Hyppää sisältöön

Neonikotinoidien käytön rajoittamisesta kasvihuoneisiin ehdotus – ei vielä lopullista päätöstä

Tukes
Julkaisuajankohta 12.12.2017 16.25
Tiedote

Tiedotetta päivitetty 12.12. klo 16.55. Korjattu ensimmäiseen sitaattiin EFSAn edustajan tilalle komission edustaja. EU:n komissio on tehnyt ehdotuksen neonikotinoidien käytön rajoittamisesta ainoastaan kasvihuonekäyttöön. Komission ehdotuksesta keskusteltiin tänään Brysselissä jäsenmaiden kesken. Komission mukaan asiasta ei äänestetä huomenna. Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen (EFSA) laaja tutkimusraportti ei ole vielä valmistunut, eikä kaikilla jäsenmailla ollut vielä lopullista mielipidettä asiaan. EFSAn raportti valmistunee keväällä 2018, minkä jälkeen ehdotus tulee uudelleen käsiteltäväksi.

Komission elintarvikeketjua ja eläinten terveyttä käsittelevän pysyvän komitean kokouksessa käsiteltiin komission ehdotusta kolmea neonikotinoidia (klotianidiini, imidaklopridi ja tiametoksaami) sisältävien kasvinsuojeluaineiden käytön rajoittamisesta kasvihuonekäyttöön. Komission ehdotus ei alustavassa äänestyksessä saanut riittävästi kannatusta.  EFSA on parhaillaan laatimassa neonikotinoideista perusteellista tutkimusraporttia ottamalla huomioon jäsenmaista kootut pölyttäjäseurantatiedot, mahdolliset riskinvähennystoimenpiteet sekä muita riskiin vaikuttavia tekijöitä.

- Julkisuudessa on ollut myös tietoja, joiden mukaan EFSAn raportti olisi jo valmistunut, mutta tiedot eivät pidä paikkaansa. Komission edustaja ilmoitti tänään kokouksessa, että raportti pyritään saamaan valmiiksi alkuvuodesta tai keväällä 2018, ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila Tukesista sanoo.

Euroopan komissio on aiemmin vuonna 2013 kieltänyt väliaikaisesti neonikotinoideja sisältävien valmisteiden ja niillä käsiteltyjen siementen käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla. Käyttörajoitusten taustalla on epäily siitä, että ne ovat haitallisia pölyttäville hyönteisille. Komission kiellon perusteella Tukes kielsi lokakuussa 2013 näitä tehoaineita sisältävien valmisteiden käytön mehiläisiä houkuttelevilla kasveilla ja rajasi käytön vain ammattikäyttöön.

Suomessa öljykasvien siementen peittauksella poikkeuslupa

Neonikotinoidit ovat hyönteisten torjuntaan tarkoitettuja kasvinsuojeluaineita, minkä vuoksi mehiläiset ja muut pölyttäjähyönteiset ovat niille herkkä eliöryhmä. Suomessa ja muuallakin Euroopassa käydään keskustelua neonikotinoideja sisältävien hyönteisten torjuntaan tarkoitettujen kasvinsuojeluaineiden haitallisista vaikutuksista mehiläisille ja muille pölyttäville hyönteisille. EUssa on laajalti selvitetty mehiläisten pesäkuolemien laajuutta ja syitä. Tavoitteena on saada eri jäsenvaltioista vertailukelpoista ja luotettavaa tietoa mehiläisten kuolleisuudesta. Myös Suomessa on tutkittu neonikotinoidien vaikutuksia mehiläisiin pelto-olosuhteissa. Peitattujen öljykasvinsiementen käytöstä ei ole todettu haittaa mehiläisille.

Tukes on antanut poikkeusluvan öljykasvien siementen peittaukseen neonikotinoideilla kirppojen torjumiseksi. Suomessa pääosa öljykasviviljelystä perustuu pohjoisten olojemme vuoksi kevätkylvöisiin lajeihin, jotka ovat syyskylvöisiä herkempiä  kirppatuhoille. Kevätkylvöisten öljykasvien viljely Suomen olosuhteissa ilman tehokasta keinoa torjua kirppoja on lähes mahdotonta, koska ilman peittausta vain pieni osa siemenistä kehittyy taimiasteille. Korvaavaan aineen soveltuvuutta on tutkittu Suomessa, mutta toistaiseksi ei ole riittävästi tietoa sen biologisesta tehokkuudesta ja riskeistä.

- Öljykasvien viljely on Suomelle erityisen tärkeää mehiläisten ravintokasvina, viljelykierrossa ja valkuaisomavaraisuuden takaajana. Käytettävissä ei ole myöskään muita korvaavia menetelmiä, Kallio-Mannila sanoo.

Tukes ylläpitää rekisteriä hyväksytyistä kasvinsuojeluaineista: https://kasvinsuojeluaineet.tukes.fi/

Lisätietoja:

ryhmäpäällikkö Kaija Kallio-Mannila, p. 029 5052 036

ylitarkastaja Marja Suonpää, p. 029 5052092

sähköposti: [email protected]

Aiemmat tiedotteet aiheesta:

Tukes myönsi poikkeusluvan kevätöljykasvien peittausaineille

Komissio kieltää neonikotinoidien käytön

Mehiläisiin vaikuttavien kasvinsuojeluaineiden käyttöön haetaan EU-tason ratkaisua

 
Sivun alkuun