Hyppää sisältöön

Sähköasennusten vioista aiheutuneiden tulipalojen määrä ennallaan

Julkaisuajankohta 21.3.2019 8.06
Tiedote
Sähköasennuksen vikaantumisesta aiheutuneiden sähköpalojen ja -palovaarojen määrät ovat pysyneet ennallaan, vaikka kaikkiaan sähkölaitteistoista aiheutui pelastuslaitoksille aiempaa vähemmän tehtäviä.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut raportin sähköasennuksista aiheutuneista tulipaloista ja palovaaroista. Sähköasennuksen vikaantumisesta aiheutuneiden sähköpalojen ja -palovaarojen määrät ovat pysyneet ennallaan, vaikka kaikkiaan sähkölaitteistoista aiheutui pelastuslaitoksille aiempaa vähemmän tehtäviä.

Tukes selvitti sähköasennusten palovaarallista vikaantumista kartoittamalla sähkölaitteiston osien aiheuttamia palohälytystehtäviä pelastustoimen tietokannasta. Vuoden 2017 tietoja verrattiin vuonna 2014 tehdyn vastaavan selvityksen tietoihin.

Selvityksen mukaan rakennusten kiinteiden ja puolikiinteiden asennusten sähköteknisestä vikaantumisesta aiheutui vuoden 2017 aikana 774 pelastuslaitoksen sammutus- tai tarkastustehtävää. Niistä 223 oli rakennuspaloksi levinneen tulipalon sammutustehtäviä.

Yleisimmin palovaarallinen vika sähköasennuksessa  johti rakennuspaloon silloin, kun kyseessä olivat rakennukseen tai kiinteistöön kiinteänä osana kuuluvat ”perussähköasennukset”: johto- ja lämmitysjärjestelmät, tavanomaiset pistorasiat ja kytkimet sekä sähkökeskukset (jakokeskukset).

Havainto yhdessä aiempien Tukesin selvitysten kanssa kertoo, että sähköjärjestelmien säännönmukainen kunnossapito on merkittävin tekijä sähköjärjestelmien käytönaikaisen turvallisuuden ylläpidossa.

Lisätietoja:
Ylitarkastaja Sakari Hatakka, puh. 029 5052 562
Ylitarkastaja Ville Huurinainen, puh. 029 5052 111
Sähköpostit muotoa [email protected]

Raportti: Sähkölaitteistoista (sähköasennuksista) aiheutuneet tulipalot ja palovaarat Suomessa vuonna 2017

Sähköpaloja yli 2500 vuodessa ­­– yleisin syy lieden huolimaton tai valvomaton käyttö (Tiedote 4.3.2019)

Sähköasennukset ja sähkötyöt
 
Sivun alkuun