Skip to Content

Hyvä käytäntö: Testaa materiaaleja käytännössä

Julkaisuajankohta 27.10.2020 12.24
Uutinen

Liukastumiset ovat yleisimpiä tapaturmia suomalaisissa uimahalleissa ja kylpylöissä. Lattiapinnoitteen liukuesteominaisuudet ja puhdistettavuus ovat yleensä ristiriidassa keskenään, mikä hankaloittaa pinnoitteen valintaa. Lisäksi allastilojen kosteusolosuhteet, korkea lämpötila ja kemikaaleista aiheutuva lisärasitus asettavat materiaaleille erityisvaatimuksia.

Rakennettiin sitten uutta, peruskorjattiin tai laajennettiin vanhaa, on hyvä kerätä tietoa eri pinnoitemateriaalien soveltuvuudesta hyvissä ajoin ennen rakennustöiden aloittamista. Iisalmen kaupunki koekäytti uimahallissaan neljää erilaista keraamista laattaa, joista kustakin asennettiin noin neliömetrin suuruinen koeala uimahallin allastasanteelle. Laattojen ominaisuuksia seurattiin uimahallin normaaleissa olosuhteissa ja käyttötilanteissa.

- Koekäyttö kesti noin kaksi vuotta. Arvioitavat kriteerit olivat laattojen puhtaanapito- sekä liukuesteominaisuudet. Laattavalinta tehtiin tämän koekäytön perusteella, kertoo Iisalmen kulttuuri- ja vapaa-aikajohtaja Pekka Partanen.

erilaisia laattoja uimahallin lattiassa.

Kuva: Konsta Kulmala, Tukes.

Soveltuuko tämä käytäntö juuri sinun palveluusi?

  1. Mitä toimintoja, välineitä tai materiaaleja sinun palvelussasi voisi kokeilla?
  2. Rajaa koekäyttö selkeästi, ja pidä se riittävän yksinkertaisena. Määritä tarkasti, mitä haluat koekäytöllä selvittää, sekä se, millä kriteereillä uusia toimintoja, välineitä tai materiaaleja arvioidaan.
  3. Pohdi riskit etukäteen. Koekäyttö ei saa aiheuttaa vaaraa kenenkään terveydelle.
  4. Varaa koekäytölle tarpeeksi aikaa. Esimerkiksi uimahalleissa käyttö on hyvä aloittaa viimeistään, kun päätös rakennushankkeeseen ryhtymisestä on tehty.

Mitä hyvät käytännöt ovat?

Vuonna 2020 Tukes julkaisee hyviä käytäntöjä kuluttajapalveluiden asiakasturvallisuudesta verkkouutisissaan. Tavoitteena on jakaa turvallisuusvinkkejä eri palvelusektoreiden välillä, lisätä positiivista turvallisuusuutisointia ja nostaa esiin sitä hyvää työtä, jota eri palveluissa on jo pitkään tehty asiakkaiden turvallisuuden parantamiseksi. 

Lisätietoja:

ylitarkastaja Konsta Kulmala, puh: 029 5052 097, [email protected]
 

Back to top