Hyppää sisältöön

Tukesin ylijohtajasta pääjohtaja 1.12.2013 lukien

Tukes
Julkaisuajankohta 3.12.2013 14.04
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on saanut pääjohtajan. Ylijohtaja Seppo Ahvenaisen virkanimike vaihtui 1.12.2013 Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta annetun lain muutoksen seurauksena. Lakimuutoksen perusteena on Tukesin tehtävien monipuolisuus, laajuus ja viraston yhteiskunnallinen vaikutus sekä virkanimikkeiden yhdenmukaistaminen.

Työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalalla toimiva Tukes ja sen tehtäväalueet ovat viime vuosina laajentuneet merkittävästi. Viraston koko on neljässä vuodessa kaksinkertaistunut. Nykyisin noin 240 henkilöä työllistävä Tukes valvoo laaja-alaisesti teknistä, kuluttaja- ja kemikaaliturvallisuutta ja toimeenpanee siihen liittyvää lainsäädäntöä. Tukesin ydintehtäviä ovat valvonta, viestintä ja kehittäminen.

Tukesin toiminta on laajentunut myös maantieteellisesti, kun vuonna 2008 tehdyn alueellistamispäätöksen seurauksena sillä on Tampereella noin 70 henkilön toimipiste, ja vuonna 2011 Tukesiin siirtyneitä kaivosviranomaistehtäviä varten toimipiste Rovaniemellä.

Vuoden 2011 alussa Tukesiin keskitettiin aiemmin kolmessa eri virastossa hoidetut kemikaalituotevalvonnan tehtävät, jolloin taloon siirtyi yhteensä noin 75 kemikaaliasiantuntijaa. Samassa yhteydessä Tukesin nimi muuttui Turvatekniikan keskuksesta Turvallisuus- ja kemikaalivirastoksi. Vuotta tätä aiemmin Tukesiin siirtyivät kuluttajaturvallisuustehtävät Kuluttajavirastosta.

Tukesiin on keskitetty vuosien varrella myös muita pienempiä tehtäväkokonaisuuksia, viimeksi tänä syksynä kemikaalilain mukaiset markkinavalvontatehtävät kunnilta ja työsuojeluviranomaiselta.

Lisätietoja:

Viestintäjohtaja Johanna Salomaa-Valkamo, puh. 029 5052 481

[email protected]

 
Sivun alkuun