Hyppää sisältöön

Mitä tehdä jos tuotteen haju huolestuttaa

Tukes
Julkaisuajankohta 22.1.2016 12.17
Tiedote

 

Tukesille on tullut useita kysymyksiä kemikaaleille haisevista tuotteista. Artikkelissa vastaamme yleisimpiin kysymyksiin.


Ostamani vaate haisee voimakkaasti kemikaaleille? Mitä teen?

Tekstiilien tuotannossa käytetään monenlaisia kemikaaleja mm. materiaalien esikäsittelyyn, värjäykseen ja loppukäsittelyyn. Tekstiileistä voi irrota kemikaaleja erityisesti käytön alussa ja ensimmäisissä pesuissa. Hyvä perussääntö onkin pestä iholle tulevat uudet vaatteet ja tekstiilit ennen käyttöä. Vaatteita voi myös tuulettaa ennen käyttöönottoa. Kuluttajan on kuitenkin hyvä huomioida, että tuotteen voimakas tai paha haju ei kerro, mitä kemikaaleja tuote mahdollisesti sisältää tai tee siitä välttämättä terveydelle haitallista.

Entä jos haju pysyy pesusta ja tuuletuksesta huolimatta?

Kuluttajan tulee ensisijaisesti olla yhteydessä vaatteen myyneeseen liikkeeseen, jotta he saavat tiedon tuotteeseen liittyvästä ongelmasta ja voivat selvittää asiaa asiakkaan ja tuotteen toimittajan ja tarpeen mukaan myös viranomaisen kanssa.

Kuluttaja voi tehdä myös ilmoituksen vaarallisesta tai puutteellisesta tuotteesta Tukesille. Ilmoituksen voi tehdä esim. kun kemikaalia sisältävän tuotteen on epäilty aiheuttavan selkeitä terveydellisiä oireita.

Mistä voin tietää, onko vaatteessa terveydelle vaarallista tai ympäristölle haitallista kemikaalia?

Kuluttaja ei voikaan sitä tietää, eikä yrityksillä ole velvollisuutta kertoa kuluttajille esineiden valmistuksessa ja käsittelyssä käytettyjä kemikaaleja, lukuun ottamatta tiettyjä lainsäädännössä määriteltyjä erityistä huolta aiheuttavia aineita ja biosidivalmisteella käsiteltyjä esineitä. Lähtökohta kuitenkin on, että yritykset vastaavat markkinoille saattamistaan tuotteista ja siitä, että ne ovat käyttötarkoituksessaan turvallisia ja lainsäädännön vaatimusten mukaisia.

Toimialat voivat myös itse hakea erilaisia vapaaehtoisia lisämerkintöjä, joiden käyttöoikeus edellyttää tiettyjen kriteerien täyttymistä kemikaalien osalta. Tekstiilejä koskevien merkintöjen (esim. EU-ympäristömerkki, Pohjoismainen joutsenmerkki, Ökö-Tex standard 100 ja GOT-standardi) kriteereissä on huomioitu myös kemikaalit. Merkinnän saamisen yhtenä edellytyksenä on, että tuotteet eivät sisällä tiettyjä haitallisia kemikaaleja. Merkintä myönnetään määräajaksi ja niiden kriteerejä päivitetään muutaman vuoden välein. Merkinnöistä saa lisätietoja niitä myöntäviltä/hallinnoivilta järjestöiltä.

Mistä voin tiedustella tuotteen mahdollisesti sisältämiä vaarallisia kemikaaleja?

Tukesilla ei ole viranomaisena tarkempaa tietoa esineen kemiallisesta koostumuksesta, sillä Tukes ei anna ennakkohyväksyntöjä tai tee tarkastuksia ennen tuotteen markkinoille saattamista.

Lisätietoja esineen sisältämistä aineista saa ensisijassa esineen valmistajalta tai maahantuojalta. Kuluttajan kannattaa ensisijaisesti kysyä tuotteen ominaisuuksista kyseistä tuotetta myyvästä liikkeestä ja sitä kautta voi saada tietoa valmistajalta.

Jotta esineen käyttö olisi turvallista, myyjällä on velvollisuus kertoa kuluttajalle, sisältääkö esine joitakin Euroopan kemikaaliviraston ylläpitämällä erityistä huolta aiheuttavien aineiden listalla olevista aineista yli 0,1 painoprosenttia. Tieto on annettava 45 päivän kuluessa pyynnön esittämisestä. Lisätietoa pyynnön tekemiseksi sekä listalla olevien aineiden nimet löytyvät verkkosivuiltamme.

Mikäli esine on käsitelty biosidivalmisteella (esim. homeentorjunta-aineet), sen biosidikäsittelystä voi pyytää lisätietoja esineen toimittajalta. Toiminnanharjoittajan on toimitettava saatavilla olevat tiedot maksutta 45 päivän kuluttua pyynnön esittämisestä. Varastointiin ja kuljettamiseen tarkoitettujen tilojen ja säiliöiden kaasutuksesta ei normaaliolosuhteissa ole kuitenkaan välttämättä tarkoitus jäädä tuotteeseen kyseisestä käsittelystä johtuvia jäämiä. Tällaisiin tilanteisiin myyjän tiedonantovelvoitetta ei sovelleta.

Kuka korvaa, jos tuote aiheuttaa vahinkoa sen sisältämien kemikaalien vuoksi?

Kemikaalilaissa ei säädetä kuluttajan oikeudesta vahingonkorvaukseen tilanteissa, jos kemikaalituote aiheuttaa vahinkoa kuluttajan terveydelle tai omaisuudelle. Tukesilla ei ole toimivaltaa vahingonkorvausoikeudellisissa kysymyksissä, eikä Tukes siten voi esim. määrätä edes vaaralliseksi ja vaatimusten vastaiseksi todetusta tuotteesta vastuussa olevaa toiminnanharjoittajaa korvaamaan tuotteen aiheuttamista terveyshaitoista koituneita lääkäri-, ansionmenetys- tai muita kuluja. Mikäli vahinkoa kärsinyt kuluttaja ei pääse sopimukseen toiminnanharjoittajan kanssa, hän voi itsenäisesti esimerkiksi nostaa vahingonkorvauskanteen toiminnanharjoittajaa vastaan.

Lisätietoa kemikaaleista löytyy Euroopan kemikaaliviraston (ECHA) verkkosivuilta.

Lainsäädäntöä:

EU:n REACH-asetus (EY) N:o 1907/2006

EU:n biosidiasetus (EU) N:o 528/2012

Tekstit: Marilla Lahtinen, Elina Vaahtovuo, Paula Kuusio

 
 
Sivun alkuun