Hyppää sisältöön

Jalometallituotteiden tarkastusleimaus päättyy Suomessa – Tukes kerää tietoja vaikutuksista

Julkaisuajankohta 6.11.2020 9.10
Uutinen

Eurofins Labtium Oy on ilmoittanut lopettavansa jalometallituotteiden tarkastusleimauksen 31.1.2021. Päätöksen seurauksena Suomesta poistuu toimija, joka voi tarkastaa jalometallituotteita ja leimata ne Suomen tarkastusleimalla ja kansainvälisellä CCM-leimalla.

Eurofins Labtium Oy kertoo tiedotteessaan, että osana keskittymistään ydinliiketoimintaansa se luopuu jalometallien tarkastuslaitostoiminnasta. Käytännössä päätös tarkoittaa sitä, ettei yhtiö jatka korujen ja muista jalometalleista valmistettujen tuotteiden testaamista ja leimaamista Suomen tarkastusleimalla.

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) peruuttaa 2.11.2020 annetulla päätöksellään Eurofins Labtium Oy:lle myönnetyn jalometallituotteista annetun lain (1029/2000) mukaisen tarkastuslaitoksen hyväksymisen. Tukes peruuttaa myös päätöksensä tarkastuslaitoksen tarkastusleimojen hyväksymisestä. Tukesin päätös tarkastuslaitoshyväksynnän peruuttamisesta ja tarkastusleimojen käytön hyväksynnän peruuttamisesta tulee voimaan 1.2.2021.

Työ- ja elinkeinoministeriölle kuuluu jalometallituotteita koskevien säännösten noudattamista koskevan valvonnan ylin johto ja ohjaus sekä tarkastuslaitoksen nimeäminen. 

Tukes kerää kommentteja päätöksen vaikutuksista

Tukes kerää yrityksiltä ja muilta kultasepänalan toimijoilta tietoa, miten tarkastusleimauksen loppuminen vaikuttaa toimintaan. Voit lähettää vapaamuotoisen kommenttisi asiasta Tukesiin sähköpostitse osoitteella jalometallituotteet(at)tukes.fi. 

Lisätiedot:

ylitarkastaja Pirjo Säle, Tukes, [email protected]
neuvotteleva virkamies Sari Alho, TEM, [email protected]
 

 
Sivun alkuun