Skip to Content

EFSAn tieteellinen riskinarviointi glyfosaatista valmistunut

Tukes
Julkaisuajankohta 13.11.2015 17.53
Tiedote

Euroopan elintarviketurvallisuusviranomaisen  EFSAn ja EU-jäsenmaiden asiantuntijaryhmä on julkaissut arviointinsa kasvinsuojeluaineena käytettävän glyfosaatin syöpävaarallisuudesta.


Arvioinnissa on otettu huomioon Kansainvälisen syöväntutkimuslaitoksen IARC:n julkaisema raportti, jossa IARC esitti glyfosaatin luokittelemista todennäköisesti ihmiselle syöpävaaralliseksi aineeksi (luokkaa 2A). EFSAn asiantuntijaryhmän johtopäätöksen mukaan glyfosaatti ei todennäköisesti ole genotoksinen (eli DNA:ta vaurioittava) eikä todennäköisesti syöpävaaraa ihmiselle aiheuttava aine. Päätökseen jätettiin yksi eriävä mielipide.

Yksi syy asiantuntijaryhmien erilaiseen johtopäätökseen on se, että EFSAn arviossa otettiin huomioon tutkimuksia, joita IARC ei ollut arvioinut.

EFSAn asiantuntijaryhmä asetti kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa glyfosaatille raja-arvon (ARfD, Acute Reference Dose) ruuan kautta tapahtuvalle altistumiselle. ARfD-arvo kuvastaa yhden ruoka-annoksen maksimisaantia.

Seuraavaksi Euroopan komissio valmistelee glyfosaatista päätösehdotuksen EFSAn johtopäätösten pohjalta, ja aineen hyväksyttävyydestä päättävät jäsenvaltiot EU:n kasvinsuojeluaineiden  pysyvässä komiteassa. Tällä hetkellä glyfosaatin hyväksyminen on voimassa 30.6.2016 saakka.

EU:n jäsenmaat päättävät glyfosaattia sisältävien valmisteiden hyväksymisestä kansallisesti EU:n päätöksen mukaisesti.

EFSAn tiedote

Lisätietoja:

Eija-Leena Hynninen, ryhmäpäällikkö, puh. 029 5052 049

Liisa Hirvonen, ylitarkastaja, puh. 029 5052 040

Sähköposti: [email protected]

Back to top