Pakkausten merkinnät 

Pakkausten merkintöjen tarkoituksena on helpottaa pakkausten lajittelua, tehdä uudelleenkäytettävät pakkaukset tunnistettaviksi ja varmistaa, että tietyt pakkausominaisuudet ilmoitetaan yhdenmukaisesti koko EU:ssa. Pakkausten merkinnöistä vastaa valmistaja tai maahantuoja, joka saattaa tuotteen EU:n markkinoille. Markkinoille saattaminen tarkoittaa pakkauksen tai pakatun tuotteen toimittamista ensimmäistä kertaa EU:n markkinoille.

Merkintävaatimuksia voi tulla myös muista tuotteita koskevista lainsäädännöistä.

Pakkausasetuksen mukaisia merkintöjä koskevat yksityiskohtaiset vaatimukset tulevat voimaan vaiheittain. Tarkemmat soveltamisajankohdat on koottu tämän sivun loppuun. 

Materiaalikoostumusmerkintä lajittelun edistämiseksi 

Materiaalikoostumusmerkintä kertoo, mistä materiaaleista pakkaus tai sen osa koostuu. 

Markkinoille saatetuissa pakkauksissa on oltava yhdenmukaistettu merkintä, jossa annetaan tiedot pakkauksen materiaalikoostumuksesta. Merkinnän tarkoituksena on helpottaa kuluttajaa lajittelemaan pakkaus oikein. Merkintä perustuu helposti ymmärrettäviin ja kaikille saavutettaviin kuvamerkkeihin. 

Yhdenmukaistettua materiaalikoostumusmerkintää voi täydentää QR-koodilla tai muulla standardoidulla ja avoimella digitaalisella tietovälineellä. Sen avulla voi antaa tarkempia tietoja siitä, mihin pakkauksen kukin erillinen osa lajitellaan. 

Velvoite materiaalikoostumusmerkinnästä ei koske kuljetuspakkauksia eikä pantti- ja palautusjärjestelmään kuuluvia pakkauksia. Verkkokaupassa käytettäviin pakkauksiin velvoitetta kuitenkin sovelletaan. 

Kompostoituvuutta koskeva merkintä 

Jos pakkaus kuuluu pakkausasetuksessa tarkoitettuihin kompostoituviin pakkauksiin, merkinnässä on lisäksi ilmoitettava, että materiaali on kompostoituvaa, ettei se sovellu kotikompostointiin ja ettei kompostoituvaa pakkausta saa heittää luontoon.

Lue lisää: Kompostoituvat pakkaukset

Tietoja voidaan täydentää QR-koodilla tai muulla standardoidulla ja avoimella digitaalisella tietovälineellä. Näihin merkintävaatimuksiin sovelletaan samoja poikkeuksia kuin materiaalikoostumusmerkintään. 

Huolta aiheuttavien aineiden merkinnät 

Huolta aiheuttavia aineita sisältävät pakkaukset on merkittävä standardoidulla, avoimella ja digitaalisella merkintäteknologialla. Katso aikataulu sivun lopusta. 

Uudelleenkäytettävien pakkausten merkinnät 

Markkinoille saatetuissa uudelleenkäytettävissä pakkauksissa on myöhemmin säädettävästä ajankohdasta lähtien oltava merkintä, joka kertoo käyttäjälle, että pakkaus on uudelleenkäytettävissä. 

Tämän lisäksi uudelleenkäytettävyydestä on asetettava saataville lisätietoa QR-koodin tai muun standardoidun avoimen digitaalisen tietovälineen avulla. Lisätiedoissa on kerrottava ainakin uudelleenkäyttöjärjestelmän saatavuudesta ja keräyspisteistä. Digitaalisen ratkaisun tulee myös helpottaa pakkauksen seurantaa sekä käyttökertojen tai kiertojen laskentaa. Poikkeuksena tästä vaatimuksesta ovat avoimen kierron järjestelmät, joilla ei ole liitteen VI mukaista järjestelmänhaltijaa. 

