Hyppää sisältöön

Tukesin testauttamissa puun palonsuoja-aineissa puutteita

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 2.4.2020 8.42
Tiedote

Puun palonsuoja-aineista löytyi puutteita Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) teettämissä testeissä. Osalla testatuista palonsuoja-aineista ei ollut sellaisia paloa hidastavia vaikutuksia, joita tuotteesta oli ilmoitettu. Palonsuoja-aineista ei löytynyt kiellettyjä bromiyhdisteitä.

Tukesin testeihin valittiin yhdeksän eri valmistajan palonsuoja-aineita. Tuotteet hankittiin suoraan valmistajilta, maahantuojilta tai jakelijoilta ja niiden testaukset tehtiin Eurofins Expert Services Oy:llä. Kemialliset testit tehtiin SGS Finland Oy:llä. Palonsuoja-aineilla käsiteltyjen ulkoverhouspaneelien palokäyttäytymistä verrattiin valmistajan ilmoittamiin paloluokituksiin sekä käsittelemättömän ulkoverhouspaneelin paloluokitukseen. Testauksen tavoitteena oli selvittää markkinoilla olevien puun palonsuoja-aineiden paloa hidastavia ominaisuuksia. Samalla selvitettiin, löytyykö tuotteista kiellettyjä bromiyhdisteitä.

Puun palonsuoja-aineiden paloluokitukselle ei ole lainsäädännössä suoria vaatimuksia. Jos valmistaja kuitenkin ilmoittaa tuotteensa täyttävän tietyn paloluokan tai -luokituksen, tulee sen olla ilmoitetun luokituksen mukainen. Käsittelemättömien puupanelointien ja -verhousten tulee täyttää vähintään paloluokituksen D-s2, d0 vaatimukset.

Seitsemän valmistajaa oli määritellyt tuotteelleen paloluokituksen. Näistä viiden valmistajan tuotteet eivät kuitenkaan täyttäneet ilmoitetun luokan vaatimuksia. Kaksi valmistajaa ei ollut ilmoittanut tuotteidensa paloluokkaa tai -luokitusta.

Kemiallisen analyysin mukaan mistään testatuista tuotteista ei löydetty kiellettyjä kemiallisia bromiyhdisteitä.

Tukes testautti seuraavat tuotteet:

1. Multiprotect neutra, valmistaja/toimittaja NordTreat AS, Viro

2. HR – Prof, tuottaja Holz Prof OU, maahantuoja HR Prof Oy

3. Organowood – Puunsuoja 01, valmistaja Organowood Ab, Ruotsi

4. Fontefire WF, valmistaja Tikkurila

5. Hensotherm 2KS Aussen, valmistaja Rudolf Hensel Gmbh, Saksa

6. Valmiiksi käsitelty ulkoverhouspaneeli, valmistaja Koskisen Oy

7. Teknosafe 2407-00, valmistaja Teknos Oy

8. BSM-2000, valmistaja Oy Interenergy Ltd Presso Center

9. WoodStain, toimittaja Renotech Oy.
 

Testatuista tuotteista seitsemälle oli määritetty paloluokitus alla olevan taulukon mukaan

Palonsuoja-aine Valmistajan määrittämä paloluokitus Testien perusteella määritetty paloluokitus
Multiprotect neutra     B-s1,d0        C-s1,d0
HR-Prof      B-s1,d0      C-s1,d0
Hensotherm 2 ks aussen   C-s2,d0   C-s2,d0
Koskisen Oy (valmiiksi käsitelty)   B-s1,d0 B-s2,d0

Teknosafe
2407-00 

B-s1,d0 B-s2,d0
BSM-2000    B-s1,d0 B-s1, d0
Woodstain B-s1,d0 / C-s1,d0 D-s2, d0


Testauksen perusteella ainoastaan Hensotherm 2KS Aussen ja BSM-2000 täyttivät ilmoitetun paloluokituksen. Alla listattu tuotteet, joissa havaittiin puutteita:

Teknosafe 2407-00, savuntuotto ei ollut ilmoitetun mukainen

Multiprotect neutra, paloluokka ei ollut ilmoitetun mukainen

HR-Prof, paloluokka ei ollut ilmoitetun mukainen

Woodstain, paloluokka ja savuntuotto eivät olleet ilmoitettujen mukaisia.
 

Tuotteet, joiden valmistaja ei ollut määritellyt paloluokitusta, saivat testien perusteella seuraavia paloluokituksia

Palonsuoja-aine

Valmistajan määrittämä paloluokitus

Testien perusteella määritetty paloluokitus

Organowood – puunsuoja 01  

           -   D-s1,d0
Fontefire wf             -   B-s1,d0


Niille valmistajille, joiden tuotteiden ilmoitetut paloluokitukset poikkesivat testatuista paloluokituksista, on lähetetty selvityspyynnöt tuotteiden paloluokitusten selvittämiseksi ja korjaamiseksi.

LIITE

Tuotteille tehtiin standardin EN 13823:2010+A1:2014 mukainen osittainen SBI-koe (single burning item). Testimenetelmässä koekappale altistetaan palolle yhdestä kohdasta ja mitataan materiaalin lämmöntuottoa, palonleviämistä, savunmuodostusta sekä palavien putoavien pisaroiden/osien esiintymistä.

Määritettäessä rakennustuotteita ja rakennusosia niiden paloluokitus määräytyy sen mukaan, miten ne osallistuvat paloon tai käyttäytyvät palotilanteessa. Paloluokat ovat A1, A2, B, C tai D. Lisäluokituksiin kuuluvat savuntuotto s1, s2 tai s3 ja palavien pisaroiden ja osien esiintyminen d0, d1 tai d2.

A1  tuotteet, jotka eivät osallistu lainkaan paloon (palamaton).
A2  tuotteet, joiden osallistuminen paloon on erittäin rajoitettu.
B    tuotteet, joiden osallistuminen paloon on hyvin rajoitettu.
C    tuotteet, jotka osallistuvat paloon rajoitetusti.
D    tuotteet, joiden osallistuminen paloon on hyväksyttävissä.
E    tuotteet, joiden käyttäytyminen palossa on hyväksyttävissä.
F    tuotteet, joiden käyttäytymistä ei ole määritetty.
s1   savuntuotto on erittäin vähäistä.
s2   savuntuotto on vähäistä.
s3   savuntuotto ei täytä s1 eikä s2 vaatimuksia.
d0   palavia pisaroita tai osia ei esiinny.
d1   palavat pisarat tai osat sammuvat nopeasti.
d2   palavien pisaroiden tai osien tuotto ei täytä d0 eikä d1 vaatimuksia

Lisätietoja: Ylitarkastaja Laura Lakua, p. 029 5052 742, [email protected]

Rakennustuotteet
 
Sivun alkuun