vapaasti kuluttajien ostettavissa halpaketjujen myymälöissä, rautakaupoissa ja netissä. Kun tuotteita saa ostaa, luullaan helposti, että niitä saa itse asentaakin. Tarvikemyynnin yhteydessä ei yleensä kerrota, että tuotteiden asentamiseen tarvitaan ammattilaisen osaamista.

Lisätietoja:

Ryhmäpäällikkö Harri Westerlund, Tukes, puh. 029 5052 572, [email protected]

Tekninen johtaja Esa Tiainen, Sähkö- ja teleurakoitsijaliitto STUL ry, puh. 09 547 610, [email protected]

 
Sivun alkuun