Hyppää sisältöön

Tapahtumajärjestäjä, muista vastuusi turvallisuudesta!

Tukes
Julkaisuajankohta 28.2.2017 9.00
Tiedote

Suurissa yleisötapahtumissa on aina turvallisuusriskejä, joihin on ennalta varauduttava, jotta onnettomuuksilta vältyttäisiin. Vastuu tapahtuman turvallisuudesta on aina tapahtumajärjestäjällä, jonka on myös huolehdittava siitä, että kaikkien tapahtumaan osallistuvien palveluntarjoajien turvallisuusasiat ovat kunnossa.

 Millaisia riskejä yleisötapahtumiin liittyy?

Turvallisuusriskit voivat liittyä esimerkiksi ihmismassan liikkumiseen alueella, rakenteiden kestävyyteen, liikennejärjestelyihin tai vaikkapa vesistön läheisyyteen, kertoo Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) ylitarkastaja Kari Koponen.

Miten vaaratilanteita ja onnettomuuksia voi ehkäistä?

Jos tapahtumasta voi aiheutua merkittävää vaaraa ihmisille, on tapahtumajärjestäjän laadittava turvallisuusasiakirja. Sama turvallisuusasiakirja-vaatimus koskee muita yleisötapahtumaan kuuluvia ohjelmapalveluiden tarjoajia. Turvallisuusasiakirjassa tulee vaarojen tunnistamisen lisäksi kuvata mm. mitä tehdään, missä tehdään ja ennen kaikkea kuinka tämä tehdään turvallisesti. Yleisötapahtuman pääjärjestäjän on varmistuttava myös siitä, että tapahtuma-alueella tarjottavat muut palvelut eivät aiheuta vaaraa. Tapahtumajärjestäjän tulee pyytää alueella tarjottavista ohjelmapalveluista (kuten benji, poniratsastus, karting, jne.) turvallisuusasiakirjat nähtäväksi ja seurata toimintaa käytännössä.

Hallitse ihmismassojen liikkuminen

Suurissa yleisötapahtumissa pelkästään väenpaljous ja ihmismassan liikkuminen voivat itsessään muodostaa merkittävän turvallisuusriskin.  Tapahtumajärjestäjän on suunniteltava etukäteen turvalliset sisään- ja uloskäynnit, kulkureitit ja liikkuminen tapahtuma-alueella  ja estettävä vaarallisen ruuhkan tai pullonkaulojen syntyminen. Alueelle on esimerkiksi varattava riittävästi puskuri- ja suoja-alueita sekä aitoja, joilla turvataan ihmisten liikkuminen ja oleskelu alueella.

Rajoita ajoneuvoliikennettä

Ajoneuvojen liikkuminen tapahtuma-alueella on rajoitettava mahdollisimman vähäiseksi. Jos ajoneuvojen liikkuminen alueella on välttämätöntä esimerkiksi tavarankuljetusten tai huoltotöiden vuoksi, on etukäteen suunniteltava turvalliset kulkureitit ajoneuvoille ja jalankulkijoille ja estettävä vaaratilanteiden syntyminen.

Ajonäytöksissä tulee varmistua siitä, ettei yleisö pääse esitysalueelle. Samalla yleisö sekä sivulliset tulee suojata ajoneuvolta ja siitä mahdollisesti irtoavilta osilta. Tämän voi toteuttaa esimerkiksi aidoilla tai kiinteillä rakenteilla ja riittävillä suojaetäisyyksillä.

Huolehdi vesiturvallisuudesta

Jos yleisötapahtuman läheisyydessä on vesistöä, veteen pääsy tulee estää tai huolehtia osaavasta sekä riittävästä uinninvalvonnasta. Yleisötapahtuman uimapaikoilla tulee aina olla uinninvalvojat ja pelastamiseen tarvittava välineistö, kun ne ovat avoinna yleisölle. Päihtyneet asiakkaat lisäävät uinninvalvonnan tarvetta.

