Hoppa till innehåll

Kosmetiikkafoorumilla jaettiin tietoa lainsäädännöstä ja valvonnasta

Tukes
Julkaisuajankohta 17.10.2017 13.42
Tiedote

 

Kosmetiikka ja siihen liittyvä luonnonmukaisuus ovat olleet kuluttajien kasvavassa suosiossa jo useamman vuoden ajan, mutta lainsäädännön asettamista velvoitteista tuotteiden valmistajille ja jakelijoille on edelleen paljon epäselvyyttä.

Tukes järjesti 2.10. ensimmäistä kertaa suuren kosmetiikka-alan keskustelutilaisuuden, jonka tarkoituksena oli jakaa alan toimijoille tietoa lainsäädännöstä, siinä tapahtuneista muutoksista ja Tukesin tuoreista valvontaprojekteista.

Tilaisuus järjestettiin, koska Tukes on valvontakäynneillään huomannut, että alalla toimivat yrittäjät kaipaavat tiedonvaihtofoorumia.

Kosmetiikkafoorumi3
– Saamamme palautteen mukaan monilla toiminnanharjoittajilla ei ole riittävästi tietoa kosmetiikkaan liittyvistä lainsäädännöllisistä velvoitteista. Lisäksi moni kokee, että tarvittava tieto on hankalasti saatavilla. On myös käynyt ilmi, että Tukes on erityisesti pienille yrittäjille melko tuntematon viranomainen, ylitarkastaja Terhi Tauriala-Rajala selittää tilaisuuden taustoja.

Sosiaalinen media avuksi tilaisuuden markkinoinnissa

Tukes pyrki kosmetiikkafoorumilla tavoittamaan erityisesti alan pieniä toiminnanharjoittajia. Niinpä tilaisuutta markkinoitiin aktiivisesti Tukesin sosiaalisen median kanavilla. Myös Tukesin sidosryhmät kertoivat tilaisuudesta omilla Facebook-sivuillaan ja Twitter-tileillään.

Kosmetiikkafoorumiin mahtui 100 henkilöä, ja 80 heistä tavoitettiinkin sosiaalisen median kautta.

Mitä tilaisuus piti sisällään?

Kosmetiikkafoorumin avasi Tukesin kemikaaliyksikön johtaja Tiina Putkonen. Tervetulotoivotusten jälkeen, kemikaalituotteet -ryhmän päällikkö Marilla Anttila kertoi lyhyesti Tukesin kemikaalituotteet-ryhmän toiminnasta sekä sille lainsäädännön mukaan kuuluvasta valvonnasta.

kosmetiikka-asetus
Asiantuntijoiden puheenvuoroissa Terhi Tauriala-Rajala esitteli ensin kosmetiikan tämän vuoden markkinavalvontaprojekteja ja niiden tuloksia. Seuraavaksi ylitarkastaja Anna Vuori kertoi kosmetiikkalainsäädännön asettamista velvoitteista toisaalta valmisteen vastuuhenkilölle eli EU-maahantuojalle tai valmistajalle, toisaalta sen jakelijalle, kuten tukkuliikkeelle tai vähittäismyymälälle.

Viimeisen puheenvuoron piti ylitarkastaja Jarkko Loikkanen, joka kertoi yleisölle tuoreista muutoksista alan lainsäädännössä. Lisäksi esityksessä kerrottiin, miten kosmetiikan aiheuttama vakava ei-toivottu vaikutus velvoittaa toiminnanharjoittajia.

Tilaisuudessa syntyi eniten keskustelua ja kysymyksiä juuri näiden vakavien ei-toivottujen vaikutusten SUE-ilmoitusten (Serious Undesirable Effect) tekemisestä sekä siitä, miten lainsäädännön muutoksista seuraavat rajoitteet vaikuttavat maahantuojiin ja jälleenmyyjiin.

Miten jatkossa?

Tilaisuudessa saadun välittömän palautteen perusteella osallistujat pitivät kosmetiikkafoorumia onnistuneena ja tarpeellisena. Tapahtumaa toivottiin järjestettäväksi jatkossakin.

Maarit Metsälä ammattiopisto Tavastiasta ja Sari Viitala Laurea-ammattikorkeakoulusta pitivät kosmetiikkafoorumia erittäin onnistuneena keskustelutilaisuutena. ”Kaikki uusi tieto on meille todella tärkeää. Ehdottomasti näitä lisää”, Metsälä ja Viitala toivovat.
Maarit Metsälä ammattiopisto Tavastiasta ja Sari Viitala Laurea-ammattikorkeakoulusta pitivät kosmetiikkafoorumia erittäin onnistuneena keskustelutilaisuutena. ”Kaikki uusi tieto on meille todella tärkeää. Ehdottomasti näitä lisää”, Metsälä ja Viitala toivovat.

Tukesin tavoitteena on saada jatkossa aikaan entistäkin keskustelevampi tapahtuma, jossa Tukesin lisäksi toiminnanharjoittajilla ja muilla sidosryhmillä sekä myös alan opiskelijoilla tai opettajilla olisi mahdollisuus kertoa heidän mielestään tärkeistä ajankohtaisista asioista.

– Odotamme tällä hetkellä tilaisuuteen osallistujilta perusteellisempaa palautetta tapahtumasta. Palautelomakkeissa pyydetään myös ideoita ja ajatuksia toiminnan kehittämiseen. Palaute ratkaisee paljon, miten jatkamme tästä, kosmetiikkafoorumin järjestäjiin lukeutuva Tauriala-Rajala, pohtii.

 

 

Teksti: Anna Vuori ja Mervi Oksanen
Kuvat: Mervi Oksanen

 

 
Tillbaka till toppen