Hyppää sisältöön

Tasapainoskootteri voi tehdä kesästäsi liiankin kuuman

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 11.7.2018 11.25
Tiedote
Palanut tasapainoskootteri

Helteet hellivät pohjoisinta Suomea myöten, ja tasapainoskoottereiden käyttökausi on kuumimmillaan. Jotta ajellessa ei kärähtäisi muutakin kuin nenänpää auringossa, lataamisen kanssa kannattaa olla tarkkana.

Tasapainoskootterit ovat sytyttäneet Suomessa useita paloja parin viime vuoden aikana. Palot ovat useimmiten syttyneet laitetta ladattaessa. Tasapainoskoottereissa käytetään suurikokoisia ja tehokkaita litium-ioniakkuja. Ne palavat sytyttyään voimakkaasti, jopa räjähdysmäisesti, ja voivat olla hankalia sammuttaa. Tehokkaat, ohuet ja kevyet akkutyypit ovat herkkiä vikaantumaan kolhuista ja iskuista, jolloin oikosulun ja sen aiheuttaman tulipalon vaara kasvaa.

Tuotteiden turvallisuudesta varmistuminen on niitä myyvien yritysten vastuulla. Viranomaiset eivät tarkasta tuotteita etukäteen, ja viranomaisten tekemä valvonta on pistokokeenomaista. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on vuodesta 2016 tutkinut usean tasapainoskootterimallin turvallisuutta, eikä yhdenkään tutkituista laitteista todettu täyttävän turvallisuusvaatimuksia. Tukes on rajoittanut päätöksillään kyseisten tasapainoskoottereiden myyntiä ja markkinointia. Skootterimallit löytyvät Tukesin markkinavalvontarekisteristä.

Lataus on riskialttein vaihe

Alun perin vaatimustenmukainenkin tasapainoskootteri voi muuttua vaaralliseksi, jos se on saanut liian kovia kolhuja tai jos käyttöohjeita ei noudateta. Suurin osa riskeistä liittyy akun lataamiseen ja lataamisen jälkeiseen muutamaan tuntiin. 

Huomioi tasapainoskootteria ladatessasi:

  • Lataa skootteria vain tuotteeseen tarkoitetulla laturilla.

  • Irrota laite laturista, kun lataus on valmis.

  • Jos tasapainoskootterissa tai laturissa näkyy vaurioita tai jos tiedät niiden kolhiintuneen, älä käytä niitä.

  • Lataa laitetta vain, kun paikalla on joku, joka voi reagoida mahdollisiin latauksen aikana ilmeneviin ongelmiin.

  • Jos akku tai laite ylikuumenee, irrota laturin verkkojohto, jos sen voi tehdä turvallisesti.

  • Jos käyttöohjeissa ohjeistetaan estämään ajoittaisella latauksella akkujen tyhjäksi pääseminen pitkän säilytyksen aikana, noudata ohjeita. Aivan tyhjäksi päässeen akun elvyttäminen voi olla turvallisuusriski.

Jos epäilet tasapainoskootterin aiheuttavan vaaraa, ota yhteyttä tuotteen myyjään. Voit myös tehdä ilmoituksen Tukesiin.

Lisätiedot: ylitarkastaja Soili Huttunen, p. 029 505 2024, sähköposti [email protected] 

Kuluttajatuotteet
 
Sivun alkuun