Hoppa till innehåll

Kodeissa on liian vähän toimivia palovaroittimia

Julkaisuajankohta 28.11.2018 10.28
Tiedote

Palovaroittimen tehtävänä on havahduttaa pelastautumaan ja sammuttamaan palonalkua. Kyselytutkimuksissa lähes kaikki vastaavat, että kotona on riittävästi toimivia palovaroittimia. Pelastustoimen tilastojen mukaan taas 60 prosentissa niistä asunnoista, joissa on ollut tulipalo, palovaroittimia ei ole ollut lainkaan tai ne eivät ole toimineet. 1.12. vietetään Pohjoismaista palovaroitinpäivää. Se on hyvä päivä vaihtaa joko uusi palovaroitin tai palovaroittimeen tuoreet paristot.

Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö suosittelee sijoittamaan palovaroittimen jokaiseen makuuhuoneeseen ja eteiseen. Näin mahdollinen tulipalonalku huomataan ajoissa, vaarassa olevat ehditään pelastaa ja palo kenties jopa sammuttaa. Palovaroittimien riittävästä määrästä ja toiminnasta on yleensä vastuussa huoneiston asukas. Taloyhtiöissä, joissa on sähköverkkoon liitetyt palovaroittimet, kunnossapidosta vastaa taloyhtiö.

Palovaroittimista huolehtimiseen kuuluvat testaaminen ja paristonvaihto säännöllisesti.

– Muuton yhteydessä on hyvä hankkia uuteen kotiin uudet varoittimet, muistuttaa koulutuspäällikkö Ira Pasi Suomen Pelastusalan Keskusjärjestöstä.

– Palovaroittimen toimimattomuutta ei välttämättä havaitse mistään. Moni kuvittelee, että kun valo välkkyy ja testiääni toimii, niin palovaroitin todellakin toimii. Tämä ei kuitenkaan välttämättä pidä paikkaansa, sanoo Ira Pasi.

Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) tänä vuonna julkaisema tutkimus osoittaa, että palovaroittimet eivät toimi ikuisesti. Iän myötä palovaroitin likaantuu ja saattaa ruostua sisältä, sen savuherkkyys muuttuu ja äänenvoimakkuus heikkenee. Vaikka siis paristo olisi kunnossa, palovaroitin voi olla käyttökelvoton. Siksi varoittimet kannattaa uusia kerran 5–10 vuodessa.

–  Ikääntyminen saattaa herkistää palovaroitinta. Herkistyminen lisää vääriä hälytyksiä, ja riski palovaroittimen käytöstä poistamiseen kasvaa. Herkkyyden väheneminen taas voi hidastaa merkittävästi palon havaitsemista, kertoo ylitarkastaja Karoliina Meurman Tukesista.

– Palovaroitinpäivä on hyvä vuosittainen päivä vaihtaa palovaroittimien paristot tai vaihtaa palovaroittimet kokonaan uusiin, jos niiden käyttöikä on tullut täyteen, vinkkaa Ira Pasi.

Palovaroittimet ovat yksi meneillään olevan Paloturvallisuusviikon keskeisistä aiheista. Pohjoismaista Palovaroitinpäivää vietetään 1.12.

Lisätietoja:

www.paloturvallisuusviikko.fi 

Tukes selvitti: Vanha palovaroitin ei toimi luotettavasti 

Juha Hassila, asiantuntija, Suomen Pelastusalan Keskusjärjestö, p. 040 758 7846

Karoliina Meurman, ylitarkastaja, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes), p. 029 5052 651

Pelastustoimen laitteet
Tillbaka till toppen