Hyppää sisältöön

Tukes kehittää kasvinsuojeluaineiden valvontaa mehiläiskuolemien tutkinnassa

Tukes
Julkaisuajankohta 28.1.2016 11.52
Tiedote

 Tukes ja Evira selvittivät kasvinsuojeluaineiden käytön mahdollista yhteyttä kesällä 2015 tapahtuneisiin mehiläiskuolemiin. Laboratorioanalyyseissä selvisi, että dimetoaatilla oli todennäköisesti osuutta mehiläiskuolemiin. Tukesissa kiinnitetään erityistä huomiota pölyttävien hyönteisten suojelemiseen kasvinsuojeluaineiden käytön yhteydessä ja tarkastellaan turvallisen käytön edellytyksenä olevia mehiläisvaroituksia. Tapauksesta saadun kokemuksen perusteella Tukes kehittää valvontaprosessia kasvinsuojeluaineiden käytön ja mehiläiskuolemien yhteyksien selvittämiseksi.

Viime kesänä Loimaalla tapahtui mehiläiskuolemia, joiden epäiltiin liittyvän kasvinsuojeluaineiden käyttöön. Tukesin ohjauksessa ELY-keskus tarkasti alueen maanviljelijöiden kirjanpitotiedot kasvinsuojeluaineiden käytöstä mehiläispesien läheisyydessä sijaitsevilla pelloilla. Tarkastukset ulotettiin kahden kilometrin säteelle mehiläispesistä.  Tarkastetuilla maatiloilla kasvinsuojelukäsittelyt eivät olleet määräysten vastaisia. Lisäksi ELY-keskusten tarkastajat selvittivät mehiläishoitajien näkemyksiä tapahtumasta.

Kuolleista mehiläisistä otettiin näytteitä, joiden laboratorioanalyysit valmistuivat loppuvuonna. Loimaalla kuolleista mehiläisistä löytyi dimetoaattia pitoisuutena, joka todennäköisesti selittää mehiläisten kuoleman. Dimetoaatti on tuhohyönteisten torjuntaan hyväksytty ruiskutteena levitettävä kasvinsuojeluaine. Muiden tutkittujen kasvinsuojeluaineiden mitatut pitoisuudet kuolleissa mehiläisissä olivat niin pieniä, etteivät ne yksinään selitä mehiläisten kuolleisuutta. 

Dimetoaatti ei ollut kuitenkaan peräisin vahinkoja kärsineiden mehiläistarhojen läheisiltä pelloilta, eikä sen alkuperä selvinnyt Varsinais-Suomen ELY-keskuksen tekemissä tarkastuksissa. Mehiläisten lentoreittien arviointi on haastavaa. Mehiläiset voivat lentää useiden kilometrien päähän riippuen muun muassa ravinnonsaantimahdollisuuksista.

Mehiläiskuolemia selvitetään usean viranomaisen yhteistyönä


Tukesin vastuulla on kasvinsuojeluaineiden hyväksyminen ja valvonta. Tukes käyttää valvonnassa apuna ELY-keskuksia, jotka  tarkastavat käytännössä, että kasvinsuojeluaineita käytetään asianmukaisesti. Vuonna 2015  analysoitiin ensimmäistä kertaa kasvinsuojeluaineita mehiläisnäytteistä Tukesin tilauksesta, ja Evira toteutti laboratorioanalyysit. Tukes kehittää kasvinsuojeluaineiden käytön valvontaprosessia yhteistyössä muiden viranomaisten ja toiminnanharjoittajien kanssa, jotta jatkossa pystytään tehokkaammin selvittämään mehiläiskuolemien ja kasvinsuojeluaineiden käytön yhteyksiä. Epäiltyjen mehiläisvahinkojen yhteydessä kasvinsuojeluaineiden käytön tarkastukset on syytä ulottaa kauemmas mehiläistarhoilta.

Tukes arvioi kasvinsuojeluaineiden riskit ja hyväksyy valmisteet ennen niiden markkinoille saattamista. Käyttöön hyväksytään vain turvallisiksi todettuja valmisteita. Tukesissa kiinnitetään erityistä huomiota tuhohyönteisten torjuntaan hyväksyttyjen kasvinsuojeluaineiden mehiläisvaroitusten asianmukaisuuteen ja tiedotetaan kasvinsuojeluaineiden turvallisista käyttötavoista.  Kasvinsuojeluaineita on käytettävä myyntipäällykseen merkittyjen hyväksyttyjen käyttöohjeiden ja rajoitusten mukaisesti. Kasvinsuojeluaineen käyttäjä on vastuussa käyttöohjeiden ja rajoitusten huolellisesta noudattamisesta.  


Lisätietoja:


Kasvinsuojeluaineiden käytön valvonta:
ylitarkastaja Lotta Kaila, Tukes/kemikaalien markkinavalvonta, p. 029 5052 084

Kasvinsuojeluaineiden ympäristövaikutukset:
ylitarkastaja Sari Autio, Tukes/kasvinsuojeluaineet, p. 029 5052 026

Kasvinsuojeluaineiden jäämäanalyysit:
Erikoistutkija Kati Hakala, Evira, p. 029 530 4430

 
Sivun alkuun