Hyppää sisältöön

Ilotulitteiden suosio laskussa – suojalasien käyttö lisääntynyt

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 28.12.2020 12.43
Tiedote

Ilotulitteita aikoo käyttää 13 % suomalaisista vuodenvaihteessa 2020–2021, selviää Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teettämästä kyselystä. Ilotulitteiden käyttäjistä 89 % kertoo käyttävänsä suojalaseja ja 67 % sanoo lukevansa käyttöohjeet. Ilotulitteiden sallittu käyttöajankohta oli monille epäselvä ja osa vanhemmista aikoi hankkia ilotulitteita lasten käyttöön, mikä on lainvastaista. Koronaepidemia ei kyselyn mukaan vaikuttanut paljonkaan ilotulitteiden käyttöpäätöksiin.

Tukes teetti joulukuussa 2020 Taloustutkimus Oy:llä kyselyn suomalaisten ilotulitteiden käytöstä. Tutkimuksessa selvitettiin uudenvuoden ilotulitteiden käyttöä, suojalasien käyttöä, ohjeiden lukemista, tietoisuutta sallitusta ilotulitteiden käyttöajankohdasta sekä koronaepidemian vaikutusta ilotulitteiden käyttöön. Kyselyyn vastasi 1003 iältään 15–79-vuotiasta suomalaista. Kysely toteutettiin puhelinhaastatteluina.

Kyselyyn vastanneista 13 % aikoi ampua ilotulitteita uudenvuodenaattona, kun vuonna 2017 luku oli 25 %.  Ikäryhmässä 35–49 vuotta ilotulitteiden ampuminen oli suosituinta ja seuraavaksi eniten 15–24-vuotiaiden keskuudessa.

Ilotulitteiden suosio on tutkimuksen mukaan selvästi laskussa, sanoo Tukesin ryhmäpäällikkö Kurt Kokko.

Toimialalta saatujen tietojen mukaan ilotulitteiden myyntipisteitä on aiempaa vähemmän.  Myös ilotulitetenttejä, jotka ovat pakollisia myyntipisteiden vastuuhenkilöille, on suoritettu huomattavasti vähemmän kuin ennen.

Osa vanhemmista (7 %) sanoi ostavansa ilotulitteita alaikäisten lasten käyttöön. Tukes muistuttaa, että ilotulitteiden käyttö on kiellettyä alle 18-vuotiailta, joten alaikäiselle ilotulitteita ostava syyllistyy lain rikkomiseen. Kotona tulittaessakaan ilotulitteita ei saa antaa alle 18-vuotiaiden käyttöön.

Ainoastaan 7 % vastanneista sanoi koronatilanteen vaikuttavan päätökseensä ampua ilotulitteita uutenavuotena. Yli puolet heistä, jotka sanoivat koronatilanteen vaikuttavan päätökseensä, kertoi jättävänsä ilotulitteet kokonaan ampumatta vuodenvaihteessa.

Käytä suojalaseja, jos ammut ilotulitteita tai seuraat ilotulituksia

Suojalasien käyttö ilotulitteita ammuttaessa on ollut pakollista yli 10 vuotta. Kyselyyn vastanneista 89 prosenttia aikoo käyttää suojalaseja ilotulitteita ampuessaan. Vuonna 2017 näin vastasi 81 prosenttia.

Suojalasien käyttöpakko on mennyt hyvin perille suomalaisille, sillä vuosi vuodelta yhä useampi sanoo käyttävänsä suojalaseja ampuessaan ilotulitteita. Suosittelemme suojalaseja myös ilotulitusten katselijoille, Kokko sanoo.

Tukes ja Suomen Silmälääkäriyhdistys ovat myös vuosia kampanjoineet turvallisen ilotulittamisen puolesta ja kannustaneet ihmisiä käyttämään suojalaseja.

Suojalasien käyttö vähentää selvästi silmävamman riskiä ja vamman sattuessa sen vaikeusastetta, sanoo professori Tero Kivelä HYKSin Silmätautien klinikalta. Viime vuodenvaihteessa viisi henkilöä sai silmävammoja uudenvuoden ilotulitteista. Heistä neljällä ei ollut suojalaseja.

Vuosi sitten ilotulitteista johtuvien silmävammojen määrä oli pienin kahteenkymmeneen vuoteen, jona aikana silmävammoja on tilastoitu. Tilastotietoja silmävammojen määristä eri vuosina löytyy Tukesin verkkosivuilta.

Lue käyttöohjeet, noudata suojaetäisyyksiä ja tue padat hyvin

Käyttöohjeita lukevien määrä on pysynyt melko samana vuodesta toiseen, sekä vuoden 2020 että 2017 kyselyissä luku oli 67 %. Vain 34 % kaikista vastanneista tiesi mihin kellonaikaan ilotulittaminen on sallittua, ikäryhmässä 24–34 vuotta ajankohdan tiesi 41 %.  

Tukes muistuttaa, että ilotulitteita saa käyttää uudenvuodenyönä klo 18–02. Käyttöohjeet kannattaa lukea jo kotona ennen kuin lähtee ilotulitteita ampumaan, jotta ei toimi väärin ja aiheuta vahinkoa itselleen tai muille ihmisille.  Ilotulitteita ampuessa pitää muistaa noudattaa suojaetäisyyksiä.

Ilotulitepatoja käytettäessä on tärkeää tukea pata hyvin, ettei se kaadu ja ala tulittaa väärään suuntaan. Lumen puutteessa padan voi tukea esimerkiksi maalla, kivillä tai tiiliskivillä Kokko neuvoo.

Lisätietoja: Ryhmäpäällikkö Kurt Kokko, p. 029 5052 128
sähköpostit muotoa: [email protected]

Liite: Tukesin muistilista ilotulittajalle

 
Sivun alkuun