Hyppää sisältöön

Tukesilta uusi opas maa- ja puutarhatilojen sähköturvallisuudesta

Tukes
Julkaisuajankohta 30.1.2015 13.52
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on julkaissut maa- ja puutarhatiloille suunnatun sähköturvallisuusoppaan. Tilojen olosuhteet aiheuttavat sähkön käytölle ja sähkölaitteistoille erityisiä vaatimuksia: esimerkiksi kosteus, pöly ja mekaaninen rasitus lisäävät sähköpalon ja -tapaturmien riskiä. Oppaaseen on koottu tietoa sähkönkäytön turvallisuudesta maa- ja puutarhataloudessa ja ohjeita riskien hallintaan tiloilla.

Sähköturvallisuus maa- ja puutarhatalouksissa -opasMaa- ja puutarhatalouden tulipaloissa menetetään vuosittain mittavia määriä omaisuutta. Vakuutusalan tilastojen mukaan noin kolmasosa vuosittaisista tulipaloista aiheutuu sähkön käytöstä: palo alkaa sähkölaitteesta tai -asennuksesta tai syttymislähteenä on sähköenergia.

Usein syy sähköpaloon ja sähkötapaturmiin on käytössä syntynyt laitteiston vika, joka olisi voitu välttää huolellisuudella, oikealla käytöllä ja asianmukaisella kunnossapidolla. Oppaassa kerrotaan, millaisia sähköiskun ja palovaaran aiheuttavia vikoja laitteistossa voi olla ja miten tilalla työskentelevät voivat tunnistaa niitä. Miten sähköasennukset ja -laitteet pidetään kunnossa ja tarkistetaan? Mihin töihin tarvitaan sähköalan ammattilainen?

Oppaaseen on koottu myös keskeisimmät erityisvaatimukset, joita maa- ja puutarhatiloilla on verrattuna tavanomaisiin sähköasennuksiin.

Sähköturvallisuus maa- ja puutarhatalouksissa -opas on suunnattu erityisesti tilojen yrittäjille, joilla tavallisimmin on vastuu sähköasennusten ja -laitteistojen turvallisuudesta. Oppaan lopussa olevat tarkistuslistat auttavat tarkkailemaan laitteiston kuntoa, tunnistamaan riskit ja hallitsemaan vikojen korjausta.

Opas on luettavissa Tukesin verkkosivuilla kohdassa Tietopalvelut / Oppaat ja esitteet. Tarkistuslistat voi tulostaa erikseen sivun Toimialat / Sähkö ja hissit laatikosta Ajankohtaista.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Sakari Hatakka, p. 029 505 2562

Turvallisuusinsinööri Ville Huurinainen, p. 029 505 2111

[email protected]

 
Sivun alkuun