Hoppa till innehåll

Blogi: Tulenarka selluloidi - säädös historian myrskyissä

Tukes
Julkaisuajankohta 14.2.2017 12.32
Tiedote

 

Asetus tulenaran selluloidin varastossa pidosta, käsittelystä ja kuljetuksesta (93/1934) on annettu yli 80 vuotta sitten. Äkkiseltään voisi tuntua, että säädösrämeikköä harvennettaessa tällainen säädösreliikki joutaisi romukoppaan saman tien. Mutta asia ansaitsee hieman tarkempaa perehtymistä.

Selluloidin tärkein käyttökohde oli aikoinaan elo- ja valokuvauksessa. Selluloidi oli ominaisuuksiensa puolesta erinomaista filmin pohjamateriaalia. Toisaalta se on hyvin tulenarkaa ainetta, jossa syntyy räjähdykseen johtava ketjureaktio jo 150 °C lämpötilassa. Kun elokuvaprojektorin valonlähteenä käytettiin sähköistä valokaarta, yhdistelmä oli erittäin palovaarallinen. Vasta 1950-luvulla selluloidi korvattiin huonosti palavalla asetaattifilmillä.

Tuhoisia tulipaloja elokuvafilmeistä


Selluloidista valmistetuista nitraattifilmeistä aiheutui varsinkin 1900-luvun alkupuolella useita onnettomuuksia. 1920-luvulla elokuvateattereiden turvallisuuteen alettiin kiinnittää tarkempaa huomiota. Elokuvateatteri Imatran (Tampereen Hämeenkadulla) tulipalo vuonna 1927 oli tuhoisa, siinä menehtyi 21 henkilöä. Palo alkoi elokuvateatterin konehuoneesta, jossa säilytettiin erittäin tulenarkoja nitraattifilmejä. Palo levisi sieltä parissa minuutissa muihin rakennuksen osiin, ja osa teatteriyleisöstä jäi loukkuun rakennuksen sisälle.

Vuonna 1941 selluloidifilmi aiheutti suurpalon Ruotsin elokuva-arkistossa. Tulipalo tuhosi suuren osan sen ajan ruotsalaisesta filmimateriaalista.

Valtion Filmitarkastamo/ SA-kuva
Valtion Filmitarkastamo 1942. © SA-kuva.

Tulipalossa vuonna 1959 Adams Filmin pääkonttorissa Helsingissä Mikonkadulla tuhoutui kolmentoista kotimaisen elokuvan, muun muassa Teuvo Tulion kolmen ensimmäisen ohjauksen ainoat kopiot. Tapahtui lämpöräjähdys, jonka jälkeen liekit nousivat silminnäkijöiden mukaan useiden kymmenien metrien korkeuteen. Ylimmässä kerroksessa sijainnut elokuvavarasto tuhoutui tulipalossa kokonaan. Varastossa olevat filmit oli tarkoitus luovuttaa myöhemmin Suomen elokuva-arkistoon, mutta niitä ei ollut voitu luovuttaa arkiston säilytystilojen puutteen vuoksi.

Vuonna 1960 Helsingissä tuhoutui Tilgmannin kirjapaino tulipalossa, joka sai alkunsa rakennuksessa olleesta varastossa, jossa säilytettiin mm. selluloidilevyjä. Tulipalossa kuoli kolme palomiestä ja yhteensä 34 henkilöä loukkaantui.

Paloturvallisuuteen parannuksia


Imatra-elokuvateatterin vuonna 1927 tapahtunen onnettomuuden seurauksena perustettiin valtion filmiteknillinen lautakunta. Lautakunnan tehtävänä oli valvoa elokuvateattereiden paloturvallisuutta. Tuli kiertävät tarkastajat ja aloitettiin elokuvakoneen käyttäjien kouluttaminen. Lautakunta lakkautettiin 1976. Vuonna 1929 tuli voimaan asetus elokuvateattereiden paloturvallisuudesta. Elokuvateattereissa elokuvakoneen piti olla eristetty muusta tilasta ja konehuoneesta piti olla erillinen varauloskäynti. Esimerkiksi vuonna 1936 valmistuneen Lasipalatsin, Bio Rex –elokuvateatterin eduskuntatalon puolen seinän puhtaan funkkistyylin rikkovat palotikkaat ja -portaat.

Asetus tulenaran selluloidin varastossa pidosta, käsittelystä ja kuljetuksesta annettiin 1934 (93/1934). Asetus on annettu pian satavuotisjuhliaan viettävän elinkeinotoiminnan harjoittamisen oikeudesta annetun lain (122/1919) 3 §:n nojalla. Elinkeinolaissa säädettiin että: ”Seuraavien elinkeinojen harjoittamisesta säädetään erikseen lailla tai asetuksella --- räjähtäväin aineiden sekä tulenarkain öljyjen ja muiden niihin verrattavain tavarain valmistus, kuljetus, varastossapito ja myynti”. Tuolloin ei ollut nykyisen kaltaista turvallisuussääntelyä, johon nojautua, joten tehtiin pistemäinen ongelmanratkaisu. Asetuksen 93/1934 mukaan tulenaran selluloidin varastointiin tarvitaan lupa läänin maaherralta.

