Hyppää sisältöön

Vain päälle puettu pelastusliivi pelastaa

Tukes
Julkaisuajankohta 15.5.2018 8.30
Tiedote

Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) ja Liikenteen turvallisuusvirasto (Trafi) muistuttavat pelastusliivien käytöstä veneillessä. Pelastusliivin toimivuuden kannalta on tärkeää, että se on käyttäjälleen sopivan kokoinen ja riittävän kantokykyinen. Ostotilantilanteessa kannattaa tarkistaa, että pelastusliivissä on CE-merkintä ja liivin mukana on käyttöohjeet suomeksi ja ruotsiksi. Tukes löysi pelastusliivien merkinnöistä ja käyttöohjeista puutteita ja kielsi yhden liivin myynnin.  

 Viime vuonna aiempaa vähemmän hukkumiskuolemia

Vuonna 2017 kuoli alustavien tilastojen perusteella vesiliikenteessä ennätyksellisen vähän ihmisiä, huviveneilyssä 33. Keskimäärin viime vuosina (2013–2016) on kuollut huviveneilyssä vuosittain 45–50 ihmistä. Osasyynä tähän ennätysvuoteen saattoi olla viileä ja sateinen kesä. 


– Kelluntapukineita käyttämällä saadaan tilastot pysymään hyvällä mallilla myös lämpiminä kesinä, sanoo Trafin yksikönpäällikkö Ville Räisänen. Jotta pelastusliivien käyttö olisi mahdollisimman miellyttävää, kannattaa ne valita käyttötarkoituksen ja olosuhteiden mukaan. Liivin sopivuus kannattaa varmistaa kokeilemalla ennen ostopäätöstä. Tämä on erityisen tärkeää lasten liivejä ostettaessa. Liivien tulee olla riittävän mukavat päällä, jotta niitä tulee käytettyä. Moottoriveneessä ja yli viiden metrin pituisessa purjeveneessä tulee olla oikean kokoinen pelastusliivi tai kelluntapukine jokaiselle veneessä olijalle. Se että pelastusliivit ovat veneessä ei vielä riitä, ne pitää muistaa pukea päällekin, Räisänen jatkaa.

Pelastusliivit vai kelluntaliivit?

Erilaisia pelastus- ja kelluntaliivejä on tarjolla niin kalastajille, vesiurheilijoille kuin mökkisoutelijoille. Tärkein ominaisuus liiveissä on kantokyky. Suojaisille sisävesille riittävät pelastusliivit, joissa on merkintä 100 N (kantokyky). Pelastusliivit 150 N tai 275 N on tarkoitettu vaativampiin olosuhteisiin. Pelastusliivit kääntävät veden varaan joutuneen tajuttoman ihmisen selkäasentoon.

– Kelluntaliivit 50 N soveltuvat vain uimataitoisille, jotka liikkuvat rannan läheisyydessä tai tilanteisiin, joissa apu on lähellä, muistuttaa Tukesin ylitarkastaja Katri Sihvola.


Tarkista pelastusliivin toimivuus ja kunto ennen vesille lähtöä

Pelastusliivin kunto kannattaa tarkistaa ennen käyttöä valmistajan antamien ohjeiden mukaisesti. Erityisen tärkeää on tarkistaa ilmalla täyttyvien automaattisella laukaisumekanismilla varustettujen pelastusliivien, eli ns. paukkuliivien toimivuus. Toimimaton pelastusliivi ei auta veden varaan jouduttaessa. Paukkuliivien tarkistamisessa on syytä kiinnittää huomiota mm. laukaisumekanismin toimintavalmiuteen ja kaasupatruunan kiinnitykseen. Kaasupatruuna voi ajan myötä ja vartalon liikkeen vaikutuksesta kiertyä auki osittain tai kokonaan. Paukkuliivit tulee myös käyttöohjeen mukaisesti huoltaa kerran vuodessa tai kahdessa vuodessa. Osa valmistajista edellyttää, että paukkuliivit huollatetaan valtuutetulla huoltoedustajalla. Etenkin paukkuliivin toimintaa on suositeltavaa kokeilla etukäteen, jotta käyttäjällä olisi tuntuma siitä, miten liivi laukeaa, täyttyy ja toimii tositilanteessa veteen jouduttaessa.

Pelastusliivien käyttöohjeissa ja merkinnöissä puutteita 

Tukes testautti Työterveyslaitoksella kuusi pelastusliiviä ja kaikkien liivien merkinnöistä ja käyttöohjeista löytyi pieniä puutteita. Testattavaksi valittiin neljä ilmalla täyttyvää automaattisella laukaisumekanismilla varustettua pelastusliiviä, eli ns. paukkuliiviä, ja kaksi kiinteätäytteistä pelastusliiviä. Pelastusliiveistä testattiin niiden kantavuus ja osittain myös toimivuus, kuten kelluntakulma ja kääntävyys sekä arvioitiin merkinnät ja käyttöohjeet. Lisäksi Tukes pyysi tuotteita koskevat EY-tyyppitarkastustodistuksen ja -vaatimustenmukaisuusvakuutuksen. 

Biltema Sigma 150N Auto -paukkuliivin (tuotenumero 25-5525) suomenkielisessä käyttöohjeessa ja merkinnöissä todettiin virhe, jonka mukaan toimiminen aiheuttaa vaaraa käyttäjälleen. Suomenkielisten virheellisten merkintöjen ja käyttöohjeen mukaan “Jos pelastusliiveissä ei ole kiinteitä valjaita, käytettävät turvavaljaat on puettava liivin päälle.” Ilmatäytteisien pelastusliivien päälle ei kuitenkaan saa pukea turvavaljaita, sillä ne voivat estää pelastusliivien täyttymisen ja toiminnan tarkoitetulla tavalla. Tukes määräsi jakelijan tiedottamaan tuotteen aiheuttamasta vaarasta sekä kielsi myymästä tuotetta.

– Muissa testatuissa pelastusliiveissä oli lähinnä merkintöihin ja käyttöohjeisiin liittyviä puutteita, jotka eivät kuitenkaan vaaranna kuluttajien turvallisuutta. Testattujen pelastusliivien toimivuudessa ei todettu vakavia puutteita, toteaa Katri Sihvola.

Linkki:

Trafin vesiliikenneonnettomuustilastot

Lisätietoja:

Tukes: Ylitarkastaja Katri Sihvola (pelastusliivien vaatimustenmukaisuus), p. 029 5052 197, [email protected]

Trafi: Yksikönpäällikkö Ville Räisänen (veneilyturvallisuus), p. 029 5346 457, [email protected] 

 
Sivun alkuun