Hoppa till innehåll

Mehiläiset säästyivät kasvinsuojeluaineista johtuvilta joukkokuolemilta

Tukes
Julkaisuajankohta 18.10.2017 8.34
Tiedote

Mehiläistarhat eivät kärsineet suurista kasvinsuojeluaineiden aiheuttamista joukkokuolemista vuonna 2017. Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ja Suomen mehiläishoitajain liiton (SML) tietoon ei tullut yhtäkään tapausta, jossa olisi epäilty kasvinsuojeluaineiden aiheuttaneen pölyttäjien joukkokuolemia.

Tukes ja SML ovat tiivistäneet yhteistyötään pölyttäjien suojelemiseksi viime vuosina. Tukes selvittää kaikki mehiläisten pesäkuolematapaukset, joiden SML arvioi johtuneen kasvinsuojeluaineista.

- Tänä vuonna ei ollut aihetta tutkia pölyttäjäkuolemia, vaikka yhteistyön ansiosta epäilykset tulevat varmasti aikaisempaa paremmin Tukesin tietoon, Tukesin ylitarkastaja Lotta Kaila kertoo.

SML:n tiedottajan ja tutkimuskoordinaattorin Tuula Lehtosen mukaan pölyttäjäkuolemien syy tulee aina arvioida tapauskohtaisesti.

- Mehiläisten joukkokuolemat voivat johtua kasvinsuojeluaineiden lisäksi muistakin asioista. Myös esimerkiksi nälkä ja erilaiset taudit sekä punkit voivat tappaa mehiläisiä. Toivomme, että mehiläistarhaajat ilmoittaisivat SML:lle kaikki epäilyttävät mehiläiskuolemat heti, kun kuolemat on havaittu. Me arvioimme tilannetta ja autamme mahdollisissa tutkimuksissa eteenpäin, Tuula Lehtonen sanoo.

Kasvinsuojeluaineiden levittäjillä vastuu mehiläisistä

Osa kasvinsuojeluaineista on tarkoitettu tappamaan kasveja kiusaavia tuhohyönteisiä, joten väärin käytettynä aineet aiheuttavat tuhoja myös pölyttäjille. Kasvinsuojeluaineiden käyttäjillä onkin suuri vastuu pölyttäjien suojelemisessa. Kasvinsuojeluaineita pitää käyttää valmisteen myyntipakkauksen käyttöohjeiden mukaisesti. Tarhaajaan on hyvä olla yhteydessä etukäteen ennen kasvustojen ruiskutusta. Kukkivaa kasvustoa ei tule koskaan ruiskuttaa.

Kasvinsuojeluaineilla oli vaikutusta useamman tarhan suuriin mehiläiskuolemiin Loimaalla vuonna 2015 (linkki), kun taas kimalaisten kuolemat Eurassa vuonna 2016 eivät johtuneet kasvinsuojeluaineista (linkki). Molemmissa tapauksissa Tukes tutkitutti kuolleista hyönteisistä kasvinsuojeluainejäämät.

Lisätietoa: 

ylitarkastaja Lotta Kaila, Tukes, p. 029 5052 084, etunimi.sukunimi (at) tukes.fi

tutkimuskoordinaattori Tuula Lehtonen, SML, p. 040 506 3202, tuula.lehtonen(A)hunaja.net

Tillbaka till toppen