Skip to Content

Maltti ja Valtti tarjoilevat lapsille turvatietoa viihdepaketissa

Tukes
Julkaisuajankohta 3.7.2015 13.42
Tiedote

 

Näyttelijä Jerry Mikkelinen istui kymmenen vuotta sitten esikoisensa kanssa hiekkalaatikolla. Samoihin aikoihin uutisissa oli jälleen kerran kerrottu, että poliisilaitoksen määrärahoja leikataan.

– Katselin lastani ja mietin, että säästöt todennäköisesti kohdistuvat juuri pieniin. Arvioin, että poliisin on nipistettävä resursseja muun muassa kouluissa tehtävästä ennaltaehkäisevästä valistustyöstä. Aloin miettiä, pystyisinkö minä näyttelijänä tuomaan tärkeitä turvallisuusasioita esille viihteen keinoin, Mikkelinen, alias "Maltti", muistelee.

Syntyi idea Maltista ja Valtista, kahdesta wannabe-liikennepuistokonstaapelista, joille sattuu ja tapahtuu. Maltti ja Valtti ovat yhtä aktiivisia kuin lapset. Ylen Pikku kakkosessa näytettävissä turvatietoiskuissa he pomppivat pyöräilevät, leikkivät ja juhlivat - eikä onnettomuuksilta vältytä.

– Maltti ja Valtti oppivat virheiden kautta ja Malttia ja Valttia katsovat lapset voivat oppia jo ohjelmaa katsomalla, heidän ei enää tarvitse tehdä virheitä itse. Antamalla tietoa lapsille vaikutamme samalla myös aikuisten asenteisiin. Viranomaisten varoittelua tehokkaampaa on, kun oma lapsi sanoo sinulle takapenkiltä, että "isä sinulla ei ole turvavyötä", Mikkelinen sanoo.

Malttia ja Valttia on esitetty Pikku kakkosessa vuodesta 2008. Tv-sarjan lisäksi liikennepoliisikaksikolla on esiintymisiä ympäri Suomea, toinen kirja tekeillä ja teatteriesitys tulossa. Oma levykin on suunnitteilla, jonka säveltää parivaljakon musiikista vastaava, Valttia esittävä Jussi Ollila. Unelmana on myös oma elokuva - mitäpä sitä vähempään tyytyminen, kun hahmot ovat saaneet vaikutteita klassikoista kuten Pekka ja Pätkä sekä Ohukainen ja Paksukainen.

Tukesin kanssa yhteistyössä tehdyt turvatietoiskut alkavat pyöriä Pikku kakkosessa heinäkuussa


Liikennepoliisien seuraava "pysäkki" on Turvallisuus- ja kemikaaliviraston (Tukes) kanssa yhteistyössä tehdyt turvatietoiskut, jotka alkavat pyöriä Pikku kakkosessa 7. heinäkuuta eteenpäin. Tietoiskuissa muun muassa saadaan kuhmu trampoliinilla pomppimisesta, liukastellaan uimahallissa ja kokeillaan, kuinka hyvin pimeällä tiellä näkyy ilman heijastinta.

Mikkelisen mukaan lapsille suunnatussa valistuksessa tärkeää ovat konkreettiset esimerkit ja toiminta.

– Esimerkiksi kypärää käsittelevässä jaksossa pudotamme korkealta kaksi melonia, joista toisella on kypärä "päässä". Pudotessaan maahan kypärätön meloni hajoaa hedelmäsalaatiksi, Mikkelinen havainnollistaa.

Turvatietoiskuissa ovat pääosissa erilaisiin tuotteisiin liittyvät turvallisuusasiat. Käsikirjoittaessaan jaksoja Mikkelinen vieraili tiuhaan Tukesin verkkosivuilla etsimässä Maltille ja Valtin käsittelyyn sopivia aiheita. Yksi tärkeä aihe kuitenkin tuntui ylivoimaisen haastavalta:

– Sähköturvallisuus, emme vaan voineet tehdä sellaista jaksoa, jossa Maltti tökkisi tikulla pistorasiaa ja hiukset nousisivat pystyyn sähköiskusta. Vaikka Maltti ja Valtti oppivat erehdyksen kautta, toimintamme ei missään nimessä saa kannustaa lapsia kokeilemaan hengenvaarallisia asioita, Mikkelinen sanoo.

Tukesin tuote- ja laitteistovalvontaa vetävä Tuiri Kerttula on innoissaan Maltin ja Valtin tulevista jaksoista.

– Asenne turvallisuusasioihin muodostuu koko elämän ajan kokemuksien ja kasvatuksen kautta. Parhaiten asenteisiin pystyy vaikuttamaan, kun lapset ovat pieniä. Maltti ja Valtti tuntuvat olevan lapsiperheissä hyvin tunnettuja hahmoja, joten heidän kauttaan viesti turvallisuusasioista menee varmasti perille. Tällainen uusi yhteistyökumppani on ollut hauska ja inspiroiva, ja innostanut meidät vanhat virkamiehetkin ideoimaan uudenlaisia toimintatapoja, Kerttula kertoo.

Maltti ja Valtti turvatietoisku, tuli
Vain yksi pomppii kerrallaan! Tämän tärkeän trampan "ykkössäännön" oppivat myös Maltti ja Valtti.

 

Teksti: Heta Kylmämaa

Kuvat: YLE/Kuvapalvelu
Back to top