Hoppa till innehåll

Yli 2200 vaarallista tuotetta pois hyllyiltä Euroopassa tehokkaan tietojenvaihdon kautta

Tukes
Julkaisuajankohta 12.3.2018 11.00
Tiedote

Millaisia kemiallisia riskejä ihovoiteisiin tai kynsiliimoihin saattaa liittyä? Eihän kesän remonttitöihin hankkimaasi kulmahiomakonetta ole todettu jo muualla vaaralliseksi? Eurooppalaiseen vaarallisten tuotteiden hälytysjärjestelmään (RAPEX) tehtiin viime vuonna 2201 ilmoitusta vaaralliseksi todetuista tuotteista. Ilmoitukset koskivat viime vuosien tavoin usein leluja, moottoriajoneuvoja sekä vaatteita ja asusteita. Kemialliset riskit näkyivät useissa eri tuoteryhmissä. Muita tuotteiden yleisimmin aiheuttamia riskejä olivat ulkoiset vammat sekä tukehtumis-, sähköisku- ja palovaara.

Euroopan komissio on julkaissut tänään 12.3.2018 viime vuoden tilastoja koskien vaarallisten tuotteiden hälytysjärjestelmään tehtyjä ilmoituksia ja niihin tehtyjä jatkotoimenpiteitä. Tietoja on kerätty järjestelmään jo vuodesta 2003, ja se toimiikin oivallisena työkaluna niin viranomaisille, kuluttajille kuin yritysten sisäänostajillekin. Suomessa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) toimii järjestelmän yhteyspisteenä ja koordinoi toimintaa kansallisesti.

Suomi teki viime vuonna yhteensä 102 ilmoitusta Suomen markkinoilta löytyneistä vaarallisista tuotteista. Ilmoituksia tehtiin esimerkiksi LED-valaisimista, joissa on sähköiskun vaara, ihovoiteista, joissa on allergisoivia ainesosia sekä leluista, joissa on kiellettyjä muovin pehmentimiä tai pieniä tukehtumisvaaraa aiheuttavia osia. Muutamaan viime vuoteen nähden Suomen tekemien ilmoitusten määrä on kasvanut.

Kuva: Sähkölaitteet-luokkaan on tässä kuvassa lisätty myös komission erikseen luokittelemat lamput ja valaisimet

- Tähän vaikuttaa osaltaan riskiperusteisesti kohdistettu markkinavalvonta. Kasvaneesta ilmoitusmäärästä ei siis voida suoraan päätellä, että vaarallisten tuotteiden määrä markkinoilla olisi kasvanut, ylitarkastaja Jenni Mutka Tukesista kertoo.

Ilmoitusten lisäksi Suomi on tehnyt järjestelmän kautta 489:ään muun maan tekemään ilmoitukseen reaktion. Reaktio tehdään, jos tuotetta on esimerkiksi löytynyt Suomen markkinoilta tai jos alkuperäiseen ilmoitukseen on antaa lisätietoja.

Tehokkaan tietojenvaihdon ansiosta markkinoilla on turvallisempia tuotteita, mikä hyödyttää suoraan kuluttajia. Järjestelmän kautta viranomaiset saavat myös tietoja tuotteista, jotka on jo jossain jäsenvaltiossa todettu vaarallisiksi eikä niitä tarvitse enää testata uudelleen. Lisäksi yritykset voivat järjestelmän tietojen avulla tunnistaa omiin tuoteryhmiinsä liittyviä keskeisiä vaaratekijöitä ja kiinnittää niihin huomiota jo ennen tuotteiden markkinoille saattamista. Tukes on valmistelemassa yrityksille opastusvideoita järjestelmän ja sen sisältämien tietojen tehokkaaseen hyödyntämiseen liittyen.

Tukes on mukana tänään EU-komission järjestämässä RAPEX Media Event –tapahtumassa Brysselissä. Seuraa tapahtumaa livenä Tukesin Twitterissä @Tukesinfo: www.twitter.com/tukesinfo

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Pipsa Korkolainen, puh. 029 5052 125, [email protected]

Liitteet:

EU:n komission 2017 tilastot vaarallisista tuotteista

Vaarallisten tuotteiden viikkoyhteenvedot 

Tilaa Rapid Alert System -uutiskirje

Tillbaka till toppen