Hyppää sisältöön

Veneenpohjamaalien ostajille annettava suojakäsineet

Tukes
Julkaisuajankohta 21.3.2016 15.26
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) on määrännyt uuden velvoitteen veneenpohjamaalien (antifouling-valmisteiden) luvanhaltijoille.  Kuluttajakäyttöön tarkoitettujen veneenpohjamaalien ostajille on annettava ostotilanteessa kemikaalin kestävät suojakäsineet. Lisäksi valmisteen käyttöohjeessa on kerrottava selkeästi, että suojakäsineiden käyttö on välttämätöntä. Uusi velvoite johtuu valmisteiden terveysriskien arvioinnin johtopäätöksistä ja hyvien työtapojen korostamisesta.  

Veneenpohjamaalin luvanhaltija on vastuussa velvoitteen toteuttamisesta ja kustannuksista. Käytännössä luvanhaltija toimittaa suojakäsineet jakelijalle ja sopii tämän kanssa siitä, miten jakelu kuluttajalle hoidetaan. Myyntiliikkeen tulee antaa suojakäsineet kuluttajalle maksutta veneenpohjamaalin oston yhteydessä.

Veneenpohjamaalien käsittelyssä tapahtuvaa kuluttajan altistumista ja siihen mahdollisesti liittyviä terveysriskejä pyritään vähentämään suojakäsineiden avulla. Käsineiden jakamisella halutaan myös korostaa hyviä työtapoja.  Oston yhteydessä jaettavien suojakäsineiden tulee olla käyttötarkoitukseen sopivat ja kemikaalin kestävät.  Velvoite suojakäsineiden antamiseen veneenpohjamaalin oston yhteydessä koskee ainoastaan kuluttajakäyttöön tarkoitettuja maaleja. Ammattikäytössä vaaditaan tehokkaampaa suojautumista.

Veneenpohjamaalien luvanhaltijoita on Suomessa vain muutama. Tukes on ilmoittanut suurimmalle osalle luvanhaltijoista uusista velvoitteista 2015 keväällä valmisteiden uudelleenhyväksynnän yhteydessä.  Uusille valmisteille velvoite sisältyy lupapäätökseen.   

Hyväksyttyjen antifouling-valmisteiden luettelossa  on vielä muutamia kuluttajakäyttöön hyväksyttyjä valmisteita, joilla ei ole vielä kyseistä velvoitetta. Tukes on ollut yhteydessä näiden valmisteiden luvanhaltijoihin.

Tukes muuttaa antifouling-valmisteiden lupapäätöksiä siten, että niihin kirjataan velvoite suojakäsineiden antamisesta ja niiden käytön ohjeistamisesta.

Luvanhaltijoilla on tämä vuosi aikaa hoitaa asia kuntoon. Tukes alkaa valvoa velvoitteiden noudattamista vuodesta 2017 alkaen.

Suomessa saa käyttää, myydä ja tuoda maahan vain Tukesin hyväksymiä antifouling-valmisteita.

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Pia Lindfors, p. 029 5052 032,
Ylitarkastaja Tuija Hyvärinen (terveysriskien arviointi), p. 029 5052 064, [email protected]

 
Sivun alkuun