Skip to Content

Miten palvelun turvallisuutta voi parantaa?

Tukes
Julkaisuajankohta 18.10.2017 13.10
Tiedote

 

Riskitöntä palvelua ei ole, eikä viranomainen sellaista edes vaadi. Mutta miten ennakoitavissa olevien vaarojen toteutumista voi ehkäistä?

Tätä ja muita kuluttajapalvelujen turvallisuuteen liittyviä asioita pohditaan Turvallisuus- ja kemikaaliviraston järjestämällä koulutuskiertueella. Koulutus on tarkoitettu yrittäjille ja muille palveluntarjoajille, jotka haluavat tietoa kuluttajaturvallisuuslain vaatimuksista.

Koulutuksen painopiste on vaarojen tunnistamisen käytännöissä ja menetelmissä. Tavoite on, että osallistujat voivat soveltaa oppimaansa omiin olosuhteisiinsa ja tehdä palveluistaan entistä turvallisempia.

kupa_mikä
Kuluttajapalveluita ovat esimerkiksi erilaiset liikuntapalvelut, leikkipuistot, ohjelmapalvelut ja yleisötilaisuudet. Palveluntarjoajan on varmistettava, että kuluttajapalvelusta ei aiheudu vaaraa kenenkään terveydelle tai omaisuudelle.

 

Tukes turvallisuuskummina


Turvallisuudesta huolehtiminen ei ole ainoastaan palvelun käyttäjää – ja varsinkaan viranomaista – varten.

– Kannattavaa kasvua ja liiketoimintaa ei voi tehdä, jos turvallisuus ei ole kunnossa, ylitarkastaja Mervi Murtonen Tukesin kuluttajapalvelut-ryhmästä kertoo.

Tukesin rooli kuluttajapalvelujen turvallisuusvalvonnassa on varmistaa, että riskillä ei rahasteta.

Turvallisuus syntyy yrityksen omista käytännöistä, ja Tukes haluaa toimia tarvittaessa turvallisuuskummina.

– Jos tapahtuu onnettomuus, emme ole heti kieltämässä kaikkea vaan lähdemme katsomaan, mistä on kyse ja miten tilannetta voisi parantaa, ettei vastaavaa jatkossa tapahtuisi, Murtonen linjaa.

– Otteemme on valmentava, mutta toki meillä on pakkokeinotkin käytössä tarvittaessa.

 

Koulutuskiertue pitkin Suomea


Tukes järjestää koulutuksen loka-marraskuun aikana seitsemässä eri kaupungissa. Ensimmäinen tilaisuus pidettiin Turussa. Mukana oli erityyppisten palvelujen tarjoajia ratsastustalliyrittäjistä moottoriurheilutoimijoihin ja edustajiin.

Karioskari Kangas työskentelee Herrankukkaro-nimisessä perheyrityksessään. Matkailualan yritys tarjoaa asiakkailleen erilaisia ohjelmapalveluita sekä omin voimin tuotettuina että alihankkijoiden tuottamina. Yritys on toiminut 1990-luvun alkupuolelta saakka, ja asiakaskunta on hyvin monipuolista.

Kangas tuli tilaisuuteen kuulemaan kuluttajapalveluita koskevien säännösten nykytilanteesta. Hän on saanut tietoa ajankohtaisista asioista myös tilaamalla Tukesin kuluttajapalveluita koskevan uutiskirjeen.

Pekka Tulonen ja Karioskari Kangas
Pekka Tulonen ja Karioskari Kangas osallistuivat Tukesin koulutustilaisuuteen Turussa.

Onnettomuuksista voisi oppia


– Turvallisuuskoulutus kiinnostaa, kertoi tilaisuuteen osallistunut Pekka Tulonen. Hän kuuluu Saaristomeren Melojat ry:hyn, joka vuokraa melontakalustoa kuluttajille ja järjestää palveluita seuran jäsenille.

Vesillä liikkumiseen liittyy monia erityisiä turvallisuuskysymyksiä aina säätilasta lähtien. Esimerkiksi ukkosrintaman lähestyminen voi tietää ongelmia.

Tulosen mielestä vesiturvallisuus on kehittynyt hyvään suuntaan, mutta onnettomuusraportteja on vaikea saada. Hänen mielestään olisi hyvä tietää, minkälaisia onnettomuuksia on alalla tapahtunut. Raporteista voisiin ottaa oppia ja siten vastaavantyyppisiä onnettomuuksia voitaisiin ehkä välttää.

 

 

Linkkejä:

Kiinnostuitko? Ilmoittaudu koulutukseen!

Kuluttajapalveluiden turvallisuus -koulutuksen materiaali

 

Teksti: Elisa Salste
Back to top