Laki eli ajassa – varastot pois pommitusten alta


Mielenkiintoinen yksityiskohta lainsäädännön elämisestä ajassa on em. asetuksen muuttaminen keväällä 1944. Asetusta muutettiin 10.3.1944 (174/1944). Muutos koski tulenaran selluloidin säilytystä sota-aikana. Tämän asetuksen nojalla annettiin 27.3.1944 kauppa- ja teollisuusministeriön päätös väliaikaisesti varsinaiselta sijoituspaikaltaan siirretyn tulenaran selluloidin varastossa pidosta, käsittelystä ja kuljetuksesta (239/1944). Päätöksessä varastossa pidon edellytyksiä kevennettiin huomattavasti aiemmasta. Mikä sai valtioneuvoston keventämään sääntelyä pikavauhtia?

Pommitustuhoja Helsingissä 1944/ SA-kuva
Pommitustuhoja Helsingissä 1944. © SA-kuva.

Elokuvalaboratoriot ja filmivarastot sijaitsivat Helsingissä ja kaupunkia oli kohdannut samana vuonna Neuvostoliiton tekemät suurpommitukset kolmena helmikuisena yönä (6.–7., 16.–17. ja 26.–27.2.). Säädösmuutos tehtiin siis reilun viikon kuluessa viimeisestä suurpommituksesta. Tuolloinhan ei voitu luonnollisestikaan tietää, miten sota jatkuu ja onko pommituksia tulossa vielä lisää. Neuvostoliitto tekikin vielä 9.-10.3. suurpommituksen, mutta se kohdistui Tallinnaan. Tarinan mukaan sääolosuhteet pelastivat Helsingin neljänneltä suurpommitukselta.

Pommitusten tuloksena katsottiin välttämättömäksi siirtää tulenarkaa selluloidia sisältäneet varastot nopeasti pois pääkaupungista suurtulipalon estämiseksi. Vuoden 1934 asetuksen edellyttämän tasoisia varastotiloja ei ollut saatavilla, joten säilytysvaatimuksia kevennettiin merkittävästi. Melkein mikä tahansa varastorakennus kelpasi jatkossa, kunhan räjähtävän tulipalon vaaralliset selluloidifilmit eivät olleet pääkaupungin rakennuksissa. Evakuoitavaa materiaalia oli paljon. Suomi-filmin varastot siirrettiin Keravalle ja Suomen filmiteollisuuden varastot Forssaan. Kino Palatsin filmivarasto Kaisaniemenkadulla sijaitsi rakennuksen ullakolla. Suurpaloa ennaltaehkäistäessä kiire oli kova ja paloviranomainen määräsi, että filmikelat piti heittää kadulle, jolloin valitettavasti paljon materiaalia tuhoutui.

Nitraattifilmit keskitettiin 1970-luvulla


1970-luvulla Suomessa toteutettiin laajamittainen hanke nitraattifilmien kokoamiseksi Suomen elokuva-arkistoon ja myöhemmin varastot on keskitetty Kansalliseen audiovisuaaliseen instituuttiin (KAVI). Iso osa filmimateriaalista on 1970-luvulla siirretty vakaammalle asetaattifilmille. Tällä hetkellä on käynnissä materiaalin digitalisointiprojekti. Tänä päivänä selluloidifilmiä ei käytetä eikä sitä ole elokuvateattereissa.

Parhaillaan työn alla olevan tuotesääntelyhankkeen myötä ollaan siirtämässä tulenarkaa selluloidia koskeva sääntely kemikaaliturvallisuuslain piiriin ja sen nojalla annettuihin asetuksiin: samaan yhteyteen missä on muukin vastaava sääntely. Samalla päivitetään yli 80 vuotta vanhat vaatimukset nykyaikaan paremmin sopiviksi.

Sääntely selkiytyy ja päästään eroon kytkennästä vanhaan elinkeinolakiin. Maakuntauudistuksen yhteydessä ei näin ollen jouduta pohtimaan, mihin vuoden 1934 asetuksessa läänin maaherralle säädetty valvontatehtävä menisi hallintoa järjesteltäessä…

Lopputuloksena säädösviidakko hitusen kevenee, mutta turvallisuus varmistetaan jatkossakin. Turvallisuuden ollessa kyseessä ei liian äkkiväärästi auta pieneltäkään kuulostavan asian kanssa toimia.

Tomi Lounema, TEM
Tomi Lounema

Kaupallinen neuvos, työ- ja elinkeinoministeriö,
Työelämä- ja markkinaosasto, Kuluttajapolitiikka ja tekninen lainsäädäntö
Tillbaka till toppen