Skip to Content

Nimityksiä Tukesissa

Tukes
Julkaisuajankohta 13.11.2015 13.12
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) Kemikaalituotevalvontayksikön johtajaksi on valittu tekniikan tohtori Tiina Putkonen. FINAS-akkreditointiyksikön johtajan tehtävään on valittu tekniikan lisensiaatti Risto Suominen. Molemmat johtajat aloittavat työnsä 2.1.2016.

Tiina Putkonen siirtyy Tukesiin Elintarviketurvallisuusvirastosta (Evira), jossa hän työskentelee jaostopäällikkönä kemian ja toksikologian tutkimusyksikössä. Aiemmin hän on työskennellyt Evirassa erikoistutkijana ja Teknillisessä korkeakoulussa assistenttina ja jatko-opiskelijana. Tiina Putkonen on valmistunut diplomi-insinööriksi vuonna 1997 ja tekniikan tohtoriksi vuonna 2004 orgaanisen kemian alueelta, sivuaineenaan farmasia.

Risto Suominen on työskennellyt vuodesta 1995 alkaen FINASin pääarvioijana Mittatekniikan keskuksessa, josta tehtävät siirtyivät Tukesiin 1.1.2015. Hän työskentelee Tukesissa pääarvioijana ja arviointipäällikkönä ja on noin puolen vuoden ajan hoitanut sijaisena ja määräaikaisessa virkasuhteessa FINAS-yksikön johtajan tehtävää. Aikaisemmin hän on työskennellyt tutkijana Teknillisessä korkeakoulussa noin 10 vuoden ajan.  Risto Suominen on valmistunut diplomi-insinööriksi vuonna 1986 ja suorittanut tekniikan lisensiaatin tutkinnon vuonna 1989 metallurgisen prosessitekniikan alueelta.

Lisätietoja:

Kimmo Peltonen, pääjohtaja
Puh. 029 5052 157
etunimi.sukunimi@tukes
Twitterissä: @K1mmoPeltonen

Tukes on laaja-alainen tuotevalvonnan keskus, joka valvoo ja edistää monenlaisten tuotteiden ja palveluiden turvallisuutta. Valvonnan kohteina ovat mm. sähkötuotteet, kemikaalituotteet, kuluttajatuotteet, rakennustuotteet ja erilaiset räjähteet kuten ilotulitteet. Markkinavalvonnalla varmistetaan, että tuotteet ovat turvallisia ja täyttävät niille asetetut vaatimukset. Valvontaa suunnataan riskiperusteisesti toimialoittain keskittymällä valvonnassa vaarallisimpiin tuotteisiin ja haavoittuvimpiin käyttäjäryhmiin.

Back to top