Hyppää sisältöön

Blogi: Vastuullisesti poikkeusoloissa ja niiden jälkeen

Julkaisuajankohta 8.4.2020 9.12
Tiedote

Poikkeusolosuhteisiin valtion virastot ovat varautuneet harjoittelemalla, vuosittain ja hyvällä asenteella. Näistä varautumisharjoituksista on selvästi ollut apua koronavirusepidemiaan sopeutumisessa. Toki yllätyksiäkin tosi tilanteessa aina tulee, niistä otamme opiksi ja parannamme.

Me Tukesissa olemme jo ammattimmekin puolesta sisäistäneet, mitä riski ja riskiperusteisuus tarkoittavat.

Olemme nyt tilanteessa, jossa kaikki tukeslaiset muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta ovat siirtyneet etätöihin. Toimistolla käynti on kielletty ja siihen vaaditaan aina esimiehen lupa. Etätyö on meille tuttua, prosessit hioutuneet ja uusi tilanne otettu hyvin vastaan. Ensimmäistä kertaa olemme kuitenkin kaikki yhtä aikaa, todennäköisesti useamman kuukauden, aivan uuden äärellä ja ”hajallaan kuin varpusparvi”. Se koettelee asiantuntijoiden itseohjautuvuutta ja asettaa uusia haasteita niin esimiestyölle kuin johtamisellekin. Me näemme tämän mahdollisuutena.

Jos on työn tekeminen ollut murroksessa ennen koronaa, on varsin helppo ennustaa, että vanhalle uralle ei ole enää paluuta. Muutokset ovat tulleet ja saaneet aimo vahvistuksen koronasta. Nyt meillä on tuhannen taalan mahdollisuus uudistua ja uudistaa.

Vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi

Olemme Tukesissa asettaneet itsellemme selkeän tavoitteen: palvelu pelaa ja suomalainen teollisuus saa tarvitsemansa palvelut ja kuluttajat ”Suojan tuojan” tarjoaman turvan. Nyt poikkeusoloissa, jos koskaan, koetellaan Tukesin visiota ”vastuullinen, turvallinen ja kilpailukykyinen Suomi, jossa Tukes on yhteistyön rakentaja ja suunnannäyttäjä”. Olemme ylpeitä visiostamme ja teemme sen ja enemmänkin, mitä se meiltä edellyttää.

Strategiamme mukaisesti kannustamme toimijoita vastuullisuuteen ja näissä poikkeusoloissa ei ole syytä lipsua tästä tavoitteesta. Meille tukeslaisille vastuullinen toiminta liittyy koko arvoketjun mittaiseen turvallisuuden huolehtimiseen. Tämä on syytä muistaa, sillä eri asiayhteyksissä arvoketjusta nostetaan usein erillisiä painotuksia. Ennakointiskenaarioissa vastuullisuus näkyy vahvasti voimistuvana trendinä.

Koronasta aiheutunut poikkeusolo haastaa myöskin voimassa olevat sääntelyt, niin kansallisen kuin yhteisösääntelyn. Hyvänä esimerkkinä on käsidesien valmistuksessa käytettävä etanoli, joka on voimakkaan yhteisösääntelyn kohteena. Käsidesipulaan löytyi monta toimijaa, joilla oli valmiudet valmistukseen muttei oikeuksia. Nopealla aikataululla Tukesissa valmisteltiin 180 vuorokauden poikkeuslupa, joka mahdollistaa käsidesien saatavuuden nyt ja tulevaisuudessa. Jo näin muutaman viikon poikkeusolojen jälkeen on selvää, että toimivaltaiselta viranomaiselta odotetaan viranomaisenakin sitä kansalaisilta edellytettyä resilienssiä.

Koronan myötä olemme monilla toimialoillamme työskennelleet alati muuttuvassa tilanteessa ja neuvoneet useita asiakkaita mm. hengityssuojaimiin liittyvissä kysymyksissä.

Laitosvalvonnan puolella olemme jo muutaman vuoden hioneet konserni- ja etävalvontakäytänteitä. Nyt on mahdollisuus ottaa laajemmin konseptia käyttöön. Hanke on herättänyt suurta kiinnostusta myös muualla julkishallinnossa ja olemme jakaneet tietoa koulutuksen myötä täysille saleille, tai no, niin suurelle etäyhteyksien päässä olevalle yleisölle kuin vain meidän kaistamme antaa myöden.

Vastuullisuudesta kilpailuetua

Poikkeusoloissakin hoidamme asiakassuhteemme valmentavalla otteella. Meille asiakas on tärkein ja ymmärrämme, että Tukesin vastuulla on useita alueita, joissa katse on syytä kiinnittää jo koronan jälkeiseen aikaan. Tämänkin suhteen teemme parhaamme, jotta koronan aiheuttama syvä klommo julkiseen talouteen saadaan oikaistua.

Vastuullisuus oli ennen koronaa yrityksille kilpailuetu ja se on sitä myöskin koronan jälkeen.

Kimmo Peltonen
@K1mmoPeltonen
pääjohtaja

 
Sivun alkuun