Uudelleenkäytettävät myyntipakkaukset on yksilöitävä ja erotettava selkeästi kertakäyttöisistä pakkauksista myyntipaikassa. 

Kierrätysmateriaalin ja biopohjaisen osuuden merkintä 

Muovipakkauksiin, joihin käytetään kierrätettyä materiaalia, voidaan lisätä merkintä kierrätysmateriaalin osuudesta.

Lue lisää: Kierrätysmateriaalin vähimmäisosuus muovipakkauksissa 

Pakkaukseen voidaan lisätä myös merkintä, jossa annetaan tiedot biopohjaisen muovin osuudesta.  

Lue lisää: Biopohjaisten raaka-aineiden käyttö muovipakkauksissa

Jos merkintöjä käytetään, niiden on oltava komission myöhemmin täytäntöönpanosäädöksillä vahvistamien teknisten eritelmien mukaisia. 

Merkintöjen toteuttaminen 

Merkinnät sekä QR-koodit tai muut standardoidut ja avoimet digitaaliset tietovälineet on kiinnitettävä, painettava tai kaiverrettava pakkaukseen näkyvästi, helposti luettavassa muodossa ja siten, ettei niitä voi helposti poistaa.  

Jos merkintää ei voi pakkauksen koon tai luonteen vuoksi kiinnittää pakkaukseen, sen voi kiinnittää ryhmäpakkaukseen. Jos se ei ole perusteltua tai jos saavutettava ja syrjimätön tiedonsaanti sitä edellyttää, tiedot voidaan antaa sähköisesti luettavan koodin tai muun tietovälineen avulla. 

Verkkokaupassa tiedot on annettava loppukäyttäjän saataville jo ennen ostopäätöstä. 

Valmistajan tai maahantuojan on annettava tiedot yhdellä tai useammalla jäsenvaltion määrittämällä kielellä, jota loppukäyttäjät ymmärtävät helposti siinä jäsenvaltiossa, jossa pakkaus asetetaan saataville markkinoilla. Asettaminen saataville markkinoilla tarkoittaa kaikkia myöhempiä toimituksia tai jakeluja EU:n markkinoilla markkinoille saattamisen jälkeen. 

Jos tiedot annetaan sähköisesti, henkilötietoja saa kerätä vain siinä määrin, kuin pakkauksen vaatimustenmukaisuudesta kertovien tietojen tarjoaminen edellyttää. Kerättyjä henkilötietoja ei saa yhdistää markkinointi- tai myyntisisältöön. 

Jos jokin muu EU-säädös edellyttää, että pakattua tuotetta koskevat tiedot ovat saatavilla digitaalisen tietovälineen kautta, myös pakkausta koskevat tiedot on annettava saman tietovälineen kautta. Tuotetta ja pakkausta koskevien tietojen on oltava helposti erotettavissa toisistaan. 

Merkinnöillä harhaanjohtamisen kielto 

Pakkauksissa ei saa käyttää merkkejä, tunnuksia, merkintöjä tai tekstejä, jotka voivat johtaa kuluttajaa harhaan tai sekoittua asetuksen edellyttämiin merkintöihin.  

Tämä ei kuitenkaan estä muiden EU-säädösten mukaisten yhdenmukaistettujen merkintöjen käyttöä. Pakkausasetuksessa säädetään myös pakkauksissa olevien ympäristöväittämien käytöstä.

Poikkeukset pakkausten merkinnöissä 

Pakkausten merkintävaatimuksia ei sovelleta kaikkiin pakkauksiin. Vaatimuksen ulkopuolelle jäävät: 

  • Kuljetuspakkaukset. 
    • Merkintävaatimus koskee kuitenkin verkkokaupassa käytettäviä kuljetuspakkauksia. 
  • Pantti- ja palautusjärjestelmään kuuluvat pakkaukset. 
  • Uudelleenkäytettävät pakkaukset avoimen kierron järjestelmissä, joilla ei ole liitteen VI mukaista järjestelmänhaltijaa. 
  • Tietyt lääkkeiden, lääkinnällisten laitteiden ja eläinlääkkeiden pakkaukset, jos pakkauksessa ei ole tilaa muille pakollisille merkinnöille tai jos merkintä voisi vaarantaa lääkkeen tai eläinlääkkeen turvallisen käytön. 

