Hoppa till innehåll

Tekonurmikenttien kumirouheiden riskit vähäisiä

Tukes
Julkaisuajankohta 17.3.2017 13.19
Tiedote

Euroopan kemikaalivirasto ECHA on arvioinut tekonurmikentissä täytemateriaalina käytetyn kierrätyskumin sisältämien vaarallisten aineiden riskejä. Sen perusteella teknonurmikenttien pelaajilla ja niiden ylläpitäjillä ei tällä hetkellä saatavilla olevan tiedon mukaan ole syytä huoleen, sillä haitallisten aineiden pitoisuudet jäävät alle terveyshaittoja aiheuttavien pitoisuuksien. Sisähalleissa rouhe voi aiheuttaa silmä- ja ihoärsytystä. Arviointiin liittyvien epävarmuuksien takia ECHA suosittelee kuitenkin varovaisuutta kierrätetyn kumirouheen käytössä.

ECHA arvioi tekonurmikenttien riskejä yleisölle, lapsille, ammattipelaajille, kenttien asentajille ja ylläpitäjille Euroopan komission pyynnöstä. Arviointiraportin tulokset ovat alustavia ja niitä ajantasaistetaan, kun uutta tietoa tulee saataville.

Kierrätetyissä kumirouheissa esiintyy lukuisia haitallisia aineita, kuten polyaromaattisia hiilivetyjä eli PAH-yhdisteitä, metalleja, ftalaatteja, haihtuvia orgaanisia hiilivetyjä eli VOC-yhdisteitä sekä puolihaihtuvia orgaanisia yhdisteitä eli SVOC-yhdisteitä.  Arvioinnissa tarkasteltiin altistumista näille aineille ihon ja suun kautta sekä hengitysteitse.

ECHAn toteaa tehtyjen tutkimusten perusteella arviossaan, että

  • urheilukentiltä mitattujen PAH-yhdisteiden pitoisuuksien aiheuttama syöpäriski on hyvin alhainen
  • metallipitoisuudet jäävät alle leluja koskevassa lainsäädännössä annettujen raja-arvojen
  • ftalaattien, bentsotiatsolin ja metyyli-isobutyyliketonin pitoisuudet jäävät alle terveyshaittoihin aiheuttavien pitoisuuksien
  • kumirouheista aiheutuvat haihtuvien orgaanisten yhdisteiden päästöt sisähalleissa voivat aiheuttaa silmä- ja ihoärsytystä.

ECHAn arvioimissa tutkimuksissa PAH-yhdisteiden pitoisuudet kierrätetyissä kumirouheissa olivat alle niiden raja-arvojen, jotka on asetettu syöpää aiheuttaville, perimää vaurioittaville ja lisääntymiselle vaarallisille aineille kuluttajatuotteissa.

Suosituksia urheilukenttien omistajille,
käyttäjille ja urheiluseuroille

ECHA on tuonut esille myös useita arviointiinsa liittyviä epävarmuuksia ja ehdottaa harkittavaksi muutoksia REACH-asetukseen sen takaamiseksi, että toimitettavat kumirouheet sisältäisivät vain hyvin vähän PAH-yhdisteitä ja muita haitallisia aineita.

ECHA esittää myös, että urheilukenttien omistajien ja käytöstä vastaavien tulee mitata käytettyjen kumirouheiden PAH-yhdisteiden ja muiden aineiden pitoisuudet ja saattaa tieto saataville ymmärrettävästi. Riittävästä ilmastoinnista tulee huolehtia.

Arvioinnissa todetaan, että tekonurmien kumirouhetta koskeva turvallisuustieto tulee viestiä ymmärrettävällä tavalla pelaajille ja yleisölle. Tässä myös urheiluseurojen rooli on tärkeä.

Lisäksi ECHA suosittelee, että pelaajat peseytyisivät aina pelattuaan kierrätettyä kumirouhetta sisältävällä tekonurmella.

Suomessa tutkittu sisäkenttien ilmanlaatua

Samansuuntaisia tuloksia saatiin myös Suomessa tehdystä tutkimuksesta, jossa tutkittiin jalkapallohallien keinonurmien ilmanlaatuongelmia vuosina 2012–2014. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ja Työterveyslaitoksen tutkimus oli laajin koskaan aiheesta tehty tutkimus.

- Tutkimuksen mukaan hallien sisäilmassa ei ollut kohonneita PAH-yhdisteiden pitoisuuksia. Sen sijaan kaikista kumirouheista vapautuvat hiilivedyt aiheuttivat ärsytysoireita käyttäjille. Niitä vapautuu kaikista rouhetyypeistä, mutta kierrätetystä materiaalista enemmän kuin muista, kertoo ryhmäpäällikkö Jouni Räisänen Turvallisuus- ja kemikaalivirastosta (Tukes).

Vaikka erityisiä ongelmia ei havaittu, päätyivät tutkijat suosittelemaan kierrätyskumirouheen käytöstä luopumista. Räisäsen mukaan Tukes on suosituksen suhteen samoilla linjoilla.

Lisätietoja:

Jouni Räisänen, ryhmäpäällikkö, puh. 029 5052 098

[email protected]

Tekonurmikenttiin liittyvät sisäilmaongelmat jalkapallohalleissa. TekoNurmi-projektin loppuraportti. THL, Raportti 10/2015.

Tillbaka till toppen