Varmista telttojen ja rakenteiden kestävyys

Alueen olosuhteiden erityispiirteet tulee selvittää etukäteen ja tutustua alueeseen. Rakenteet tulee suunnitella olosuhteiden edellyttämällä tavalla ja selvittää myös rakenteiden olosuhderajoitukset, kuten tuuli- ja lumikuormankestävyys.

Vallitsevia olosuhteita tulee valvoa paikan päällä ja pitää niistä kirjaa sekä seurata sääennusteita. Telttojen tai rakenteiden olosuhderajojen ylittyessä on ryhdyttävä riittäviin toimiin. Telttojen ja muiden rakenteiden tyhjentämiseen on varauduttava, jos tilanne on kehittymässä vaaralliseksi sään tms. vuoksi.

Kuvauskoptereita ei suositella sisätiloissa

Yleisötapahtumissa kuvauskopterit ovat yleistyneet ja ovat jo aiheuttaneetkin vaaratilanteita. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on antanut ilmailumääräyksen (OPS M1-32), jota on noudatettava yleisön yläpuolella lennettäessä. Ilmatila on myös mahdollista tilapäisesti sulkea kokonaan, tai ilmailua voidaan tilapäisesti rajoittaa, kuten Lahden MM-hiihdoissa 2017. Lisätietoa rajoittamismahdollisuudesta.

Trafin valvonta ja ilmailumääräys koskevat kuvauskopterien lennättämistä vain ulkona. Tukes ei pidä suositeltavana kuvauskoptereiden lennättämistä sisätiloissa näistä yleisölle aiheutuvan merkittävän vaaran vuoksi. Mikäli kuvauskoptereita kuitenkin käytetään, on yleisötapahtuman järjestäjän varmistuttava, ettei tästä aiheudu vaaraa. Toiminnassa on aina huomioitava lainsäädännön vaatimukset sekä viranomaisten antamat ohjeet sekä määräykset.

Millaisia vaaratilanteita ja onnettomuuksia yleisötapahtumissa on tapahtunut?

Viime vuonna Suomessa tapahtui yleisötapahtumissa joitakin vakavia onnettomuuksia ja vaaratilanteita, joissa loukkaantui Tukesin tietojen mukaan noin kolmekymmentä ihmistä.

– Ulkoilmatapahtumassa suuri (5 x 5 metriä) äänentoistoteline kaatui myrskytuulessa yleisön päälle aiheuttaen usean henkilön loukkaantumisen. Myrsky oli tiedossa etukäteen, mutta varautuminen ei ollut riittävää.

– Yleisötapahtumassa pomppulinna oli ilman valvontaa ja lisäksi kiinnitys oli puutteellinen. Kevyessä tuulessa ja liiassa kuormassa se kaatui sivuttain, jolloin osa lapsista putosi asfaltille ja yksi mereen. Useammalle lapselle aiheutui lieviä vammoja. Hukkumisilta onneksi vältyttiin.

– Syöksyvirtaus nosti maahan ankkuroidun suurteltan ilmaan kääntäen sen katolleen maahan, myös muita pienempiä telttoja kaatui. Paikalla oli noin 200 henkilöä, joista neljä loukkaantui.

Ilmoita vaaratilanteista ja onnettomuuksista Tukesiin!

Tapahtumajärjestäjien ja palveluntarjoajien tulee välittömästi ilmoittaa merkittävistä vaaratilanteista ja onnettomuuksista Tukesille, muistuttaa Koponen. Ilmoituksen voi tehdä verkkosivuilla olevalla lomakkeella.

Tukesin verkkosivuilla on myös ohjeita palveluntarjoajille.

Tapahtumajärjestäjille löytyy turvallisuusohjeita verkoista myös muiden viranomaisten sivuilta.

Tilaa uutiskirje kuluttajapalveluiden turvallisuudesta 

Lisätietoja:

Ylitarkastaja Kari Koponen, kuluttajapalveluiden turvallisuus,
p. 029 5052 094, [email protected]  

 
Sivun alkuun