Hyppää sisältöön

Työturvallisuuden ja tekniikan kehitys vähentäneet sähköiskukuolemia

Tukes
Julkaisuajankohta 5.11.2015 17.10
Tiedote

 

Sähkön käyttö on niin arkipäiväistä, ettei siihen ajatella liittyvän hengenvaaraa. Ehkäpä juuri se on syynä varomattomuuteen sähkötöissä tai liikuttaessa sähkölinjojen lähettyvillä. Vuosittain 1-3 ihmistä menehtyy sähköiskun seurauksena kotona, työssä tai vapaa-ajalla. Sähköiskukuolemien määrä on kuitenkin vähentynyt reilusti muutamassa vuosikymmenessä. Positiivinen kehitys johtuu mm. työturvallisuuden ja tekniikan kehityksestä. Sähköturvallisuutta on edistetty paljon myös aktiivisella viestinnällä.

sähkökuva 1


Sähköiskukuolemista löytyy tilastoja vuodesta 1945 lähtien. 1950-luvulla sähköiskuun menehtyi lähes neljä kertaa enemmän ihmisiä kuin nykyisin ja vielä 1970-luvulla määrä oli kolminkertainen. 1990-luvulta lähtien kuolemantapausten määrä on laskenut keskimäärin viidestä noin kahteen vuodessa ja sillä tasolla on pysytty jo parikymmentä vuotta. Sähköalan ammattilaisten kuolemat ovat vähentyneet enemmän kuin ns. maallikoiden.

 Mitkä seikat ovat vaikuttaneet sähköiskukuolemien vähenemiseen?

– Tekniikan kehittyminen on yksi vaikuttava tekijä. Esimerkiksi pihapiirin paljaat ilmajohdot on korvattu eristepäällysteisillä johdoilla ja vikavirtasuojakytkimet ovat yleistyneet asennuksissa. Myös työturvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, koska ammattilaiset ovat kiinnittäneet järjestelmällistä huomiota turvallisten työmenetelmien ja työvälineiden käyttöön ja kehittämiseen, kertoo Tukesin yli-insinööri Harri Westerlund.

– Tukesin valvonnalla ja viestinnällä on oma osuutensa sähköturvallisuuden edistämisessä. Olemme painottaneet turvallisia toimintatapoja, vaatimusten noudattamista, muistutelleet riskeistä sekä toteuttaneet vuosien mittaan lukuisia sähköturvallisuuskampanjoita useiden yhteistyökumppanien kanssa.

Mitkä ovat tyypillisimpiä onnettomuuspaikkoja?

graafit sähkö kuva 3


– Hieman yli neljäsosa kuolemaan johtaneista onnettomuuksista on sattunut avojohtojen lähellä ja 15 prosenttia junaradoilla. Tyypillinen onnettomuuden uhri on nuori mies, joka liikkuu asiattomasti junaradalla tai kiipeää junavaunun katolle. Tällaisia tapauksia sattuu lähes joka vuosi.

– Yleisin onnettomuuspaikka on ollut pihapiiri tai vastaava ulkoalue. Kotona ja puutarhassa sattuneiden onnettomuuksien syynä ovat usein olleet esimerkiksi kuluneet liitäntäjohdot, väärin kytketyt jatkojohdot tai sähkölaitteiden väärinkäyttö. Myös omatoimiset sähköasennukset tai itse korjatut sähkölaitteet ovat aiheuttaneet vaaratilanteita ja onnettomuuksia.

– Sähköiskukuolemia sattuu vähän verrattuna sähkön aiheuttamissa tulipaloissa menehtyneiden määrään, Westerlund kertoo. Esimerkiksi viime vuonna sähköiskuun kuoli kaksi ihmistä, mutta sähköpaloissa menehtyi peräti 24.


Mitkä ovat suurimmat sähköturvallisuusriskit?

Sähkölaitteiden varomaton käyttö, ammattitaidottoman tekemät sähköasennukset ja muut viritykset, kunnossapidon laiminlyönti, toiminta ilmajohtojen tai junaratojen lähellä ja ammattilaistöissä jännitteettömyyden varmistamatta jättäminen ovat suurimpia sähköturvallisuusriskejä.

1) Sähkölaitteiden varomaton käyttö

Sisäkäyttöön tarkoitetun sähkölaitteen käyttö ulkona aiheuttaa sähköiskun vaaran.
Lieden unohtaminen päälle aiheuttaa satoja tulipaloja vuosittain.

LIESI


2) Ammattitaidottoman tekemät sähköasennukset, jatkojohdot ja muut viritelmät

Sähköasennukset ja sähkölaitteiden korjaukset ovat sähköalan ammattilaisten työtä, eikä esimerkiksi putkiasentaja tai  remonttimies saa niitä tehdä. Ammattitaidottoman henkilön sähköasennuksista on aiheutunut kuolemia lähes vuosittain.

_SÄHKÖAMMATTILAINEN



3) Sähkölaitteiden ja -laitteistojen kunnossapidon laiminlyönti

Kuluneet ja vioittuneet sähkölaitteet ja liitäntäjohdot aiheuttavat sähköiskun ja tulipalon vaaran. Huolehdi sähkölaitteiden kunnossapidosta, korjauta sähköviat ammattilaisella ja vaihda rikkinäiset sähkölaitteet uusiin.

itsekškorjasit



4) Toiminta ilmajohtojen ja junaratojen lähellä

Työskentely ilmajohtojen lähellä on suuri riski. Joka vuosi tapahtuu vaaratilanteita ja onnettomuuksia, kun kuorma-auton lava tai nosturi, pumppuauton puomi tai metsätraktorin kuormain on osunut ilmajohtoon.

kalastuskilpailu


Ilmajohtojen lähellä liikkuminen on riski myös vapaa-ajan toimissa. Sähköiskuja on aiheutunut vaikkapa leijan lennättäjälle tai onkijalle, joka on kulkenut hiilikuituisen onkivavan kanssa liian lähellä ilmajohtoja.

Junaradat

Asiaton liikkuminen junaradoilla ja junien katolle kiipeily aiheuttavat aina hengenvaaran ja johtavat usein kuolemaan.

5) Ammattilaistöissä jännitteettömyyden varmistamatta jättäminen.

Sähköalan ammattilaisille tapahtuu eniten onnettomuuksia siksi, että jännitteettömyys on jäänyt tarkistamatta tai siksi, että työskennellään jännitteisten osien välittömässä läheisyydessä noudattamatta asianmukaisia jännitetyömenetelmiä.


Miten sähkötapaturmia voi ehkäistä?

– Käytä sähkölaitteita käyttöohjeiden mukaan. Huolehdi sähkölaitteiden kunnossapidosta!
– Ole varovainen työskennellessäsi ilmajohtojen lähellä ja noudata aina suojaetäisyyksiä!
– Kierrä ilmajohdot kaukaa, jos kuljet onkivavan tai muun pitkän sähköä johtavan esineen kanssa!
– Usko varoituskylttejä! Jos jossain on hengenvaara, niin siellä voi oikeasti päästä hengestään!
– Käytä sähköasennuksissa ja sähkölaitteiden korjauksissa ammattilaisia!
– Sähkömies: Muista tarkistaa jännitteettömyys!

......................

Katso kampanjavideoita


Rane-kampanja  (1996-97)
 

 


Tekstit: Paula Kuusio
Onnettomuusgraafit: Tuuli Tulonen
Piirrokset: Kerberos

Valokuva: Lauri Mannermaa

 

 

 

 
Sivun alkuun