Hyppää sisältöön

Vastuullinen veneilijä ei käytä myrkkymaaleja

Mediatiedote
Julkaisuajankohta 19.6.2019 8.50
Tiedote

Veneiden pohjissa käytettävät myrkkymaalit ovat erittäin myrkyllisiä muillekin eliöille kuin veneiden pohjiin kiinnittyville leville, merirokoille, leväruvelle ja sinisimpukoille. Suuri osa veneen pohjaan sivellyistä aineista liukenee vesistöön ja haittaa kalojen sekä muiden vesieliöiden lisääntymistä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) suosittelee myrkkymaalien välttämistä ja vaihtoehtoisten menetelmien käyttämistä veneiden pohjien puhtaana pitämisessä. Myrkkymaalien käyttö on kiellettyä sisävesillä.

Vaihtoehtoja myrkkymaaleille

Merirokon kiinnittyminen veneen pohjaan voidaan estää ympäristöystävällisesti käyttäen vaihtoehtoisia menetelmiä myrkkymaalien sijaan.  
– Nosta vene välillä kuiville.
­– Puhdista pohja mekaanisesti harjaamalla ja/tai käyttämällä painepesuria tai pohjapesuria.   
– Suojaa veneen pohja valolta ja auringolta eliöiden pohjaan tarttumisen vähentämiseksi. 

Veneen nostaminen ylös vedestä 

Jos venettä säilyttää kuivilla esimerkiksi trailerin päällä, ei myrkkymaalaamiselle ole tarvetta.

Satamaan tai omaan laituriin voi myös asentaa venenostimia, joiden päällä veneitä voi säilyttää. Venettä ei tarvitse säilyttää jatkuvasti kuivalla maalla, jo ajoittainen veneen nosto ja pohjan kuivuminen estää merirokon kiinnittymisen.  Venenostimien etuna on se, että vene voidaan säilyttää nostimen päällä myös talvella, jolloin erillistä talvisäilytyspaikkaa ei tarvita.

Mekaaninen puhdistus

Mekaaninen puhdistus on tehokas menetelmä merirokon ja muun kasvuston estämiseksi. Pohjan voi pestä käsin harjaamalla tai käyttäen harjapesuria. Suomen ensimmäinen köliveneille soveltuva harjapesuri aloittaa toimintansa kesällä 2019 Hangon Itäsatamassa. Tämän lisäksi on kölittömille veneille tarjolla harjapesupalveluita, joissa pesuri tuodaan satamaan trailerin päällä. Pesurin pyörivät harjakset irrottavat pohjaan kasvaneen levän ja merirokon toukat. Mekaanisen pesun avulla pohja pysyy puhtaana, eikä myrkkymaaleja tarvitse käyttää.

Harjapesurit ovat tehokas tapa puhdistaa veneen pohja, mutta pohjan puhdistus onnistuu myös laiturilta käsin siihen tarkoitetuilla erikoisharjoilla. Kesästä riippuen 1–3 pesua kauden aikana riittää pitämään pohjan puhtaana merirokosta. Pohjan pesu kannattaa ajoittaa erityisesti heinä-elokuun vaihteeseen, jolloin merirokon toukat yleensä kiinnittyvät veneiden pohjiin.

Video: Harjapesuri

https://www.youtube.com/watch?v=RhVM04wWWls

Video: Veneenpohja puhtaaksi pohjaharjalla

https://www.youtube.com/watch?v=awcG4XIDdP8

Harjasmatot

Helppo ratkaisu kölittömille veneille on aisapaikkaan asennettava kölipeite tai harjamatto, jonka päälle vene ajetaan. Venettä säilytetään peitteen päällä. Kölipeite muodostaa veneenpohjan ja peitteen väliin pimeän ympäristön, jossa veden vaihtuvuus on heikkoa. Tämä on epäedullinen kasvuympäristö merirokolle ja levälle, jolloin veneen pohja pysyy puhtaana. Osassa peitteitä on lisäksi harjaava pinta, joka irrottaa veneen pohjaan kasvanutta levää ja muuta eliöstöä.

Video: Harjasmatto puhdistaa veneenpohjan 
 

https://www.youtube.com/watch?v=clu0HjC0-Sc

Veneseuran vaikutusmahdollisuudet

Veneseuroilla on hyvät mahdollisuudet vaikuttaa ja edistää ympäristöystävällistä veneilyä. Myrkkymaalien käytöstä luopuminen on myös veneseuran oman edun mukaista. Silloin vältytään maaperän pilaantumiselta ja sen kustannuksilta. Halutessaan veneseura voi esimerkiksi kieltää myrkkymaalien käytön omassa satamassaan. Kielto voidaan kirjata mm. venepaikan vuokrasopimuksiin.

Jos täyskieltoon ei haluta ryhtyä, voi seura kannustaa jäseniään luopumaan myrkkymaaleista esim. alentamalla maalaamattomien veneiden venepaikkamaksuja tai omistajien jäsenmaksuja. Hyvänä kannustimena voi toimia myös puitteet myrkyttömälle veneilylle, kuten harjapesurin hankinta seuran satamaan.

Tukesin uusi opas veneseuroille

Tukesin uudessa oppaassa Eroon näkistä ilman myrkkymaalia  kerrotaan myrkkymaaleista, myrkkymaalien käyttäjiä koskevista velvoitteista ja vastuista ja esitellään vaihtoehtoisia menetelmiä myrkkymaalaukselle. Oppaasta löytyy monta hyvää syytä sille, miksi myrkkymaalien käytöstä kannattaa luopua.

Lisätietoja: Ylitarkastaja Jaana Pasanen, p. 029 5052 067, [email protected]

Linkkejä:

Luulot pois kemikaaleista -kampanjasivut

Tukesin verkkosivut, Koti ja vapaa-aika/veneenpohjamaalit

Videot: Oskari Hanninen, Christian Feodoroff

Kuva: Christian Feodoroff

 
Sivun alkuun