Hyppää sisältöön

Vielä ehdit parantaa pihan sähköistystä

Tukes
Julkaisuajankohta 9.9.2016 11.08
Tiedote

Löydä sähkömies -palvelun tiedote  Nyt on mitä sopivin aika parantaa pihan sähköistystä ennen syystalven pimeitä ja koleita päiviä. Kiinteällä valaistuksella voit nostaa esiin talon seinäpintaa tai puutarhan yksityiskohtia. Syystunnelmaa luovat valaisimet vaikkapa oleskeluryhmän rakenteissa, pihamuurissa, piharakennuksen seinässä tai kulkuväylien reunamilla.

Valosarjoja, lämmittimiä ja muita sähkölaitteita varten voi asentaa ulkopistorasioita, joiden edellyttämille maakaapeleille on helpointa kaivaa asianmukainen kaapelioja vielä maan ollessa pehmeä. Tänä päivänä pihalla tarvitaan paljon sähköä, eikä yksi ulkopistorasia yleensä riitä täyttämään kaikkia tarpeita.

Lisäpistorasioiden asentaminen lisää turvallisuutta, kun sähkö kulkee suojatusti maakaapelissa ja on käytettävissä tiiviissä ja suojaeristetyssä IP44-luokan ulkopistorasiassa. Kun työ on valmis, pihan ilmettä häiritsevät ja joskus jopa turvallisuutta vaarantavat jatkojohdon on ilo kerätä pois.

Asennustyön saa tehdä ainoastaan oikeudet omaava sähkömies, jonka löydät www.löydäsähkömies.fi -palvelusta - hän auttaa myös suunnittelussa ja oikeiden tarvikkeiden valinnassa. Sähkömieheltä saat myös kotitalousvähennyksen edellyttämän kuitin asennustyöstä.

 Tänä päivänä pihalla tarvitaan paljon sähköä, eikä yksi ulkopistorasia yleensä riitä täyttämään kaikkia tarpeita.

 
Katso Youtubesta: Löydä sähkömies -video   (kesto 1:07)

Video kuuluu lyhyiden tietoiskumaisten videoiden sarjaan, jonka julkaisija on kuluttajille suunnattu riippumaton ja maksuton Löydä sähkömies -palvelu. Palvelun tehtävänä on auttaa löytämään ammattitaitoinen, oikeudet omaava sähköasentaja omalta paikkakunnalta, ja sen tuottavat sähkö-, energia- ja turvallisuusalan järjestöt. Videolla esiintyy Löydä sähkömies –palvelun tekninen asiantuntija Henrik Rousku Sähkö- ja teleurakoitsijaliitosta.


Lisätietoja:

Paula Ihamäki, STUL, puh. 041 451 5482, paula.ihamaki(at)stul.fi,

www.löydäsähkömies.fiwww.hyvinvointiasähköllä.fi

 
Sivun alkuun