Hyppää sisältöön

Hengityslaitteiden komposiittipullot tarkastettava kolmen vuoden välein

Tukes
Julkaisuajankohta 16.2.2015 13.58
Tiedote

Hengityslaitteiden komposiittipullojen määräaikaistarkastukset on teetettävä tarkastuslaitoksella kolmen vuoden välein, muistuttaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).  Komposiittipulloja on käsiteltävä varovasti, sillä kolhiintumisesta ja putoamisesta aiheutuvat vauriot saattavat vaarantaa pullon paineenkestoa. Pullon ja venttiilin kunto tulee tarkistaa aina käytön jälkeen sekä ennen täyttöä. Turvallisuuden kannalta tärkeitä asioita ovat myös pullojen oikeat tunnusvärit, käyttöikärajojen noudattaminen sekä säännöllinen huolto.

   1. Tunnusvärit

Pullon sisältö on ilmoitettava venttiilipään hartian värimerkinnöillä. Ilmasisällön värimerkinnät ovat valkoinen ja musta standardin SFS-EN 1089-3 mukaisesti. Värimerkinnät voivat olla venttiilipään hartian suojakupissa.

Lieriöosassa tulee olla keltainen tunnusväri turvallisuussyistä pullon näkyvyyden varmistamiseksi. Vaihtoehtoisesti pullossa voi käyttää keltaista suojahuppua, jos pullo on komposiittimateriaalin värinen. Suojahuppu ei saa kuitenkaan vaarantaa savusukelluksen turvallisuutta.

Komposiittipullon maalaamista ei suositella, ellei sitä sallita valmistajan ja maahantuojan ohjeissa. Maalipinta saattaa estää vaurioiden havaitsemisen ja maalin sisältämät liuottimet saattavat vahingoittaa komposiittimateriaalia.

2. Käyttöikärajoitus

Joissakin komposiittipullotyypeissä käyttöikä on rajattu 15 vuoteen. Käyttöikä on täyttynyt vanhimmissa 1990-luvun alussa valmistetuissa pulloissa. Käyttöiän täytyttyä pulloa ei saa enää käyttää, vaikka se olisi edelleen hyvässä kunnossa ja voitaisiin siten hyväksyä määräaikaistarkastuksessa.

Käyttöiän rajoitus on merkitty pulloihin esim. merkinnällä "FIN" ja päättymisvuosi (kaksi numeroa) sekä kuukausi (kaksi numeroa), siis esim. käyttöikä on päättynyt elokuussa 2006: FIN 06/08.

Rajoittamaton käyttöikä on merkitty esim. merkinnällä: NLL.

3. Käyttö

Vaikka komposiittipullot ovat keveitä ja lujia, niitä on käsiteltävä säilytyksessä, täytössä ja huollossa huolella. Kolhiintumisesta ja putoamisesta aiheutuvat vauriot kuten naarmut, säröt ja laminoinnin irtoamiset vaarantavat pullon paineenkestoa. Ne saattavat aiheuttaa pullon hylkäämisen määräaikaistarkastuksessa.

Komposiittipullon ja venttiilin ulkoinen kunto tulee aina tarkastaa käytön jälkeen ja ennen täyttöä.

4. Huolto

Komposiittipullojen huollossa ja huoltoväleissä on noudatettava valmistajan ja maahantuojan ohjeita. Pullon ulko- ja sisäpinta on puhdistettava huollossa. Ulkopinnasta on poistettava tahrat ja irronnut maali. Sisäpinnasta on samoin puhdistettava tahrat ja lisäksi mahdolliset syöpymäalueet. Puhdistuksessa ei saa käyttää kemiallisia puhdistusaineita tai liuottimia, ellei sellaista ole sallittu ohjeissa.

Huollossa on tarkastettava pullon ulko- ja sisäpinnan sekä venttiiliyhteen kunto mahdollisten vaurioiden varalta. Jos tarkastuksessa havaitaan vaurioita, on niiden vaarallisuutta selvitettävä valmistajan ja maahantuojan sekä tarkastuslaitoksen kanssa.

Pullon ulkoisia vaurioita voivat olla esim. hankaumat, naarmut, urat, säröt, laminoinnin irtoamiset kuten kuitujen irtoamiset, vaaleat laikut ja kuplat, kuumuuden tai liekin aiheuttamat jäljet, pullistumat ja painumat, kemikaalien aiheuttamat liukenemat tai venttiiliyhteen vääntyminen.

Pullon sisäpinnan vaurioita voivat olla esim. syöpymät, lommot ja säröt. Muovisissa sisäsäiliöissä tai ilman sisäsäiliötä valmistetuissa pulloissa saattaa olla kuumuuden aiheuttamia jälkiä esim. liian nopean täytön seurauksena.

Pullon venttiilin ulkoinen kunto on tarkastettava. Jos venttiilin runko on vääntynyt tai käsipyörä, kara tai kierteet ovat vaurioituneet, on venttiili korvattava uudella. Venttiilin huoltoon sisältyy puhdistus ja tiivisteiden sekä kuluneiden osien uusiminen. Tiivisteiden ja mahdollisten voiteluaineiden on oltava sopivia hengitysilmalle. Kun venttiili on koottu huollon jälkeen, on sen toiminta ja tiiveys tarkastettava. Toiminta ja tiiveys voidaan tarkastaa ennen asennusta tai myös asennuksen jälkeen pullon täytön yhteydessä.

Pullon venttiilin irrottamisessa ja asentamisessa on käytettävä siihen tarkoitettuja työkaluja ja työmenetelmiä. Jos pullon venttiiliyhteessä on urat (avainväli) vääntöavaimelle, on sitä käytettävä venttiilin irrottamisessa ja asentamisessa. Pulloa ei saa kiristää tai puristaa lieriöstä. Venttiilin asennuksen tiivistyksen ja kiristysmomentin tulee olla ohjeiden mukaiset.

  5. Määräaikaistarkastukset

Komposiittipullojen lakisääteiset määräaikaistarkastukset on teetettävä tarkastuslaitoksella kolmen vuoden välein. Määräaikaistarkastukseen sisältyy toimenpiteinä:

- pullon ja venttiilin merkintöjen tarkastus

- pullon ulko- ja sisäpuolisen kunnon tarkastus (ks. edellä kohta 4)

- pullon nestepainekoe; koepaine 1,5 kertaa suurin sallittu täyttöpaine (tehtävä tilavuuden paisumiskokeena valmistajan ja maahantuojan ohjeiden sitä edellyttäessä)

- pullon venttiilin toiminnan ja tiiveyden tarkastus (ks. edellä kohta 4)

- tarkastusmerkintöjen kiinnittäminen pulloon.

Pullo ja venttiili ovat valmisteltava määräaikaistarkastukseen (ks. edellä kohta 4). Tarkastuksessa on noudatettava valmistajan ja maahantuojan ohjeita. Lisäksi tarkastuksessa voidaan soveltaa standardia SFS-EN ISO 11623, jossa annetaan ohjeita komposiittipullojen määräaikaistarkastuksesta. Standardia sovellettaessa on otettava huomioon, että valmistajan ja maahantuojan ohjeissa saattaa olla tiukempia vaatimuksia.

Lisätietoja:

Johanna Soppela, ylitarkastaja, puh. 029 5052 585,
sähköposti: [email protected] 

 
Sivun alkuun