Hyppää sisältöön

Turvallisesti rinteessä - vinkkejä laskettelijoille 2016

Tukes
Julkaisuajankohta 19.2.2016 10.16
Tiedote

 

Mitä laskettelijan ja lautailijan on hyvä tietää turvallisuudesta? Millaisia riskejä lajeihin liittyy ja mitkä ovat yleisimpiä tapaturmia? Mitä laskettelija voi itse tehdä tapaturmien ehkäisemiseksi?

Lumilautailu ja laskettelu ovat suosittuja koko perheen harrastuksia. Noin 900 000 suomalaista käy vähintään kerran vuodessa rinteessä laskettelemassa tai lautailemassa. Lajeihin liittyy monia riskejä, joita voi ennakoida ja ehkäistä.  Laskettelukeskukset vastaavat rinneturvallisuudesta, rinteiden kunnosta, rinnesäännöistä ja laskettelijoiden opastamisesta. Laskettelija voi myös itse vaikuttaa turvallisuuteensa monella tavalla. Hyvät  perustaidot ja lihaskunto, kypärän käyttö ja rinnesääntöjen noudattaminen – siinä hyvät lähtökohdat turvalliseen lasketteluun.

 Laskettelijoilla polvivammat yleisimpiä, lautailijoilla rannevammat

Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen (SHKY) tilastojen mukaan Suomen hiihtokeskuksissa tapahtui viime vuonna yhteensä 1900 tapaturmaa. Eniten loukkaantumisia sattui 13–17-vuotiaille.  Suurin osa onnettomuuksista tapahtui merkityissä rinteissä ja suksilla laskettaessa. Useimmiten loukkaantuminen johtui kaatumisesta. Yleisimpiä vammoja olivat polvivammat ja rannevammat.

Rinnetapaturmat_kuva_Page_1
 

Kuva: Hiihtokeskuksissa sattuneet laskettelu- ja lautailutapaturmat  2014-2015 (Lähde: www.ski.fi )


Loukkaantuneista 84,3 prosenttia käytti kypärää, alle 4 prosenttia selkäpanssaria, alle 1 prosentti rannetukia ja 15 prosenttia laski ilman mitään turvavarusteita.

Lumilautatapaturmia sattui hiihtokeskuksissa yhteensä 678 ja niistä yleisimpiä olivat rannetapaturmat (32,9 %).


Kypärän käyttö yleistynyt

Kypärän käyttö on lisääntynyt huomattavasti viime vuosien aikana, kertoo SHKY:n toiminnanjohtaja Harri Lindfors. Nykyisin yli 80 prosenttia laskettelijoista käyttää kypärää, naisista hieman useampi kuin miehistä. Lapset ja nuoret käyttävät kypärää huomattavasti enemmän kuin varttuneempi väki. 7–12-vuotiaista peräti 95 prosenttia ja 13–17-vuotiaista 93 prosenttia käyttää lasketellessa ja lautaillessa kypärää.

Urheilulääkärien mukaan kypärä estää 60–90 prosenttia aivovammoista. On hyvä kuitenkin muistaa, että suojaimet eivät estä kaikkia vammoja. Erityisesti kovassa vauhdissa loukkaantumisia tapahtuu suojaimien käytöstä huolimatta. Turvallisuuteen vaikuttavat myös laskettelijan ja lautailijan kunto ja taidot, sää, rinteen vaikeusaste ja olosuhteet, varusteet sekä rinnesääntöjen noudattaminen.

Aloittelijan on hyvä hankkia perustaidot vaikkapa hiihtokoulussa, joita järjestävät useimmat hiihtokeskukset. Ammattilaisen opastuksessa laskettelija oppii oikeanlaisen laskettelutavan, jarruttamisen ja kaatumisen sekä saa tietoja rinnesäännöistä ja muusta turvallisuudesta.

Miten voit itse ehkäistä laskettelu- ja lautailuvammoja?

 


  • Käytä kypärää ja muita tarvittavia suojaimia! Selkäpanssari on hyvä suojain sekä laskettelijoille että lautailijoille. Lautailijoiden kannattaa käyttää myös rannetukia.

  • Hanki lajin vaatima peruskunto. Erityisesti reisilihasten ja keskivartalon lihasten on hyvä olla kunnossa rinteeseen mennessä.

  • Opettele lajin perustaidot hiihtokoulussa.

  • Lämmittele ja verryttele ennen rinteeseen menoa.

  • Valitse rinne taitotasosi mukaan.

  • Tutustu hiihtokeskuksen rinnesääntöihin ja noudata niitä.

  • Tutustu suorituspaikkoihin, kuten hyppyreihin, etukäteen.

  • Älä mene rinteeseen päihtyneenä!

  • Tarkistuta ammattilaisella, että varusteesi ovat asianmukaisessa kunnossa.


  •  

..................................
Tekstit: Paula Kuusio

Juttua varten on haastateltu Suomen Hiihtokeskusyhdistyksen toiminnanjohtajaa Harri Lindforsia.

Lähde: www.ski.fi
Kuvat: www.ski.fi

Liite: SHKY:n tapaturmatilastot 2014–2015

 
Sivun alkuun