Hoppa till innehåll

Työ- ja elinkeinoministeriö korjaa patruunoiden kotisäilytystä koskevan säännön

Tukes
Julkaisuajankohta 3.9.2015 15.42
Tiedote

Työ- ja elinkeinoministeriön tiedote Työ- ja elinkeinoministeriö ottaa saadun palautteen vuoksi räjähteiden turvallisuutta koskevan asetuksen patruunoiden kotisäilytystä koskevan kohdan välittömästi uudelleen arvioitavaksi. Tarkoituksena on palauttaa kotisäilytystä koskeva säännös entisen sisältöiseksi vielä syyskuun aikana.

Patruunat ja ruuti tulee sen jälkeen edelleen säilyttää riittävän huolellisesti ja varovaisesti sekä lukitussa kaapissa siten, että ne eivät joudu asiattomien haltuun. Uuden asetuksen lisävaatimuksista luovutaan.


Saatu palaute on osoittanut, että patruunoiden ja muiden kotona säilytettäviin ampuma-aseisiin liittyvien ampumatarvikkeiden säilytys olisi perusteltua järjestää yhdenmukaisesti aseiden kanssa. Työ- ja elinkeinoministeriö arvio sääntelyn uudistamista siksi jatkossa yhdessä ampuma-aselaista vastaavan sisäministeriön kanssa. Tämä ei kuitenkaan vaikuta nyt tehtävän korjauksen aikatauluun.

Lisätiedot:
ylijohtaja Pekka Timonen, TEM, puh 029 506 0060

Tillbaka till toppen