Skip to Content

Vakavien trampoliinivammojen lisääntyminen huolestuttaa lastenkirurgia

Tukes
Julkaisuajankohta 10.11.2016 14.59
Tiedote

 

Professori, lastenkirurgian ylilääkäri Willy Serlo Oulun yliopistollisesta sairaalasta on seurannut yli kymmenen vuoden ajan lasten trampoliinivammojen määrää. Tänä aikana yliopistosairaalassa on hoidettu vuosittain trampoliinisesonkina eli touko-syyskuussa 70 - 80 trampoliinivammaa. Viime vuosina vakavien vammojen, kuten kaularankavammojen, osuus on huolestuttavasti lisääntynyt. Serlon mukaan valtaosa vakavista vammoista syntyy erilaisia temppuja tehtäessä.

Yleisimpiä hyppijöiden vammoja ovat kyynärvarren ja kyynärpään murtumat. Ne eivät kuitenkaan huoleta Serloa, sillä murtumat pystytään yleensä hoitamaan ja pysyviä vammoja ei jää. Vakavien vammojen lisääntymiseen on Serlon mukaan kuitenkin suhtauduttava vakavasti.

– Kahden viime vuoden aikana trampoliineilla on tapahtunut aiempaa enemmän vakavia kaularankavammoja, jotka voivat aiheuttaa selkäydinvammoja tai pahimmillaan neliraajahalvauksen, Serlo kertoo.

Oulussa hoidettiin viime vuonna kahdeksan alle 16-vuotiaiden trampoliinivammaa, joista viiteen liittyi pysyvän vammautumisen riski.

Trampoliinipuistoissa uudenlaisia vaaratekijöitä

Vakavat vammat ovat usein seurausta hyppimisestä isoilla, yli 4,5 metriä leveillä, trampoliineilla. Lisäksi pahimmin vammautuneet eivät yleensä ole aloittelijoita, vaan kokeneita temppuilijoita. Vaarattomampia pikkuvammautumisia esiintyy eniten kokemattomilla hyppijöillä. Yhden hyppijän sääntöä ei Serlon mukaan trampoliineilla yleensä noudateta, jolloin hyppijät loukkaavat itsensä törmätessään toisiinsa.

– Tyypillinen vakava vamma syntyy, kun trampoliinilla yritetään jotain uutta, entistä haastavampaa ja näyttävämpää temppua. Näitä yritetään erityisesti isoilla trampoliineilla puuhapuistoissa tai kotipihoilla, Serlo sanoo.

Temppujen videokuvaaminen ja videoiden jakaminen sosiaalisessa mediassa on lisännyt entisestään hurjimpien hyppyjen yrittämistä. Lapset ja nuoret kilpailevat kavereidensa kanssa siitä, kuka uskaltaa tehdä vaikeimman ja hienoimman tempun, ja kaverin esimerkki saa joskus yrittämään yli omien rajojensa.

– Sairaalaan on tullut hoidettavaksi tapaturmapotilaita mukanaan video siitä, miten tapaturma tapahtui. Temppujen kuvaaminen liittyy trampoliinihyppelyyn niin kiinteästi, että monissa puistoissa on suunniteltu erikseen kuvauspaikat.

Willy Serlo, lastenkirurgian ylilääkäri, Oulun yliopistollinen sairaala


Trampoliinivammoista ei ole kattavaa tilastointia

Suomen sairaalat tilastoivat hoitamiensa potilaiden vammoja kansainvälisen tautiluokituksen mukaan. Näin saadaan selville, onko tapaturma syntynyt putoamalla tasolta toiselle, kaatumalla, liikenteessä ja niin edelleen. Lisäksi tilastoidaan, onko tapaturma syntynyt vapaa-aikana, kotona vai urheillessa. Käytännössä trampoliinivammat jakaantuvat tilastoissa useisiin luokkiin, eikä kattavia määriä esimerkiksi koko Suomen trampoliinitapaturmista ole käytettävissä.

– Sen takia teimme erillisen selvityksen Oulussa tapahtuneista trampoliinivammoista. Suuria maantieteellisiä eroja tuskin esiintyy, vaikka tietysti pientalovaltaisilla alueilla kuten Oulussa trampoliineja on pihoilla toki enemmän kuin vaikkapa Töölössä.

Kolhut kuuluvat lapsuuteen, pysyvä vammautuminen ei

Vuosikymmenien ajan lasten tapaturmia hoitanut Serlo tietää, että matkalla lapsuudesta aikuisuuteen tulee väistämättä kolhuja. Hänen mukaansa yhteiskunta ei voi - eikä sen ehkä pidäkään – pyrkiä estämään tätä luonnollista ilmiötä tai kaikkia lasten mustelmia ja luunmurtumia.

Sen sijaan lasten ja nuorten vakavat ja pysyvät vammautumiset pitäisi Serlon näkemyksen mukaan pyrkiä kaikin tavoin estämään. Hän myöntää, että se on vaikeaa ja että kyse on ennen kaikkea asenteista. Tarvitaan laajaa keskustelua siitä, millaisia riskejä olemme valmiita elinympäristössämme ottamaan.

– Mikään lainsäädäntö ei voi kieltää volttien tekemistä kotipihoilla, mutta ainakin temppujen kuvaaminen voitaisiin trampoliinipuistoissa kieltää. Vanhemmat voivat valvoa pienimpiä lapsia, ja trampoliinipuistoissa tulisi olla iänmukaiset alueet. Yhden hyppijän säännön, ja muidenkin turvaohjeiden noudattaminen myös auttaisi paljon, Serlo listaa keinoja parantaa trampoliiniturvallisuutta.
 

 

Teksti: Johanna Salomaa-Valkamo
Kuva: Ella Karttimo
Video: Ella Karttimo ja Mirva Kipinoinen

 

 

Back to top