Hyppää sisältöön

Työ Tukesissa on turvallisuuden edistämistä

Tukes
Julkaisuajankohta 16.1.2018 8.26
Tiedote

 

Tukes haluaa olla suojan tuoja eli turvallisten toimintatapojen edistäjä ja mahdollistaja. Mutta millaista on työskennellä suojantuojana? Lue myös, minkä alojen parissa toimimme ja millaisia ihmisiä meillä on töissä.

Millaista työtä on kemikaalilaitosten turvallisuuden valvonta?


Ylitarkastaja Sara Lax tarkastaa työkseen kemikaalilaitoksia ja käsittelee niiden lupa-asioita. Työ on mielenkiintoista ja vaihtelevaa. Työn parhaita puolia ovat Saran mielestä tarkastuskäynnit, joissa näkee  laitosten erilaisia käytäntöjä.

Turvallisuustekniikkaa ja kemiaa opiskellut Sara aloitti työt Tukesissa jo opintojensa aikana. Aluksi hän avusti tapausten kirjaamisessa vaurio- ja onnettomuusrekisteriin. Myöhemmin hän siirtyi kesätöihin ja diplomityöntekijäksi prosessiturvallisuusryhmään. Diplomityössään hän vertaili Tukesin valvomien kemikaalilaitosten turvallisuustasoa.

Sara on kokenut, että Tukesissa saa vaikuttaa omaan työhönsä ja kehittää omaa osaamistaan. Kehittämishankkeiden määrä on yllättänyt hänet myönteisesti.

Tukesissa kiinnitetään paljon huomiota työhyvinvointiin. Työn ja yksityiselämän yhteensovittamista helpottavat joustava työaika ja etätyömahdollisuus.

sara_lax_rajattu


 

 

Mikä Tukes on ja mikä on tavoitteemme?


Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) edistää tuotteiden, palveluiden ja teollisen toiminnan turvallisuutta ja luotettavuutta. Tavoitteenamme on vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi.

Katso video päämäärästämme
 


Toimimme seuraavien asioiden parissa:

 

 


  • Sähkö ja hissit

  • Kemikaalituotteet ja kemikaalien tuotantolaitokset

  • Räjähteet ja ilotulitteet

  • Painelaitteet

  • Kaivokset, malminetsintä ja kullanhuuhdonta

  • Jalometallituotteet

  • Mittauslaitteet

  • Pelastustoimen laitteet

  • Rakennustuotteet

  • Kuluttajatuotteet ja -palvelut

  • Vaaralliset aineet, kylmälaitteet ja pakkaukset



  •  
  •  

 

 

 

 

 

 

Millaisia ihmisiä meillä on töissä?


Tukesissa työskentelee noin 260 ihmistä. Suuri osa on teknisen tai luonnontieteellisen alan asiantuntijoita. Asiantuntijoiden työhön kuuluu valvontatehtävien lisäksi kansallista ja kansainvälistä yhteistyötä, viestintää ja neuvontaa sekä kehittämis- ja tutkimushankkeita.

Yleisin titteli: Tavallisin virkanimike on ylitarkastaja.

Sijainti: Toimipaikkamme sijaitsevat Helsingissä, Tampereella ja Rovaniemellä.

 

henkilöstö

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Mistä saa tietoa avoimista työpaikoista?


Avoimet työpaikat ilmoitamme Valtiolle.fi-palvelussa ja Tukesin nettisivuilla.

Harjoittelupaikkoja voi tiedustella suoraan ryhmistä, Tukesin yhteystiedot.

 

 
Sivun alkuun