Vaatimusten osoittaminen teknisissä asiakirjoissa 

Pakkauksen merkintöjä koskeva vaatimustenmukaisuus on osoitettava pakkauksia koskevissa teknisissä asiakirjoissa. 

Vaatimusten soveltamisen aikataulu 

Pakkausten merkintöjä koskevia vaatimuksia aletaan soveltaa vaiheittain. 

Euroopan komission täytäntöönpanosäädökset, jotka koskevat yhdenmukaistettujen merkintöjen eritelmiä, muotoa ja digitaalisen esittämisen ehtoja sekä menetelmää pakkausten materiaalikoostumuksen määrittämiseksi standardoidun ja avoimen digitaalisen merkintäteknologian avulla, ovat myöhässä. 

Siirtymäsäännökset 

Pakkausmateriaalin tunnistusjärjestelmä 

Seuraavaa vaatimusta sovelletaan siihen saakka, kunnes yhdenmukaistettujen merkintöjen eritelmiä, muotoa ja digitaalisen esittämisen ehtoja koskevan täytäntöönpanosäädöksen voimaantulosta on kulunut 30 kuukautta: 

päätöksen 97/129/EY perustuva pakkausdirektiivin mukainen pakkausmateriaalin tunnistusjärjestelmä. Pakkausmateriaalien tunnistusjärjestelmä on yhtenäinen tapa merkitä pakkaukset materiaalitunnuksilla, kuten PET 1, PAP 21 tai ALU 41. 

Siirtymäaika ennen määräaikoja valmistetuille tai maahantuoduille pakkauksille 

Ennen merkintävaatimusten voimaantuloa valmistetut tai unioniin tuodut pakkaukset voi pitää markkinoilla kolme vuotta merkintävaatimusten voimaantulosta, vaikka ne eivät täyttäisi pakkauksen materiaalikoostumusta ja lajittelua koskevia merkintävaatimuksia, uudelleenkäytettävien pakkausten merkintävaatimuksia tai kierrätysmateriaalin ja biopohjaisen muovin osuutta koskevien merkintöjen teknisiä vaatimuksia. 

Pakkauksen merkinnät ja digitaalinen esittäminen 

2 vuoden kuluttua merkintöjä ja niiden digitaalista esittämistä koskevien täytäntöönpanosäädösten voimaantulosta pakkauksen valmistajan tulee: 

  • varmistaa, että pakkauksessa on yhdenmukaiset merkinnät koskien materiaalikoostumusta 
  • varmistaa, että pakkauksessa on yhdenmukaiset merkinnät koskien kompostoituvuutta, jos kyseessä on pakkausasetuksen mukainen kompostoituva pakkaus 
  • varmistaa, että pakkauksessa on yhdenmukaiset merkinnät koskien kierrätysmateriaalin tai biopohjaisen muovin osuutta, jos näitä merkintöjä käytetään.

Vaatimuksen noudattaminen alkaa arviolta vuonna 2028–2029.

Uudelleenkäytettävien pakkausten merkinnät 

30 kuukauden kuluttua merkintöjä ja niiden digitaalista esittämistä koskevien täytäntöönpanosäädösten voimaantulosta pakkauksen valmistajan tulee: 

  • varmistaa, että pakkauksessa on merkinnät sen uudelleenkäytettävyydestä.

Vaatimuksen noudattaminen alkaa arviolta vuonna 2029.

Huolta aiheuttavien aineiden digitaaliset merkinnät 

Tarkkaa aikataulua ei vielä tiedetä. Euroopan komissio vahvistaa täytäntöönpanosäädöksillä menetelmä huolta aiheuttavien aineiden tunnistamiseksi standardoidun, avoimen ja digitaalisen merkintäteknologian avulla viimeistään 1.1.2030.